On päivänselvää, että Intiassa moni ihminen tarvitsee Arundhati Royta. Kuuntelen heinäsirkkoja kokoaa Royn merkintöjä nyky-Intian tilanteesta, kyseenalaistamattoman demokratian seurauksista. Kirjoitusten kautta köyhä, äänetön ja näkymätön osa intialaisista – se joka tarvitsee energisen ja voimakkaan kirjailijan – saa äänensä kuuluviin.
Kuuntelen heinäsirkkoja koostuu joukosta aiemmin julkaistuja lehtiartikkeleita, luentopuheita ja johdantoja – liitteenä on myös fiktiivinen esitysteksti.
Arundhati Royn ääni on avoimesti asenteellinen, vasemmistolainen, vallalla olevia kritisoiva. Tässä on äänen voima ja samalla sen kompastuskivi. Roy lataa sanansa niin voimakkaasti, että Intian yhteiskunnalliset epäkohdat tulevat kirkuen esiin. Samalla teksti ei juurikaan jätä tilaa hengittää, taikka aina edes mahdollisuutta pysyä kirjoittajan matkassa mukana.
Paikoitellen voimattomuuden ja tyhmyyden tunne uuvuttavat lukijan.
Arundhati Roy kirjoittaa asemansa auki. Hän itse on kansalaisaktivisti ja monet esseistä on kirjoitettu vihan vallassa hetkinä, jolloin vaikeneminen olisi ollut hänelle vaikeampaa kuin asioiden sanominen ääneen. Nuo hetket sijoittuvat, osa suoraan ja osa välillisemmin, Intian kriittisiin aikoihin.
Teos sisältää merkintöjä esimerkiksi Turkissa tapahtuneesta vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhasta, Kashmirin kansannousun ajasta vuonna 2008 ja saman vuoden marraskuussa tapahtuneiden Mumbain iskujen jälkeisistä hetkistä.
Viimeiseen asti hiottuja esseet eivät ole.
Intialaiskirjailija astui kuuluisuuteen esikoisromaaninsa, Booker-palkitun Joutavuuksien jumalan myötä. Hänen kielensä, oivaltava, keveä ja kirpaisevan kaunis, pilkistää esseissäkin paikoitellen esiin. Mutta niin kokonaisajatuksen kirkkaus kuin kielellinenkin laatu jäävät kyllä Kuuntelen heinäsirkkoja -teoksen kohdalla kauas ainakin esikoisromaanin tasosta.
Joutavuuksien jumalan jälkeen Roy on keskittynyt työhönsä aktivistina. Hän omistaa Kuuntelen heinäsirkkoja niille, jotka ovat oppineet erottamaan toivon järjestä.
On vaikea välttyä ajatukselta, että kaunokirjallinen romaani merkitsee Arundhati Roylle itselleen toivoa, runoutta. Ja että epäilemättä Roy kokee järkeväksi kirjoittaa yhteiskunnallisista epäkohdista mieluiten suoraan ja kaunistelematta.
Kermakakkua on ihana lusikoida ja siihen kätkeytyy mehukkaassa muodossa tärkeä sisältö, jonka osa lukijoista varmasti maistaa. Mutta aivan kuin Roy ajattelisi, että maailmassa on liikaa ihmisiä, jotka tyytyvät ainoastaan sipaisemaan kerman kakun päältä – mikäli siihen tarjotaan mahdollisuus.
Arundhati Roy:
Kuuntelen heinäsirkkoja – merkintöjä demokratiasta.
Pystykorvakirja 2011