Artikkelikuva
Viimeinen katse Nepaliin? Nuorta nepalilaistyttöä talutetaan rajan yli. Maiti Nepal -järjestön työntekijät epäilivät tytön saattajia ihmiskauppiaiksi

Ihmiskauppaa Intian bordelleihin

Joka vuosi noin 12 000 tyttöä viedään Nepalista Intian bordelleihin. Tyttöjen matka vuoristokylistä seksiorjiksi alkaa huijauksesta ja päättyy melkein aina tuhoon.

Kuten useimmissa kertomuksissa 2000-luvun seksiorjista, myös 14-vuotiaan Poonam Thapan tarinan alussa on tyttö ja valhe.

”Huijasit minut karkaamaan ja lupasit, että menisimme naimisiin”, hän huutaa nuorelle miehelle, joka painautuu penkille avustusjärjestön tiloissa Nepalin pääkaupungissa Katmandussa.

Nutturalle kiedottu hiilenmusta tukka heiluu jokaisen syytöksen mukana.

”Tiedätkö kuinka monen kanssa olen maannut, koska sinä myit minut. Olet tuhonnut elämäni, olet tuhonnut kaiken!” hän huutaa koko ruumis väristen.

Voidakseen seistä tämän miehen, entisen nuoruudenrakastettunsa edessä, Thapa pitää kätensä lukittuina selkänsä takana ja keinuu edestakaisin punaisissa sandaaleissaan.

Mies penkillä seuraa vihanpurkausta hymyillen. Hänet tunnistettiin sattumalta kaksi päivää sitten ja saatiin huijattua tänne todistajien eteen. Hän huomaa joutuneensa ansaan ja torjuu kaikki syytökset.

”En ole eläessäni nähnyt tätä naista. En ole koskaan käynyt Intiassa.”

Pidemmälle hän ei pääse ennen kuin Poonam Thapa räjähtää.

”Tiedän sinun isäsi nimen, tiedän että hänen toinen silmänsä on sokea, tiedän sinun siskojesi nimet, tiedän missä asut ja kuka sinä olet, älä valehtele minulle!”

Avustusjärjestö Maiti Nepalin johtaja Anuradha Koirala keskeyttää riidan. Hän soittaa poliisille. Sitten hän pyytää Thapaa kertomaan kaiken, alusta alkaen.

Unelma paremmasta

Sinä yönä Poonam Thapa ei nukkunut: suuret odotukset pitivät hänet valveilla. Nuori mies, työkaveri omenatehtaalta, oli houkutellut Thapan karkaamaan kanssaan Intiaan. Siellä he voisivat elää yhdessä onnellisina. Thapalla ei ollut perhettä, ja ajatus houkutti.

Bussimatka kesti monta päivää ja yötä.

Perillä matkakumppani hylkäsi Thapan huoneeseen, joka oli täynnä lapsia, häntäkin nuorempia. He väittivät työskentelevänsä siivoojina.

Thapa pani merkille, että kaikki puhuivat asiakkaista.

”Mitä ’asiakas’ tarkoittaa?” hän kysyi vanhemmalta tytöltä nimeltä Mala.

”Asiakkaat ovat seksin ostajia. Sinut on myyty, olet bordellissa Mumbaissa”, Mala vastasi.

Ensimmäisenä iltana Poonam Thapa meikattiin. Hänet puettiin minihameeseen ja valkoiseen aluspaitaan.

Miehet juottivat hänelle alkoholia, mutta hän ei antanut kenenkään kajota itseensä. Hän itki, kiljui ja potki. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Häntä pidettiin kiinni ja hänen huutonsa tukahdutettiin, kunnes hän joutui antamaan periksi.

Seuraavat kymmenen kuukautta olivat kamalia. Jos hän kieltäytyi seksistä, häntä piiskattiin sähköjohdoilla tai poltettiin savukkeilla.

Kolmessa kuukaudessa bordellin omistajan sijoitus oli maksanut itsensä takaisin, ruokia, lahjuksia ja alkoholia myöten. Thapa itse ei nähnyt rahoista vilaustakaan. Hänen oli pakko jäädä bordelliin senkin jälkeen, kun hänen kuvitteellinen velkansa oli jo maksettu. Velka, jonka omistaja oli maksanut ”poikaystävälle”.

