Odottelemme ystäväni kanssa kärsimättöminä Jerusalemin Jaffa-portilla. Aika on Lähi-idässä suhteellinen käsite.

Meidän on määrä tavata kokkeja. Israelilaisista, palestiinalaisista, juutalaisista, kristityistä ja muslimeista koostuva joukko tekee kierroksia, joissa tutustutaan eri kulttuureihin ja ruokaperinteisiin vanhan kaupungin antimia nautiskelemalla. Ryhmän mis­siona on luoda puitteita rauhanomaiselle yhteiselolle, lähentää eri ryhmiä toisiinsa.

Olen yksi innokkaista koe­kaniineista Chefs for Peace -järjestön ensimmäisellä Jerusalemin vanhan kaupungin slow food -kierroksella.

Vanhan kaupungin muurien sisäpuolelle kävelee silmiinpistävän hyväntuulinen joukko. Esittäytymisten jälkeen israelilainen Yossi Elad kertoo päivän ohjelmasta ja lähdemme matkaan.

Ensimmäiseksi käymme hummus-paikassa. Kikherneisiin ja murskattuihin seesaminsiemeniin, tahiniin, pohjautuvan tahnan alkuperä on yksi Lähi-idän harmittomampia kiistanaiheita. Kokeista kukaan ei halua omia tuota herkkua. Hetken hummusta morttelissa survovan miehen työtä ihail­tuamme jatkamme matkaamme.

Pannukakkukojun luona palestiinalainen jälkiruokakokki Ibrahim Abu-Seir kertoo pannukakkujen perinteisestä valmistusmenetelmästä. Käymme myös viereisessä kojussa tervehtimässä tuttua herrasmiestä, jolla on jos jonkinlaista keitosta liedellä. Tunnistan joukosta oitis riisistä, kanasta ja munakoisosta koostuvan suosikkini, maklouben.

Tiedän, että slow food -liikkeessä arvostetaan paikallisia ja perinteisiä ruoanvalmistusmenetelmiä, mutta entä ruoasta nauttiminen?

Ehdotan kristitylle Nabil Aholle, että jatkossa myös maistelemme ruokia. Sehän sopii kokeille. Al-Lahhamin -kadulla eli ”lihakadulla” jaamme lautasellisen naudan keuhkoja. Ostamme päälle vielä herkulliset pita-leivät, jotka on täytetty kuftalla, lampaan vatsalaukkuun käärityllä jauhelihalla. Vähän niin kuin haggisin ja hampurilaisen yhdistelmä.

”Kebab-kuninkaan” Abu Shaheenin antimet saavat veden todella kielelle. Kebab ei ole sitä tangossa pyörivästä lihamötikästä leikattua suikaletta, vaan vartaassa grillattua tuoretta, mausteista lampaanlihaa.

Matka jatkuu maustekadun kautta tavallisen näköiseen lähikauppaan, jonka takahuoneessa piilee pieni tahini-tehdas myllyineen.

Lopuksi menemme läheiseen pitseriaan, jota hallitsee valtava puulämmitteinen uuni. Abu Ali selittää perheensä paistaneen arabityylistä pitsaa samaisessa uunissa tauotta osmannien ajoista näihin päiviin asti. Syötyämme Abu Ali kieltäytyy vastaanottamasta maksua. Hän myöntyy vasta Eladin polvistuttua.

Mitä tekemistä tällä kaikella on rauhan kanssa? Kokkiryhmän mukaan poliitikot eivät voi solmia rauhaa ruohonjuuritasolle, vaan sen on lähdettävä ihmisistä itsestään.

Tavallisesti järjestön kokit kokoontuvat laittamaan ruokaa eri tapahtumiin. Tarkoituksena on edistää kulttuurien välistä ymmärrystä yhdistämällä eri ruokaperinteiden makuja. Kokit järjestävät myös työpajoja israelilaisille ja palestiinalaisille, erityisesti lapsille.

”Jos pystymme laittamaan, jakamaan ja nauttimaan ruokaa yhdessä, ei yhteiselonkaan pitäisi olla mahdotonta”, Elad sanoo.