Tutkijat: EU:n bioenergiatavoitteet lisäävät päästöjä

Jopa EU:n oman tutkimuslaitoksen mukaan puunpoltossa ei ole järkeä päästövähennysten kannalta.

Bioenergia lisää usein kasvihuonekaasupäästöjä, vaikka sitä EU:ssa pidetäänkin hiilineutraalina energiana, tunnustetaan EU:n yhteisen tutkimuslaitoksen JRC:n raportissa.

EurActiv-sivuston käsiinsä saaman, vielä julkaisemattoman raportin mukaan bioenergia ei auta EU:n uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamisessa. Bioenergia tarkoittaa usein puunpolttoa, ja puu vapauttaa palaessaan hiilidioksidia eikä toimi enää hiilinieluna. Ennen kuin kaadettu puu korvataan, syntyy hiilivelkaa.

Nyt julkisuuteen vuotaneen raportin kanssa ovat jo aiemmin olleet samaa mieltä monet tutkijat, järjestöt ja EU-virkamiehet. Myöskään juuri julkaistun, Institute for European Environmental Policy -tutkimuslaitoksen raportin mukaan takeita päästövähennyksistä ei ole.

EU:n tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia unionin energiasta tulee uusiutuvasta energiasta eli hiilineutraalista energiasta. Noin puolet siitä on tarkoitus saada bioenergiasta.

Euroopan komission on ollut tänä vuonna tarkoitus ehdottaa kestävyyskriteereitä bioenergialle, mutta ehdotus on viivästynyt. Muun muassa Suomi ja Ruotsi ovat vastustaneet kestävyyskriteereitä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!