Melkein pitäisi pyytää anteeksi, kun niputan yhteen nämä kaksi levyä. Pohjimmiltaan niitä yhdistää vain Ulla Pirttijärven ja Anna Näkkäläjärven saamelaisuus. Yhteisestä pohjasta ne ponnistavat eri suuntiin ja tuovat omintakeiset lisänsä nykysaamelaisuuteen. Näkkäläjärven visiota toteuttava Ánnámáret Ensemble esittää melodisia, sävykkään ilmavia ja miedoin etnis-jatsillisin maustein pippuroituja lauluja, jotka kelttiläissävyineen herkästi tarttuvat korvaan. Jos laulukieli olisi jokin muu kuin saame, levy saattaisi soida radioissa runsaastikin.
Pirttijärven musiikillinen näky taas on riisutumpi ja ehkä vaativampi, mutta palkitseva. Hän on luopunut aiempien albumiensa teknoon ja ambienttiin kytkeytyvästä elektroniikasta. Pirttijärvi luottaa nyt akustisiin soittimiin sekä poikkeuksellisen ilmaisuvoimaiseen lauluääneensä, jotka luovat avaran taianomaista akustista tilaa siinä missä syntetisoijien huminakin. Traditiota uljaasti uusiksi luovissa kappaleissa Pirttijärven joiku saa kumppaneikseen Marko Jousteen ud-luutun, Mikko Vanhasalon ney-huilun ja bassoklarinetin sekä Janne Tuomen käsirummut.