New Yorkissa asuva näyttelijä ja kirjailija Ayad Akhtar (s.1970) kertoo esikoisromaanissaan nuoren muslimipojan kasvutarinan. Se perustunee paljolti hänen omiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiinsa. Romaaninsa 10-vuotiaan päähenkilön Hayatin tavoin Akhtar kasvoi Yhdysvalloissa pakistanilais-amerikkalaisessa perheessä.
Yksi romaanin keskeisiä teemoja on toisistaan etäisten kulttuurien ja uskontojen törmäys. Toinen iso aihe liittyy seksuaalisuuteen, kolmas naisen ja miehen rooleihin. Näitä kaikkia tarkastellaan ainoastaan Hayatin näkökulmasta. Lapsen vinkkelistä katsottuna teemat näyttäytyvät hämmentävinä ja paradoksaalisina.
Tavallista lähiöarkea elävän Hayatin elämä mullistuu, kun äidin paras ystävä eroaa järjestetystä avioliitostaan ja muuttaa heille asumaan. Mukanaan kuvankauniilla Mina-tädillä on pieni Imran-poika.
Mina lukee Haytaille iltaisin Koraania, ja poika nauttii uskovaisen tädin fyysisestä läheisyydestä. Ansiokkaasti ja avoimesti Akhtar kuvaa niitä sisäisiä ristiriitoja ja tuntemuksia, joita mieheksi kasvaminen muslimiyhteisössä varttuvassa Hayatissa herättää. Mina on hänelle myös halujen kohde, ja kaikki hänen lähelleen pyrkivät miehet herättävät pojassa mustasukkaisuutta ja suojelunhalua. Oma seksuaalisuutensa Hayatin on vaikea hyväksyä.
Länsimaisista vaikutteista rohkaistuneen Minan rakkaus juutalaiseen mieheen muodostuu romaanin käännekohdaksi. Islamin opeista ammentava Hayat ei voi hyväksyä ”vääräoppista” miestä ihailemansa tädin puolisoksi. Poika päättää toimia, ja hänen puuhastelullaan on dramaattiset seuraukset.
Hayat on jo lähes aikuinen, kun hän vihdoin saa lievitystä syyllisyydentunnolleen. On Hayatin puolesta helpottavaa, että hänen lapsena omaksumansa käsitykset asioiden kulusta eivät olekaan koko totuus asiasta. Kannamme mukanamme usein turhaa syyllisyyttä.
Appelsiininkuorten katu näyttää, miten valtava mielen muovaaja uskonnollinen kasvatus voi olla.
Akhtar kirjoittaa elävästi, ja Katariina Kailan laadukas suomennos tukee kepeästi etenevää kerrontaa.