Senegal toukokuussa 2012. On aamu, mutta värikkäät puiset kalastajaveneet pysyvät rannalla. Kaukana horisontissa jättimäiset troolarit kyntävät merenpohjaa.
”Sieltä otetaan kalaa, mistä saadaan. Ja kun kalakanta romahtaa, ulkomaiset troolarit siirtyvät toisaalle”, Kukka Ranta kuvailee teollisen kalastuksen lainalaisuuksia.
Ensin kala kaikkosi lähivesistä, sitten kauempaa. Senegalilaiset kalastajat joutuivat suuntaamaan yhä etäämmäs merelle. Polttoainekulut kasvoivat ja saaliit pienenivät. Työttömillä kalastajilla ei enää ollut varaa käyttää puuveneitään.
”Senegalin alueen vesistä kalakanta romahti vuonna 2006. Nyt kalasta tyhjennetään Mauritanian aluevesiä: EU uusi kahdenvälisen kalastussopimuksen viime heinäkuussa 70 miljoonalla eurolla.”
Ranta listaa merkittäviksi ylikalastuksen kohteiksi Länsi-Afrikassa myös Guinea-Bissaun ja Sierra Leonen, jossa kalastussopimuksia solmii korruptoitunut armeija. Ja oman lukunsa muodostaa tietysti Marokon miehittämä Länsi-Sahara.
EU:lla on iso vastuu
Ranta on toinen Kalavale-teoksen kirjoittajista. Yhdessä Emma Karin kanssa he ovat koostaneet journalistisen teoksen, joka matkaa katoavan kalan myötä Suomen Kymijoelta Barcelonaan, Las Palmasiin ja Länsi-Afrikan vesille.
EU on sopinut useita kahdenvälisiä sopimuksia kehitysmaiden kanssa. Sopimukset ovat saaneet runsaasti kritiikkiä osakseen. Köyhän maan korruptoitunut hallinto on kuitenkin usein riippuvainen yksipuolisista kauppasopimuksista ja niiden tuomista miljoonista, huolimatta kansalaisten ja ympäristön syvenevästä kriisistä.
Teollinen kalastus käsittää niin EU:n kahdenvälisillä sopimuksilla tehtävän kalastuksen, yksityiset kalastussopimukset, salaiset sopimukset kuin laittoman kalastuksenkin.
”EU on maailman suurin kalantuoja, ja silloin myös sen vastuu on suurin. Noin 20 prosenttia EU-alueen itse pyytämästä kalasta tulee Länsi-Afrikasta”, Ranta sanoo. Länsi-Afrikka on, tai oli, yksi maailman kalaisimmista alueista.
Troolarit vievät vuorokaudessa merestä 200 000–250 000 kiloa kalaa – mikä vastaa 9 000 senegalilaisen kulutusta vuodessa. Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan pohjatroolauksen seurauksena maailmassa tuhoutuu 148 jalkapallokentän kokoa vastaava alue merenpohjaa joka minuutti.
”Mutta maailman suurin kalavale on Euroopan yhteinen kalastuspolitiikka, jota on väännetty 1970-luvulta asti. Tavoitteena on kestävä kalastus – siis kalavarojen kestävä käyttö – mutta aina kun neuvotellaan kalastuskiintiöistä, suojellaan eurooppalaisten elinkeinoa, ei ympäristöä. Ja ryöstetään elinkeino kehitysmaan ihmisiltä.”
Troolarit tekevät tuhoa
Kalavale sai alkunsa Barcelonassa, jossa Ranta asui vuonna 2010 ja kiinnitti huomion siirtolaisten määrään. He myivät rihkamaa kadulla. Siirtolaisia oli erityisesti Länsi-Afrikan maista ja ”olin ennen kalastaja” -kertomus toistui taajaan.
”Syynä elinkeinon menetykseen olivat aina kansainväliset troolarit”, Ranta lisää.”WWF tiedotti jo vuonna 2006, että puolet Länsi-Afrikan kalakannasta on romahtanut. Mutta troolarien kyntäminen alueella vain jatkui. Siirtolaisuus räjähti samaan aikaan.”
Myöhemmin Ranta matkusti haastattelemaan kalastajia ja viranomaisia Las Palmasin satamaan, jonka sanotaan olevan maailman suurimpia laittoman kalakaupan keskuksia. Las Palmasin jälkeen vuorossa oli Senegal.
Senegalissa korruptoitunut valtakoneisto sai väistyä keväällä 2012, minkä jälkeen suunta on ollut parempaan. Uusi presidentti Macky Sall perui toukokuussa 29 sopimusta ulkomaisilta troolareilta; heinäkuussa kiellettiin kaikki teollinen kalastus vähintään kuudeksi kuukaudeksi, jotta kalakannat saisivat toipua.
Tosin EU ja troolarit Aasiasta sekä Venäjältä ovat olleet jo vuosia seuraavien Länsi-Afrikan valtioiden vesillä.
Emma Kari ja Kukka Ranta: Kalavale – Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla.
Into 2012.