Olen varma, että olen astunut Pedro Almodóvarin elokuvaan. Tai vähintäänkin elokuvan kulisseihin. Ohitse pyyhältää itseään kauniisti kannatteleva vanha rouva, kellertävät vetyperoksidi-kiharat heilahdellen, punaiset korkokengät kopisten.

Kahdeksankymppisellä rouvalla on vartaloa myötäilevä tummanpunainen mekko, kasvoilla vahva meikki, joka korostaa hänen iän piirtämiä uurteitaan.

Tällaisia hahmoja näkee vain elokuvissa. Ja täällä Buenos Airesissa, vuonna 1912 rakennetun kahvilaravintola Confitería Idealin uljaassa salissa, jossa lauantain alkuiltaa viettämään tulleiden tanssijoiden keski-ikä on 70 vuotta.

Kasvot on puuteroitu, tukat suittu, asiaankuuluvat parfyymit ja partavedet suihkautettu.

Päällisin puolin juuri mitään ei tapahdu, mutta pinnan alla pirskahtelee. Parketilla kohtaavien parien välissä oleva intensiteetti karttaa sanoja, niin paljon siihen on latautunut.

Tangojen välillä kukin istuutuu omaan pöytäänsä ja siemailee kivennäisvettä. Tanssiin kutsu tapahtuu katseita vaihtamalla.
Ei tarvitse paljoa pinnistellä, niin voi nähdä tangolaulaja Carlos Gardelin (1887-1935) nauttivan aamiaistaan nurkkapöydässä, yöstä voipuneena.

Koko historiaa uhkuva tila on ladattu koodeilla, etiketillä ja osaamisella.

Jokainen kohtaaminen on uusi

Salin perällä kirjava joukko tanssinharrastajia opiskelee tangoa – näin on monissa Buenos Airesin tangoilloissa, milongoissa, tapana.

Opettajana on Fernando Llanes, entinen klassisen baletin tanssija, ja sen kyllä huomaa: jalkojen vempautukset ovat kepeitä ja avonaisia.

Jo ties monettako kertaa Buenos Airesiin tango-oppiin tullut tshekkiläinen tanssinopettaja haluaa tällä kertaa oppia miehen askeleet. Kuinka viisas nainen! Muutenhan tshekkiläiset miehet eivät opi tanssimaan.

Miehen rooli onkin tangossa keskeinen – mies vie. Siis perinteisesti. Tätä nykyä viejä voi olla myös nainen – ihan miten vain sovitaan. Mutta toisen pitää viedä, toisen olla vietävänä. Siitä tangossa on kysymys, luottamisesta ja eri rooleihin asettumisesta.

Opiskelijoiden joukossa on niin American Ballet Theatren eläkkeellä oleva miestanssija kuin kaksi Brasiliasta hiljattain kotimaahansa palannutta psykoterapeuttia, Karin ja Liliana.

Näistä 1970-luvun diktatuuria paenneista viisikymppisistä oppilaistaan opettaja on kaikkein ylpein.

”Naiset ovat löytäneet tangosta itselleen terapian. Niin kävi myös itselleni”, Llanes, 44, kertoo.

”Talouskriisin myötä aloin miettiä työtäni uudelleen, kun työpaikkani Teatro Colonin baletti lopetti kiertueet kokonaan. Lopulta masennuin – ja löysin lääkkeeksi tangon”, Llanes kertoo.

”Tango on terve tartunta: kroppa kohtaa toisen kropan, kasvot koskevat toisen kasvoja”, hän sanoo.

Llanesille tangon nautinto tulee siitä, että tarina jokaisen parin kanssa on erilainen. Jokaisen kanssa kohtaaminen on uusi, yhteinen sävel on haettava, kahden erilaisen ihmisen on hetkeksi yhdistyttävä, se on hieno mahdollisuus.

”Jokaisella tanssijalla on oma ominaislaatunsa, tuoksunsa. Kahden eri tuoksun kohdatessa sekoitus on aina uusi”, tanssija sanailee.

Tangon opettamisen lisäksi Llanes opiskelee nyt arkkitehtuuria, tulevaisuuden turvaksi – jos vaikka kroppa hajoaa. Millä sitä sitten elää?

Selkeät roolit kiehtovat tai ahdistavat

Palermon kaupunginosasta löytyy tangoklubi nimeltä Villa Malcolm. Täällä tunnelma on toinen, modernimpi, tanssijat nuorempia. Ilmapiiri milongaa edeltävällä tunnilla on niin keskittynyt, että maahan putoavan neulan äänen voisi kuulla.

