Se, mitä sinunkin verorahoillasi kehityspolitiikassa tehdään, linjataan kahdessa paperissa: hallitusohjelmassa ja kehityspoliittisessa ohjelmassa.
Hallitusohjelma määrää kehityspolitiikan suuret linjat. Kun Vanhasen II hallituksen ohjelma julkaistiin keväällä 2007, alan asiantuntijat ja järjestöt olivat pääosin tyytyväisiä sen kehityspoliittisiin linjauksiin. Niiden toteutuminen on kuitenkin jäänyt paikoin puolitiehen.
”Erityisen hyvää ohjelmassa oli, että heti johdannossa nostettiin esiin globaalin keskinäisriippuvuuden ajatus. Positiivista oli myös johdonmukaisuuden korostaminen: tunnustetaan myös muiden politiikan sektorien kuin kehitysyhteistyön vaikutus kehitykseen”, sanoo kehityspoliittinen asiantuntija Tytti Nahi Kepasta.
Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koposen mielestä johdonmukaisuuden toteutus on jäänyt tällä vaalikaudella kuitenkin heiveröiseksi, ”otetaan huomioon”-tasolle.
”Poliittista keskustelua eri politiikkalohkojen keskinäisistä suhteista on tuskin käyty”, Koponen sanoo.
Esimerkiksi kauppapolitiikassa on tapahtunut kuluneella kaudella vähän. Syynä on pidetty sitä, että Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvottelut ovat olleet jäissä.
”On hieman hassua, että yksien neuvottelujen pysähtymisen vuoksi kauppapolitiikan vaikutuksista kehitykseen on puhuttu vähemmän. Myös kehitysmaiden velkaongelmien ratkaisemiseksi olisi voitu tehdä enemmän”, Nahi sanoo.
Suomalaista lisäarvoa
Kehityspoliittinen ohjelma linjaa politiikkaa hallitusohjelmaa konkreettisemmin. Valtioneuvosto hyväksyi uuden kehityspoliittisen ohjelman syksyllä 2007. Se painottaa entistä enemmän luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä ja suomalaista lisäarvoa kehitysyhteistyössä.
Suomalaisen lisäarvon painotusta on kritisoitu siitä, että sen myötä kehityspolitiikkaa olisi alettu tehdä entistä enemmän kotimaisen elinkeinopolitiikan ehdoilla. Kehityspolitiikan panostuksia on suunnattu metsä-, vesi- ja tietotekniikkasektoreille, joilla toimivia suomalaisyrityksiä on yritetty vetää kehitysyhteistyöhön mukaan niitä itseään hyödyttävällä tavalla.
”Suomalaista lisäarvoa on tulkittu kapeasti suomalaisen osaamisen ja tuotannon näkökulmasta. Painotus oli vahvasti kehitysministeri Paavo Väyrysen yksityisajatteluun perustuvaa. Aluksi pelättiin, että se tarkoittaisi paluuta 1980-luvun suomalaiskansallisen kehityspolitiikan aikaan”, Koponen sanoo.
Pahimmat uhkakuvat eivät kuitenkaan toteutuneet. ”EU-jäsenyys ja EU:n kilpailusäännöt sekä kansainväliset sitoumuksemme estävät politiikan nopeat linjamuutokset ja kotiinpäin vetämisen”, Koponen jatkaa.
Suomalaisen lisäarvon korostamisen on kritisoitu heikentävän kehitysyhteistyön laatua ja tehokkuutta. ”Kehitysyhteistyössä pitäisi tuntea toimintaympäristö perusteellisesti. Nyt on menty myös paikkoihin, joissa ei ole aiemmin paljon oltu ja joiden tuntemus on ollut vähäistä. Se voi näkyä työn laadussa. Lisäksi voidaan kysyä, kuinka hyvin suomalainen tietyn alan, kuten metsäsektorin, asiantuntemus on hyödynnettävissä täysin erilaisissa yhteiskunnissa ja oloissa”, Koponen sanoo.
Sektoripainotus on myös lisännyt kehitysyhteistyön pirstaleisuutta. ”Jo ennen tätä vaalikautta asiantuntijat olivat yleisesti sitä mieltä, että kehityspolitiikan tehon parantamiseksi sitä olisi syytä keskittää ja suunnata isompia resursseja harvempiin kohteisiin. Se vaatii myös luopumista jostakin”, Nahi sanoo
Nyt pirstaleisuuden vähentämisessä on liikuttu juuri päinvastaiseen suuntaan, vaikka kehityspoliittisessa ohjelmassakin tunnustettiin keskittämisen edut.
Mitä viime vaaleissa luvattiin ja mitä saatiin aikaan?
Kehyrahat
Kehitysyhteistyömäärärahojen nosto 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta on kehityspolitiikan kestoteema.