Yhtäkkiä sanat ovat kuin kipeitä rakkoja hänen suussan. Tarina jatkuisi kyllä, mutta Thapa ei jaksa enää kertoa.

Tavallaan kertominen onkin turhaa, sillä samankaltaisia kertomuksia on kuultu jo kymmenen vuotta. Bordelleista pelastetut on uutisissa kuvattu enimmäkseen kasvottomina uhreina.

Myydyistä, kammottavilla tavoilla hyväksi käytetyistä naisista saa myös vetäviä otsikoita lööppeihin. Kyllä me näistä olemme kuulleet. Luulemme myös tietävämme ilmiön syyt ja kuinka ongelmiin voidaan puuttua. Silti ihmiskauppa vain kasvaa.

Vain yksi kysymys on jäljellä.

”Mistäpäin Nepalia olet kotoisin?”

”Sindhupalchokista.”

Mustavalkoiset tyttäret

Vie viisi tuntia matkustaa ajassa 500 vuotta taaksepäin, Nepalin pääkaupunki Katmandusta Sindhupalchokiin. Täällä keskiansio on alle 50 senttiä päivässä. 1950-luvulla kaksi prosenttia seudun aikuisista osasi lukea, eikä sen jälkeen ole paljoa tapahtunut. Kaksi kolmasosaa naisista ei tänä päivänäkään osaa kirjoittaa nimeään.

Sindhupalchokissa nainen on ensin isänsä vastuulla. Sitten hänestä tulee miehensä ja lopulta poikansa omaisuutta. Tarunhohtoisen Shangri-Lan maa on feodaalista seutua. Täällä ihmiskauppiailla on runsaat metsästysmaat: ihmisten unelma paremmasta elää vahvana.

Jäljelle jäävät vain valokuvat, kuluneet kuvat kadonneista tyttäristä. Mustavalkoiset valokuvat, ohuen ohuelle paperille painetut värikuvat.

Yli kuudenkymmenen vuoden ajan täältä on viety tamang-kansaan kuuluvia tyttöjä. Ensin Nepalin kuninkaalliseen hoviin, myöhemmin intialaisiin bordelleihin. Täkäläisten mongolialaiset piirteet tekevät heistä erityisen haluttuja.

Maiti Nepal –järjestö yrittää katkaista kierteen Sindhupalchokissa. Järjestö kokoaa ryhmiä, joissa uhreiksi joutuneet naiset kiertävät seutua ja kertovat mistä ihmiskaupassa on kyse.

”Lukutaidottomuus on yleistä, joten käytämme työssämme laulua, tanssia ja teatteria. Monissa kylissä on paikallisia naistoimikuntia ja myös koteja, joista vaarassa olevat naiset voivat hakea turvaa. Naisille tarjotaan ruokaa, majoitusta ja ammattikoulutusta”, kertoo Sikha Thapa.

Palanneiden naisten löytäminen osoittautuu vaikeaksi. Useimmat heistä, jotka ovat kerran jättäneet Sindhupalchokin töiden toivossa, eivät koskaan palaa. Häpeä siitä, että on joutunut pakotetuksi esiaviolliseen seksiin, on suuri.

Tavoitteena onkin saada tytöt jälleen jaloilleen ja taloudellisesti riippumattomiksi. Apuna ovat ammattikoulutus ja mikroluotot.

”Näin he voivat palata kotikyliinsä pienyrittäjinä ja samalla ikävä leima katoaa”, kertoo eräs vapaaehtoisista.

Ne, jotka eivät onnistu elättämään itseään, joutuvat usein palaamaan siihen maailmaan, jonka tuntevat parhaiten: bordelleihin.

UNICEFin mukaan noin 200 000 nepalilaista tyttöä työskentelee tällä hetkellä intialaisessa seksiteollisuudessa. Monet heistä ovat alle 16-vuotiata.

Ihmeen odotus

Peltikattoisen talon edessä seisoo isoäiti, joka on soimannut itseään kymmenen vuotta siitä, että on menettänyt lapsenlapsensa.

