Kuuma tuuli yltyy. Se nostaa autiomaan puuterimaisen hiekan kevyesti ilmaan. Pian ovat korvat ja silmät hiekkaa täynnä, mutta Laila Mustafa Salec osaa varautua ja kietoa huivin kasvojensa suojaksi.

Laila on 17-vuotias ja asunut ikänsä Algerian Dakhlassa sijaitsevalla Länsi-Saharan pakolaisleirillä. Hän tuntee nämä hiekkaiset polut, keltaiset laatikkomaiset talot ja niiden huivi- ja turbaanipäiset asukkaat. Muu maailma on nämä nurkat unohtanut.

Algerian eteläinen aavikko on karu paikka. Sahrawi-pakolaiset eivät ole tottuneet niin kuumaan ja kuivaan.

Talvikuukausina aavikon yöt painuvat pakkasen puolelle, mutta heinäkuussa Dakhla on tuuleton pätsi. Päivisin lämpötila nousee varjossa yli 50 asteen.

”Silloin mikään ei auta, on pakko kastella vaatteita koko ajan. Mutta vesikin on tulikuumaa – ja litimärkä kangas kuivuu viidessä minuutissa”, Laila sanoo.

Pakolaisleirissä aika kuluu hitaasti. Työpaikkoja ei juuri ole. Kaikki leirin 30 000 asukasta elävät YK:n avustusruualla.

”Saamme kuukaudessa kilon riisiä henkeä kohti, myös jonkun verran ruokaöljyä, jauhoa, papuja ja sardiinisäilykkeitä”, Laila luettelee.

Ruoka ei kuitenkaan riitä. Perheet, joilla ei ole lisätuloja tai rahaa ulkomailta lähettäviä sukulaisia, elävät jatkuvassa aliravitsemuksessa.

Uima-allas on parasta

Laila ei ole kertaakaan käynyt kotimaassaan Länsi-Saharassa, mutta Espanjassa hän on viettänyt kolme kesää.

”Kaipaan koko ajan Espanjaan”, hän huokaisee ja kaivaa esiin valokuvansa. Saman tien nuoremmat sisaret Mariam, 11, ja Gafari, 8, työntyvät isosiskon kainaloon katselemaan viiden vuoden takaisia lomamuistoja Andalusian Jaenista. Pikkusiskot ovat lomailleet kahtena edelliskesänä Pohjois-Espanjan Asturiasissa.

Kaikki 8-12-vuotiaat Länsi-Saharan pakolaislapset pääsevät ainakin kerran kesäksi Espanjaan. Lomien järjestäminen on huikea ponnistus, johon osallistuvat Länsi-Saharan itsenäistymistä ajava järjestö Polisario, Espanjan kaupungit ja kunnat – sekä kymmenet tuhannet espanjalaisperheet.

”Kaikki kaverit kertovat omista matkoistaan ja tietenkin minäkin halusin päästä Espanjaan”, Laila sanoo.

Ensimmäinen loma jännitti. Lentomatka meni kuitenkin hyvin, ja Espanjan perhe oli lentokentällä vastassa.

”Se talo oli valtava! Ja siellä oli iso uima-allas!”

Lomat kestävät kaksi kuukautta. Aavikon lapsille eurooppalainen kesänvietto on ihmeellistä.

”En ollut koskaan ennen maistanut kalaa. Tykkäsin etenkin katkaravuista.”

Kotimaalla on oma ranta

Ali Mohamed Lagda asuu Dakhlan leirin toisessa päässä. Perheen talo on samanlainen kuin Lailan: muuratun sisäpihan laidalla on keittiö ja reikävessa sekä koko perheen huone, jonka laidoille on levitetty punaiset oleskelupatjat. Seinällä on sodassa kuolleen enon vakava mustavalkoinen valokuva. Hiekkaa on joka paikassa.

Ali on jo 12-vuotias ja huolestunut, ettei ikänsä puolesta kohta enää pääse Espanjaan.

Hän on lomaillut Sevillassa kolmesti.

”Vaikka espanjalaiset sanovat Sevillaa kuumaksi, minusta siellä oli ihanan raikasta.”

Alin isäntäperhe vei pojan rannalle, jossa uimavalvojat opettivat pojan uimaan. Kaikki lomalta palanneet lapset hehkuttavat vettä, uimista ja suihkuja.

”Meidän kotimaalla on oma ranta, siksi meri on meille tärkeä.”

Terveystarkastuksia ja helpompaa elämää

Hikeä pyyhkivä Sidahmed Derbali on käymässä omiensa parissa Dakhlassa. Sahrawien Polisario-hallinnon virkamies asuu ja työskentelee Madridissa.

Sahrawilasten Espanjan-lomat ovat pitkälti Sidahmedin ansiota. Hän neuvotteli käytännön alkuun 1970-luvun lopulla. Aluksi yhteistyökumppanina oli Espanjan kommunistinen puolue, myöhemmin maksuista alkoivat huolehtia Espanjan kaupungit ja paikallishallinto.

