Laiha susilapsi istuu kuumalla rantahiekalla. Hokee sanaa
Minä.
Minä.
Minä.
Aalto tulee, vie Minän. Hetken päästä tilanne toistuu. Ja toistuu.
Karen on jo pieni tyttö, kun Isabella-täti löytää hänet. Opettaa villilapselle Minän ja muita tapoja selvitä nykymaailmassa.
Karen ei ole tyhmä, hän on monella tapaa viisaampi kuin ympäristönsä. Autistinen sanoisi joku lääketieteen diagnoosikielellä. Ennen kaikkea tyttö on kyvyiltään hyvin erilainen. Hän ei osaa valehdella. Hän ei pidä kosketuksesta. Hänelle asiat ovat konkreettisia.
Meksikolainen kirjailija Sabina Berman tuo esikoisromaaninsa välityksellä esiin jotain pohjattoman kaunista: lapsen ja myöhemmin naisen, joka kyseenalaistaa kaikki totunnaiset tavat elää ja olla. Karen näkee pintaa syvemmälle.
On kirjassa outoutensakin: kuvioon kuuluu se, että Karenin perhe omistaa tonnikalabisneksen. Nuo kalateollisuuden ja moraalin teemat laajentavat kirjan maailmaa aluksi väkinäisesti. Mutta kun sukeltaa mukaan Karenin merelliseen ajatteluun ja hänen tapaansa hahmottaa luonto, reitti on selvä. Tässä romaanissa on kyse luomakunnan järjestyksestä, jossa numero yksi on ihminen ja jossain noin sijalla 100 000 000 on tonnikala – eikä näin pitäisi olla.
Karen käy dialogia filosofi Descartes’n kanssa ja summaa maailman seuraavasti: Ihmiset luulevat, että kaikkea sitä, mikä ei ajattele, ei ole edes olemassa. Siksi puut, meri, kalat, aurinko, vuorijonot – niiden olemassaolo on toissijaista, vähäistä, ne ovat ihmiselle kauppatavaraa tai mukava maisema.
Karenin todistama ihmisen ahneus ja vallankäyttö muotoilevat romaaniin ympäristön, joka puhuu luonnonsuojelun puolesta.
Sabina Berman on Meksikon nykykirjallisuuden ykkösnimiä – Nainen joka sukelsi maailman sydämeen oli ilmiö jo ennen ilmestymistään. Romaanin oikeudet on myyty yli 15 maahan. Berman on aiemmin tunnettu lähinnä näytelmäkirjailijana.
Bermanin kielessä näkyy selkeästi hänen taustansa. Tekstin rytmi, tilanteet ja Karenin halut piirtyvät romaanissa tarkkoina ja kuvallisina. Berman pysyy myös tekstin muodon suhteen uskollisena sisällölle eli autistisen tytön tavalle hahmottaa maailma: romaanissa vilisee paljon numeroita, toistoja, tyhjää tilaa, piirrettyjä kuvia ja kuvioita.
Entinen villilapsi astuu myöhemmin suvun tonnikalabisneksen johtoon ja matkustaa eri puolilla maailmaa. Karen muun muassa ihastuu japanilaisiin, koska nämä pitävät yli puolen metrin etäisyyttä toisiin ihmisiin, eivät koskaan katso silmiin eivätkä kysy intiimejä kysymyksiä.
Karen päätyy tekemään kalajalostamon suhteen radikaaleja tekoja. Mutta ne on jokaisen lukijan todistettava itse. Sillä Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on sympaattinen ja suuri romaani. Ja sen suuruus piirtyy hiljalleen ja leikitellen lukijan mieleen vain, jos lukija on rohkea ja katsoo maailmaa Karenin silmin.