V uoteen 2011 asti Tunisia oli vakaa, autoritaarisesti hallittu valtio. Presidentti Ben Alin hallitus turvasi sisäisen vakauden rajoittamalla poliittisia oikeuksia sekä sanan- ja yhdistymisvapautta. Erimielisyyksiä tai hallituksen kritisointia ei suvaittu.
Tunnustamattomaan järjestöön kuuluminen tai sille ”palvelujen tarjoaminen” oli rikos, joka vei tuhansia vankilaan.
”Ryhmä opiskelijoita puuhaamassa jonkin muun kuin opiskelunsa parissa oli suuri uhka hallitukselle”, kertoo 23-vuotias opiskelija Mohamed.
Harvat laillisiksi tunnustetut järjestöt toimivat hallituksen ohjenuorassa.
Partio oli yksi sallituista järjestöistä. Partiolaiset velvoitettiin osallistumaan virallisiin seremonioihin ja taputtamaan presidentin puheille, kertoo Emna, 22. Partio sai vuosittain pienen määrärahan Ben Alilta, muttei saanut ottaa vastaan muuta rahoitusta. ”Emme olleet lainkaan vapaita!”
”Järjestöt eivät saaneet toimia sosiaalisten projektien parissa paikallisissa yhteisössä, jottei epätasa-arvo tai köyhyys paljastuisi, Samia, 22, sanoo.
Viime talvena Luoteis-Tunisiaa koetteli lumimyrsky, joka jätti monet kotitaloudet eristyksiin ilman sähköä ja lämmitystä. Armeija ja koko Tunisian kansalaisyhteiskunta mobilisoitui auttamaan. ”Tunisialaiset olivat järkyttyneitä – aivan kuin se olisi ensimmäinen lumimyrsky Tunisian ilmastohistoriassa”, Samia sanoo.
Vastaavaa oli tapahtunut aiemminkin, mutta silloin järjestöjen pääsy kriisipaikkoihin oli kielletty, jottei hallituksen toimia kyseenalaistettaisi.
Vallankumous toi vapauden
Tammikuun 2011 vallankumouksen jälkeen koitti vapaus. Väliaikaishallitus vahvisti ihmisoikeuksia ratifioimalla kansainvälisiä sopimuksia. Aiemmin kiellettyjä yhdistyksiä tunnustettiin laillisiksi, ja kansainvälisten järjestöjen pääsy ja toimiminen maassa helpottui. Yhdistyslain yksinkertaistaminen ja yhdistysten rahoitus- ja hallinnointiprosessin helpottuminen kannustivat järjestötoiminnan kehitystä.
Uusia, enimmäkseen ihmisoikeuksien, kansalaisuuden ja demokratian alalla toimivia yhdistyksiä syntyi arviolta 2700 ensimmäisen puolen vuoden aikana vallankumouksesta. Aktiivisen kansalaisen mentaliteetti elää vahvana vallankumouksen jälkeisessä Tunisiassa.
Uuden yhteiskunnallisen vapauden itselleen raivanneet nuoret ovat innoissaan.
”Liityin CPR:n (keskusta-vasemmistolainen puolue) jäseneksi. Oli jännittävää oppia politiikkaa ja nähdä ihmisten väittelevän vapaasti eri aiheista”, kuvailee 23-vuotias Aymen.
Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta innostuneet nuoret kuitenkin toteavat hieman pettyneinä nuorten jäävän yhä päätöksenteon ulkopuolelle. ”Portinvartijat ovat jäljellä”, tiivistää Wafa, 23.
Kasvukipuja
Toukokuinen iltapäivä vuonna 2012. Habib Bourguiballa, Tunisin pääkadulla, marssii joukko rauhanomaisia mielenosoittajia. Äkkiä väkijoukon mylvintä voimistuu ja ihmiset säntäilevät eri suuntiin. Kuuluu kaksi pamausta, meidät pusketaan virran mukana lähimpään kauppaan. Metalliovet kolahtavat kiinni takanamme ja kyynelkaasun pistävä katku kirvelee sieraimissa.
Yli vuosi vallankumouksen jälkeen ihmisoikeuksien asema on yhä kyseenalainen. Poliisin keinot suurten väkijoukkojen hallitsemiseksi rajoittuvat kohtuuttomaan voimankäyttöön.
Innostus kansalaisaktivismiin on myös suurelta osin urbaani ilmiö. Köyhemmässä sisämaassa kansalaisaktiivisuus jää yhä perustarpeiden tyydyttämisen varjoon.
Nykyiset yhdistykset ovat täynnä intoa ja halua säilyttää positiivinen muutos, mutta rahalliset resurssit ovat suurin ongelma. Lisäksi kansalaisyhteiskunta on nuori ja tarvitsee tukea suunnittelussa, pohtii Marwa. Hänen mukaansa sadat järjestöt tekevät samaa, päällekkäistä työtä kapealla sektorilla.
Optimismi kuitenkin elää, kuten Samia muistuttaa: ”Ainakin nyt minulla on oikeus puhua!”
Lue myös reportaasi Burman järjestötilanteesta:
”Järjestöt kesyttävät valtiota Burmassa”
https://maailmankuvalehti.fi/artikkelit/11843
Sekä järjestöjen toiminnan rajoittamisesta:
”Suitsia järjestöille”
https://maailmankuvalehti.fi/artikkelit/11841