”Ensin luulin, että hän rakastui ja karkasi kotoa pojan vuoksi. Muutaman päivän päästä ymmärsin, että häntä oli huijattu”, Parvati kertoo. Hänen äänestään kuulee kähisevän tuberkuloosin, köyhyyden tunnusmerkin. Kädessään hän pitelee kouristuksenomaisesti kahta passikuvaa.

Kaksi muuta kuvaa hän oli antanut Maiti Nepalin oikeusosastolle. Viime vuonna mahdottomaksi luultu sitten tapahtui.

”Maiti Nepalin paikallisosasto otti minuun yhteyttä ja kertoi lapsenlapseni olevan turvassa kuntoutuskeskuksessa Katmandussa. Pian hän palaa takaisin”, sanoo Parvati. Hän aikoo uhmata yhtei­söään ja ottaa tytön luokseen.

Kysymykseen siitä, missä tyttärentytär on ollut, Parvati vastaa osoittamalla etelään.

Kohti Intian rajaa.

Rajan vartijat

Kello on vähän yli kuusi aamulla, ilma yhä viileä. Äkkiä hiljaisuuden keskeyttää moottorin ääni ja kova huuto.

”Pysähdy, seis!”

20-vuotias nainen karjuu bussikuskille niin lujaa kuin keuhkoista lähtee.

Kuljettaja joutuu tekemään äkkijarrutuksen, kun Maili-niminen nainen asettuu keskelle tietä Nepalin ja Intian välisen raja-aseman tuntumassa.

”On helppo huomata, jos joku valehtelee. Olemmehan itse olleet samassa tilanteessa kuin he, joita kuulustelemme”, Maili kertoo.
Hän astelee bussin käytävällä, katsoo matkustajia silmiin ja kyselee nuorimmilta tytöiltä: ”Mistä olet tulossa? Minne matka? Kuinka hyvin tunnet matkakumppanisi?”

Maili ja muut sinisiin pukeutuneet naiset ovat nykyajan orjuuden vastustajia tällä sotkuisella raja-alueella. He heräävät joka aamu yksi tavoite mielessään: ihmiskaupan lopettaminen. Pelastamalla yksi ihminen kerrallaan.

Joitakin vuosia sitten nepalilaisessa avustusjärjestössä Maiti Nepalissa ymmärrettiin, etteivät pelastuspartioiden iskut Intian bordellikortteleihin riitä ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Taistelu nousi uudelle tasolle, kun selviytyneet uhrit itse asettuivat kirjaimellisesti kamppailun eturintamaan.

”Olemme ihmiskauppiaiden pahin vihollinen. Tämä on sotaa. Jokainen pelastamamme tyttö merkitsee yhtä pelastettua elämää”, Maili sanoo.

Tuosta lähtien nuoret naiset ovat pitäneet vahtia vuorokauden ympäri, jokaisella rajanylityspaikalla koko lähes kaksi­tuhatta kilometriä pitkällä huokoisella rajalla. Nykyajan orjareitit Nepalin köyhästä sisämaasta kohti Intian tasankoja kulkevat tämän rajan kautta.

Jokainen auto, polkupyörätaksi ja bussi huomataan. Viime vuonna 1618 tyttöä sai lapsuutensa takaisin. Silti 12 000 tyttöä ylitti rajan.

Kaikki on kaupan

“You want a fresh girl that no one has tasted?”

“Sir, would you like one with hair or no hair?”

Intian 14-miljoonaisen Mumbain esikaupunkien työvoimavaltaisten teollisuusalueiden liepeille on noussut uusi bordellialue. Neliökilometrin kokoista aluetta leimaavat peltikatot, viemärivedet, roskat ja ulosteet. Monet tytöistä, jotka eivät jää kiinni rajalle viritettyyn löyhään verkkoon, päätyvät tänne.

Tarjonta on laajaa. Paljasjalkainen poika lopettaa listan lukemisen ja kysyy suoraan:

“Sir, what do you like? Young girl we have.”

Täällä ei näy länsimaisia turisteja. Ostajat paikallisella bordellialueella ovat Intian muista osista ja Nepalista tulleita vierastyöläisiä.

