Voodoo-maailman paavi Max Beauvoir rapisuttaa taas röökiaskiaan ja sytyttää tupakan. Usein varsin väärin ymmärretyn uskonnon nokkamies polttaa ketjussa valkoista Marlboroa.
Eletään toukokuuta, ja epäselvissä oloissa käytyihin vaaleihin ja koleraepidemiaan on vielä aikaa.
Beauvoir on huolissaan maanjäristyksen pintaan nostamista uskonnollisista jännitteistä. Eikä hänellä ole vielä aavistustakaan siitä, että joulukuussa voodoon kannattajia tultaisiin lynkkaamaan joukolla ja että hallitus painottaisi tiedotteessaan kansalle, ”etteivät voodoo-papit voi parantaa koleraa, mutteivät myöskään valmistaa koleraa levittävää jauhetta”.
Beauvoirin kotitemppeli on pääkaupunki Port-au-Princen laitamilla. Paksujen muurien ulkopuolella hurisevaa maantietä reunustavat järistyksestä muistuttavat kivikasat. Yritän kuvitella, millaisia täällä pidettävät seremoniat ovat – transsissa tanssivia ihmisiä, rummutusta ja eläinuhreja. Ja kuinka valkotukkainen Beauvoir johtaisi seremoniaa.
Se on vaikeaa, sillä nyt hän istuu edessäni silitetyssä sinisessä kauluspaidassa ja selittää erinomaisella englannilla, kuinka Haiti tarvitsee yhtenäisyyttä ja kuinka voodoon kannattajia ei voi laskea, sillä monet harjoittavat sitä katolisuuden rinnalla – tilastoja ei ole.
Beauvoir on toiminut voodoon puhemiehenä parin vuoden ajan, kerättyään ensin parinkymmenen vuoden verran kokemusta voodoo-pappeudesta. Sitä ennen hän opiskeli kemiaa ja työskenteli insinöörinä Yhdysvalloissa ja Ranskassa.
Huomaan olevani jotenkin pettynyt, niin tavallisen oloinen hän on, tämä mystisen uskonnon ylipappi. Enkä ole ainoa, joka ei oikein tiedä, mitä Beauvoirilta odottaa. ”Tänne tulee ulkomailta ihmisiä, jotka tahtoisivat tappaa jonkun voodoon avulla”, hän hymähtää.
Beauvoirin mukaan vinksahtaneista mielikuvista voi syyttää etenkin Yhdysvaltoja ja sen filmiteollisuutta, jonka syytämät zombie-elokuvat ovat maalanneet Haitin mustan magian valtakunnaksi. ”Niille elokuville päädyttiin lopulta antamaan semmoisia nimiä kuin Voodoo I ja Voodoo II, ei edes kunnon nimiä.”
Ja nyt, järistyksen jälkeen, ennakkoluulot ovat nousseet pintaan. Kiihkomielinen amerikkalaispastori sai jopa yllytettyä väkijoukon keskeyttämään voodoo-seremonian kivien heittelyllä, Beauvoir huokaa.
Pastori väitti, että maanjäristyksen syynä oli voodoon harjoittajien paholaisen kanssa tekemä sopimus maan itsenäisyystaistelun ajalta, vuodelta 1791.
”Sanoin, että jos moinen ei lopu niin minä syön teidät elävältä ennen kuin ennätätte juosta lentokentälle ja siellä odottaviin American Airlinesin koneisiin.”
Beauvoirin silmissä välähtää niin, että vajoan takaisin nukke ja neula -mielikuviini. Se saa minut kysymään, onko zombieleffoissa mitään perää.
Zombien idea on ymmärretty länsimaissa aivan väärin, Beauvoir selittää.
Tosi elämässä zombit eivät kävele kädet ojossa ja jahtaa eläviä – päinvastoin.
”Zombieksi tekeminen on rangaistus, joka annetaan rikollisille. Monessa maassa teloitetaan murhaajia, mutta haitilaiset ottaavat mieluummin pois halun tappaa”, hän kuvaa.
Seuraavaksi hän alkaa kertoa siitä, kuinka Yhdysvallat yritti selvittää zombien salaisuutta 1980-luvulla, sillä Nasassa ajateltiin, että zombien voisi lähettää Marsiin.
Hämmennykseni syvenee. Kotimatkalla mangoa mutustaessani mietin, etten tiedä yhtään sen paremmin, mikä on totta, mikä tarua.