Sakkoja Sotšin olympialaisten voimalaa vastustaneille

Lähelle Sotšia asutuksen viereen rakennettavan maakaasuvoimalan pelätään aiheuttavan terveysriskejä ja pilaavan elinympäristöä.

Alderin alueen oikeus tuomitsi kaksi Sotšin talviolympialaisia varten rakennettavaa maakaasuvoimalaa vastustavaa aktivistia tuhannen ruplan sakkoihin, Caucasian Knot -uutissivusto kertoo.

Oikeuden mukaan aktivistit, Kirill Goncharov ja Tatjana Romanova, eivät olleet totelleet poliisin lainmukaisia käskyjä. Aktivistien mukaan heidät pidätettiin siksi, että he kieltäytyivät poistumasta alueelta, jolla oleskelu oli täysin laillista.

Caucasian Knotin mukaan tuomitut aikovat valittaa ylempiin oikeusasteisiin päätöksestä, jonka Alderin oikeuden tuomari teki muutamassa minuutissa.

Goncharov ja Romanova pidätettiin elokuussa, kun he olivat vastustaneet maailman suurimman maakaasuvoimalan rakentamista. Poliisi on pidättänyt myös lähellä Sotšia olevan Kudepstan kyläneuvoston jäseniä, kun he yhdessä  kylän asukkaiden kanssa vastustivat voimalaa, ihmisoikeusjärjestö Human Right Watch kertoo.

HRW:n mukaan kyläläiset pelkäävät asutuksen viereen rakennettavan voimalan aiheuttavan terveysriskejä sekä pilaavan heidän elinympäristönsä. Rakentamista on viivytetty jo keväästä lähtien.

Voimalaa on vastustettu myös siksi, että sen rakentaminen aloitettiin jo keväällä, ennen kuin Venäjän lakien edellyttämä kuuleminen voimalan ympäristövaikutuksista oli pidetty. Kuuleminen järjestettiin vasta 24. elokuuta, HRW toteaa.

Kudepstalaiset ovat myös tehneet valituksen Kansainväliselle olympiakomitealle. New Europe -lehden mukaan Kok:n tiedottaja on vahvistanut kyläläisten valituksen. Tiedottajan mukaan Kok on pyytänyt tapauksesta lisätietoja Sotšin kisajärjestäjiltä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!