Yhdynnän hinta on noussut niistä ajoista kun britit perustivat kuuluisan Kamathipuran virkistysalueen imperiuminsa sotilaille. Silti täältä voi yhä ostaa kaksitoistavuotiaan alle kymmenellä eurolla. Maksamalla pari euroa lisää ei tarvitse käyttää kondomia.

”Emme voi rynnäköidä aseet kädessä pelastamaan orjia. Vapautta orjuudesta ei saavuteta yhdessä iltapäivässä. Meidän on annettava naisille vastauksia kysymyksiin. Kuinka elätän perheeni? Kuka suojelee minua, jos bordellin omistaja haluaa kostaa? Ilman vastauksia pelastusoperaatioista uhkaa tulla kuin pyöröovi, joka johtaa vain takaisin orjuuteen”, sanoo Jaladhija.

Jaladhija tietää mistä puhuu, hän on entinen prostituoitu itsekin. Hän on perustanut, ilman ulkopuolista tukea, bordellialueelle öisinkin auki olevan lastentarhan prostituoitujen lapsille. Aiemmin lapset nukkuivat sänkyjen alla, kun äidit tekivät työtään.

”Äitien suhteen olen menettänyt toivoni. Meidän on kuitenkin saatava heidät ymmärtämään, että he voivat antaa lapsilleen mahdollisuuden muuhun kuin prostituutioon ja paritukseen”, Jaladhija sanoo.

Hämärä laskeutuu, lasten nauru käy äänekkääksi. Nelisenkymmentä nukkavierua pientä päivänsädettä jätetään hoitoon päiväkotiin. Yksi lapsista tarrautuu tiukasti äidin hameeseen, mutta äiti irrottaa sormet, yhden kerrallaan. On aika lähteä töihin.

Liian hyvä bisnes

Bordellin katossa pyörii ruosteinen tuuletin. Ihmisen hinta on niin halpa, että paikalla on jopa päiväpalkkalaisia ja riksa­kuskeja. He eivät ole tulleet tänne pitämään hauskaa tai tyttöjä iskemään. He ovat täällä ostamassa seksiä.

”Nepalilaistytöt näyttävät viattomilta ja puhtailta. He ovat paljon raikkaampia kuin intialaiset tytöt, koska he ovat kasvaneet vuoristokylissä”, vastaa eräs vierastyöläinen kysymykseen, miksi hän ostaa seksiä nepalilaisilta tytöiltä.

Kevyesti pukeutunut tyttö heilauttaa jalkaansa, potkaisee sandaalit jalastaan ja johdattelee ostajan peremmälle käytävään.
Seksiorjuus leviää kuin kulkutauti. Se on maailman nopeimmin kasvava järjestäytyneen rikollisuuden ala. Voitot ovat suuria ja riskit pieniä.

Maiti Nepalin kaltaisilla vapaaehtoisjärjestöillä on vastassaan ihmisen seksuaali­suutta vahvempia voimia. Maailman 1,2 miljoonaa seksiorjaa muodostavat ainoastaan neljä prosenttia kaikista maailman orjista, mutta heillä tienataan 40 prosentista orjuuden tuotoista.

Näin sanoo kirjailija Siddharth Kara, intialaistaustainen amerikkalaisekonomi, joka luopui finanssialan urastaan omistautuakseen kokopäiväisesti ihmiskaupan dokumentoimiseen.

Vuosien ajan hän käytti jalkojaan ja taskulaskintaan enemmän kuin hakukoneita. Kirjassaan Sex Trafficking: Inside the Business of Modern Slavery hän kyseenalaistaa monien nykyisten toimien tehokkuuden.

”Rajojen valvonta vuorokauden ympäri ja ennaltaehkäisevä työ on urheaa. Niillä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska kuljetuskustannukset ovat mitättömiä ja köyhiä tyttöjä on tarjolla rajattomasti. Keskittämällä toimet orjakauppaa vastaan saadaan aikaan vain uusia orjareittejä, lisää lahjuksia poliiseille ja enemmän väärennettyjä passeja. Mutta niin ei vaikuteta seksiorjuuteen.”

Naisrauharikosten yksikkö ei toimi

Siddharth Karan mielestä taistelussa alaa on kohdeltava liiketoimintana ja puututtava nykyajan orjaplantaasien toimintaan leikkaamalla alan kannattavuutta.