Nuori pari tekee keskittyneesti sandwich-kuviota. Kun mies mokatessaan hermostuu, nainen rohkaisee häntä suudelmalla. Katselen, kun heidän päkiänsä hyväilevät parkettia, kuvioita piirrellen.

Samaan aikaan kun machistisessa Argentiinassakin sukupuoliroolit ovat pikku hiljaa liudentuneet, osa argentiinalaisista hakee tangosta juuri selkeää mies-nais -asetelmaa. Tässä selkeässä rooliasetelmassa lienee yksi tangon suosion selitys myös muualla maailmassa: tango on rajattu saareke, jossa perinteiset sukupuoliasetelemat voivat vielä toimia.

Toisaalta Argentiinassakin on koko joukko ihmisiä, joille tango on rakas, mutta sen tarjoama roolijako liian kapea ja ärsyttävä.

Yksi heistä on Andy Bravo, nelikymppinen nainen, joka erottuaan kuusi vuosi sitten halusi uutta elämäänsä. Ystävä houkutteli tangoiltaan, ja vaikka Bravo ensin piti ideaa hölmönä, sille tielle hän kuitenkin jäi – ihanan italialaisen naisen vuoksi. Ihailun kohde sai Bravon klubille ilta illan perään.

”Pian huomasin, että jopa vaihtoehtoisemmissa tangopaikoissa vallitsevat tarkat koodit. Tango on yhä tiukkojen roolien tanssi. Mikseivät naiset voi pyytää miehiä tanssimaan? Ja mikseivät naiset koskaan saa viedä?”, Bravo sanoo.

San Telmon Tango Queer -klubilla näitä perinteisiä koodeja ei ole: kaikki voivat hakea kaikkia, roolit määritellään vasta parketilla ensimmäisten tahtien aikana.

”Jos tanssin miehen kanssa, jättäydyn yleensä vietäväksi, koska mies on fyysisesti vahvempi. Naisen kanssa tanssiessani olen aika usein viejä”, Bravo sanoo.

Queer-milongaa pyörittää 37-vuotias kirjailija ja kirjallisuuden tutkija Mariana Docampo.

”Ryhdyin tähän oman turhautumiseni tuloksena. Ensin kyllästyin odottamaan miehiä hakemaan minua. Myöhemmin halusin tanssia naisten kanssa. Päätin tarttua härkää sarvista ja aloin itse opettaa naisille viemistä”, Docampo sanoo.

Nyt hän johtaa vuotuista, marraskuussa viidettä kertaa järjestettävää Tango Queer -festivaalia Buenos Airesissa. Tango Queerin idea on, että tanssissa valituilla rooleilla ei tarvitse olla tekemistä sukupuolen kanssa.

Tango Queer -milongassa tunnelma on rento ja avoin. Kun rooleja ei ole ennalta määritelty, kukin saa olla parketilla oma itsensä. Se näkyy tanssijoiden kasvoilla valtavana hyvänolon tunteena.

Polvet kertovat salaisuuksia

Monet milongassa käyvät sanovat, että tangon viehätys on juuri haasteessa yrittää ymmärtää toista ihmistä kolmen minuutin ajan. Tango on myös lääke yksinäisyyteen, illuusio syvän yhteyden saavuttamisesta toisen ihmisen kanssa.

”Kukaan ei tiedä, mitä kahden tanssivan ihmisen välillä tapahtuu. Mitä he tanssin aikana saavuttivat, minne he kulkivat. Se on jotain hyvin henkilökohtaista ja ainutkertaista, joka ei toistu koskaan”, nuoremman väen suosikkipaikka La Virutan milongassa tanssiva Javier sanoo.

Milongassa miehet saavat käsivarsilleen naisia, joita eivät missään muussa paikassa saisi lähelleen. Ja naiset hyväksyvät läheisyyden, jota eivät ottaisi vastaan missään muussa tilanteessa.

Liike lähtee rinnasta. Sieltä kumpuavat tunteet, jotka mies lahjoittaa naiselle, Javier sanoo ja paljastaa, että argentiinalaisen tangon tunnistettavat jalan kiepautukset ovat naisen tarvetta hyväillä miestä säärillään. Mies puolestaan kertoo naiselle salaisuuksia polvellaan.

”Kun saavun milongan ovelle, musiikki on jo minua vastassa. Astun sisään ja tunnen tulleeni kotiin, koska tunnistan hämärän, tuoksut – ja tunteen”, hän sanoo.