Yhdysvallat politikoi naisten oikeuksilla

Yhdysvallat on päätynyt outoon seuraan naisten oikeuksia koskevissa asioissa.

Yhdysvallat on päätynyt outoon seuraan naisten oikeuksia koskevissa asioissa. Naisten syrjinnän kieltävän kansainvälisen Cedaw-sopimuksen on ratifioinut YK:n 193 jäsenvaltiosta 186. Joukosta puuttuvat Iran, Nauru, Palau, Somalia, Sudan, Tonga ja Yhdysvallat. Yhdysvallat allekirjoitti sopimuksen 1980, ja teksti on läpäissyt senaatin ulkoasianvaliokunnan kahdesti, mutta sitä ei ole tuotu senaatin käsittelyyn.

Taustalla on asiasta levitetty väärä informaatio, Citizens for Global Solutions -järjeston johtaja Don Kraus sanoo.

Se on aiheuttanut pelon, jonka mukaan Yhdysvallat ei voisi päättää enää omista asioistaan, jos se ratifioisi sopimuksen. Samasta syystä myös lapsen oikeuksien sopimus on vailla Yhdysvaltojen lopullista hyväksyntää.

Toisen harhakäsityksen mukaan Cedaw sekaantuu amerikkalaisiin perhearvoihin ja edistää aborttia. ”Todellisuudessa sopimus ei sano abortista yhtään mitään”, kansallisen naisjärjestön varapuheenjohtaja Erin Matson huomauttaa.

Cedawin tarkoitus on lopettaa naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta ja ihmiskauppa. Se pyrkii myös kohentamaan naisten taloudellista asemaa ja poliittisia vaikutusmahdollisuuksia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!