Hänen omien laskelmiensa mukaan mumbailaisen bordellin voittomarginaali on yli 70 prosenttia. Vertailun vuoksi esimerkiksi Googlen voittomarginaali vuonna 2009 oli 28 prosenttia.

”Ei nykyaikana enää pitäisi joutua taistelemaan ihmisarvosta. Orjuus on jo kielletty maailman kaikissa maissa. Nyt meidän on suunnattava toimet kirurgintarkasti niitä vastaan, jotka tienaavat isot rahat seksiorjuudella. Bordellien omistajat ja ihmiskauppiaat – vangitkaa heidät, nostakaa syytteet, tuomitkaa heidät. Tehkää ihmisillä kaupankäynti kalliiksi”, Kara sanoo puhelimitse Columbian yliopistosta Yhdysvalloista.

Nepalissa ihmiskauppa kriminalisoitiin vuonna 1986. Vuonna 1999 lainsäädäntöä uudistettiin sakoilla ja kovemmilla rangaistuksilla – ihmiskaupan osalta jopa 20 vuoden vankeudella. Vuonna 2007 lainsäädäntöä kiristettiin entisestään.

Ongelma on, että maassa toimiva erityinen naisrauharikosten yksikkö, jonka vastuulla on kaikki vaimojen pahoinpitelystä aina ihmiskauppaan, on vakavasti alimiehitetty ja sillä on vain 30 poliisia palkkalistoillaan.

Intiassa puolestaan on vuodesta 1986 säädetty paritusta ja bordellitoimintaa vastustava laki, mutta silti bordelleja ja parittajia on kaikkialla.

Saman lain mukaan prostituoituna toimiminen ei ole rangaistavaa. Myöskään prostituoidun palvelujen ostaminen ei ole rikos. Bordellinomistaja voidaan harvoissa tapauksissa tuomita enintään kolmen vuoden vankeuteen ja sakkoihin. Hampaattoman lainsäädännön seurauksena vain harvoja on syytetty ja tuomittu.

Vain jäävuoren huippu

Poliisikomisario C. Raitorin radiopuhelin rätisee, kun hän saapastelee huoneeseen Maiti Nepalin toimistolla. Hän on kuunnellut taustatiedot ja katsoo nyt tiukasti epäiltyä ihmiskauppiasta. Yhtäkkiä tämä levittää kätensä ja tunnustaa tekonsa.

”Kyllä, kyllä, minä myin hänet 40 000 intian rupiasta (noin 1000 euroa). Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta!”

Huoneeseen tulee hiirenhiljaista.

Vain poliisin varsikenkien narskunta kuuluu. Jos Nepalin uuteen ihmiskauppalakiin on luottamista, miestä uhkaa 20 vuoden vankeus ja viiden vuoden ansioi­ta vastaavan korvauksen maksaminen Poonam Thapalle. Hänestä tulisi vuoden 2010 tapaus numero 124.

Silti kyse on vain jäävuoren huipusta.

Poliisikomisario Raitorin mukaan poliisi ei voi olla yksin vastuussa taistelusta ihmiskauppiaita vastaan. Kysymys koskettaa koko kansakuntaa.

”Niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita myymään toisia ihmisiä, poliisin on vaikea puuttua asiaan. Olemme aina myöhässä.”

Hiljainen sota on ohi tältä päivältä. Sekä ihmiskauppiaat että orjuuden­vastustajat saavat kohta levätä muutaman tunnin ajan.

”Haluan kaiken todistusaineiston kirjoituspöydälleni huomenna kello kymmenen”, poliisikomisario sanoo, kääntyy kannoillaan ja taluttaa ihmiskaup­piaan ulos.

Poonam Thapa jää uupuneena istumaan huoneeseen. Itkusta ahavoitunein kasvoin hän seuraa miestä tämän poistuessa huoneesta.

”Olen iloinen, että mies, joka myi minut helvettiin, saa nyt rangaistuksensa.”

Vasta vankikuljetuksessa epäilty suostuu kertomaan oman tarinansa.

”Ostin rahoilla puvun ja söin hyvin. Nyt rahat ovat loppu ja minua kaduttaa. Pyydän anteeksi.”

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!