Mitä luvattiin: Ennen vuoden 2007 vaaleja kaikki puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta sitoutuivat 0,7 prosentin tavoitteeseen. Vihreät asetti tavoiteaikatauluksi vuoden 2010, Vasemmistoliitto vuoden 2011 ja SDP sekä Kristillisdemokraatit vuoden 2015. RKP linjasi, että tavoite tulisi saavuttaa ”vihdoin ja viimein”. Keskustan mukaan ”taloudellisen kehityksen salliessa tavoitetta kohti on mahdollista edetä”. Kokoomus vain totesi tavoitteen olemassaolon.
Mitä tapahtui: 0,7 prosentin tavoite kirjattiin hallitusohjelmaan. Kehityspoliittisessa ohjelmassa tavoiteajaksi täsmennettiin vuosi 2015.
Määrärahat ovat nousseet tavoiteaikataulun mukaisesti. Vuonna 2011 niiden arvioidaan nousevan 0,58 prosenttiin.
Kansainväliset verot ja veroparatiisit
Kansainvälisillä veroilla, kuten pääomaliikkeitä verottavalla finanssitransaktioverolla, voidaan puuttua globaalin talouden ongelmiin ja niitä voidaan käyttää kehitysrahoituksen välineinä. Kansainvälisen veronkierron pysäyttämiseksi veroparatiisit olisi saatava kuriin.
Mitä luvattiin: Kansainvälisten verojen käyttöönotto ja veroparatiisien tiukempi kontrolli sisältyivät SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien vaaliohjelmiin. Muut puolueet eivät maininneet aiheista mitään.
Mitä tapahtui: Hallitusohjelmaan kirjattiin, että Suomi osallistuu aktiivisesti innovatiivisia rahoitusmekanismeja koskevaan keskusteluun. Veroparatiiseja ei mainittu.
Finanssikriisin myötä kansainvälinen keskustelu ylikansallisista veroista ja veroparatiisien sääntelystä on kiihtynyt, ja niitä esitetään yhä yleisemmin keinoiksi kerätä verotuloja ja kontrolloida pääomanliikkeitä. Suomi on suhtautunut ehdotuksiin myönteisesti, mutta ei ole ollut millään tavalla aktiivinen.
Velkakriisi
Kehitysmaiden reilujen velkasovittelujärjestelyjen edistäminen oli osa järjestöjen kampanjointia viime vaalien alla. G8-maat päättivät vuonna 2005 merkittävistä velkahelpotuksista kehitysmaille, mutta monet maat kärsivät yhä kovista velkataakoista.
Mitä luvattiin: Ennen vuoden 2007 vaaleja asiaan ottivat kantaa vain Vihreät ja SDP, jotka vaativat köyhimpien maiden velkojen mitätöintiä. SDP esitti ohjelmassaan myös puolueettoman sovittelumekanismin käyttöä. Kokoomus ja Kristillisdemokraatit tunnistivat ongelman periaatteessa, mutta ratkaisuja ei esitetty.
Mitä tapahtui: Hallitus linjasi ohjelmassaan, että se osallistuu aktiivisesti velkojen anteeksianto-ohjelmiin. Riippumattomista velkajärjestelyistä ei ollut mainintaa.
Kansainvälinen ja suomalainen keskustelu aiheesta on ollut vähäistä viimeisen muutaman vuoden aikana. Finanssikriisi on tuonut muita huolenaiheita, jotka ovat jättäneet velkakysymykset varjoonsa.
Kauppapolitiikka
Kauppaneuvotteluissa kehittyvät maat jäävät usein vahvempien teollisuusmaiden jalkoihin, eikä niiden erityistarpeita tunnusteta riittävästi.
Mitä luvattiin: SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto vaativat kehitysmaiden vahvempaa huomioimista kauppaneuvotteluissa ja tunnustivat EU:n maatalouden vientitukien poistamisen tärkeyden. Keskusta, RKP ja Kristillisdemokraatit totesivat kehitysmaiden erityistarpeet, mutta linjaukset puuttuivat. Kokoomus uskoi kritiikittömästi vapaakauppaan. Perussuomalaiset ei linjannut kauppapolitiikasta mitään.
Mitä tapahtui: Hallitusohjelman mukaan kauppapolitiikassa otetaan huomioon kehitysmaiden erityistarpeet. Teollisuusmaiden maataloustukien kehitysmaille aiheuttamista ongelmista ei ollut mainintoja.
Kuluneella hallituskaudella kauppapolitiikassa on ollut hiljaista, kun Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvottelut ovat olleet pysähdyksissä. Kauppapolitiikan vaikutuksista kehitykseen on puhuttu vain vähän.
Lähteinä on käytetty puolueiden vuoden 2007 vaaliohjelmia ja silloin voimassa olleita tavoiteohjelmia.