Huippu saavutettiin vuonna 2000, jolloin peräti 10 000 sahrawi-lasta vietti kesänsä Espanjassa. Espanjan laman myötä määrä on vähän laskenut, mutta tänäkin vuonna Espanja maksaa lomista seitsemän miljoonaa.

”Sillä saamme kustannettua lasten lennot ja matkavakuutuksen. Espanja myöntää koko porukalle yhteisviisumin, siksi tällaista ryhmää on helppo hallinnoida. Perheille jäävät vain ruokakulut.”

Derbali jaksaa väsymättä kehua Espanjan-loman vaikutuksia. Tärkeimpänä hän pitää terveystarkastusta.

”Espanjassa terveydenhuolto on kaikille ilmaista, joten jokainen perhe vie lapsen kerran kesässä lääkäriin. Sillä tavoin monet pitkäaikaissairaudet huomataan ajoissa.”

Elämä aavikolla on epäterveellistä. Hienonhieno hiekka kulkeutuu keuhkoihin, monella on aliravitsemuksen takia anemia.

”Yhtä tärkeää on saada lapset edes muutamaksi kuukaudeksi pois tästä kuumuudesta, näkemään parempaa elämää. Se auttaa heitä ymmärtämään, miksi me sahrawit haluamme omat maamme takaisin.”

Monet espanjalaisperheet ovat etukäteen huolissaan, miten aavikon lapset sopeutuvat kotiinpaluuseen loman jälkeen. Sidahmedin mielestä siitä ei ole vaaraa.

”Eurooppalaisten on vaikea ymmärtää, miten tärkeä perhe meille sahraweille on. Yksikään lapsi ei ole lentokentällä ilmoittanut haluavansa jäädä Espanjaan.”

Into auttaa oppimaan

Espanjalainen kotirouva Maria de la Cruz kuuli sahrawi-lasten kesäkotitarpeesta kuusi vuotta sitten ja innostui. Omat lapset olivat jo aikuisia ja kotona paljon tilaa. Aviomies Joaquin Laqeira jarrutteli ensin.

”Sanoin, ettei saharalaislapsi välttämättä ole helppo juttu. Lapseen pitää sitoutua”, Laqeira sanoo.

Mutta samana kesällä perheeseen tuli hiljainen ja hymyileväinen seitsemänvuotias tyttö Haria Dadi Hossein. Ensimmäisenä päivänä Maria-äiti näytti, miten käytetään hanoja ja vessanpyttyä.

”Haria laittoi tuolin keittiön tiskipöydän viereen ja ihasteli hanasta virtaavaa vettä.”

Mariaa huolestutti päästää tyttöä uima-altaaseen, ja hän vei tytön ensin uimakouluun.

”Hän oppi uimaan kahdessa päivässä! Sama juttu pyöräilyn kanssa! Pakolaisleirin lapsilla on niin paljon intoa, mutta vähän mahdollisuuksia.”

Maria ja Joaquin kutsuivat Harian luokseen neljänä kesänä. Aluksi pari ei ollut kiinnostunut Länsi-Saharan tilanteesta ja pakolaisleirien taustoista.

”Asia tuntui liian ahdistavalta. Keskityin mieluummin tyttöön”, Maria perustelee.

Sitten tyttö täytti 13, eikä hän enää päässyt lomaohjelmaan. Espanjalaisparin ainoa mahdollisuus tavata Hariaa oli matkustaa Dakhlaan.

Festivaali mahdollisti tapaamisen

Toukokuussa Dakhlan leirissä järjestettiin kansainvälinen elokuvafestivaali FiSahara, ja Madridista järjestettiin poikkeuslento Algerian aavikolle.

”Öiset tiesulut, rämisevä bussi ja pakolaisleirin alkeellisuus olivat kyllä aikamoinen juttu”, Joaquin sanoo.

Yösija löytyi Harian perheen talosta, jossa heti ensimmäisenä iltana odotti espanjalainen illallinen.

Nyt he kaikki istuvat festivaalin ajaksi rakennettuun voileipätelttaan. Joaquin kaivaa taskustaan rahaa ja pyytää Hariaa ja tämän serkkua Agailaa käymään ostamassa koko porukalle leivät ja kokikset.

”Hienointa oli saada Haria syliin”, Maria sanoo hellästi.
Myös ujo Haria on yhtä hymyä.

”Haluan näyttää kaikki kaverini ja sukulaiseni”, Haria sanoo täydellisellä espanjalla.

Kolmen päivän visiitin jälkeen espanjalaiset lentävät Eurooppaan.

”Mutta tämän jälkeen pidämme yhteyttä puhelimitse, se on ihan varma”, Maria sanoo ja likistää tyttöä.

Nyt se onnistuu, koska Dakhlaan rakennettiin alkuvuodesta ensimmäinen kännykkäverkko.