Afrikan sarven ruokakriisistä kärsii 10–12 miljoonaa ihmistä. Se on määrä, joka on saanut valtamediankin pitämään ongelmaa esillä kiitettävän paljon ja muistuttamaan kipeästä avuntarpeesta.

Vaikka tällä hetkellä onkin ensiarvoisen tärkeää saada nimenomaan katastrofiapua perille ja uutisoida akuutista hädästä, uutisointi Somalian nälänhädästä ja Afrikan sarven ruokakriisistä ei lisää syvempää ymmärrystä nälästä. Todellisuudessa nälkä on yleensä jotain muuta kuin katastrofeja, jotka näyttävät iskevän yllättäen.

Esimerkiksi YK:n ruokaohjelman WFP:n mukaan hätätilat aiheuttavat alle 8 prosenttia nälän uhreista. Suoranaisia nälänhätiä paljon yleisempi ilmiö on päivittäinen ravinnon puute, joka vaikuttaa satoihin miljooniin ihmisiin ympäri kehittyvän maailman. Tällä hetkellä maailmassa on 925 miljoonaa nälkäistä, suurin osa heistä Aasiassa.

Kun ruokaa ei ole tarpeeksi, seurauksena on usein aliravitsemus, joka voi aiheuttaa pysyviä vahinkoja etenkin lapsille. Aliravitsemus heikentää fyysistä ja henkistä kehitystä, haittaa oppimiskykyä ja altistaa taudeille. Se on yleinen syy esimerkiksi aivovaurioihin ja kehitysvammaisuuteen.

Mutta miten saada apua aliravituille, kun jo pelkästään nälänhätienkin uhreille on mediahuomiosta huolimatta vaikea saada apua? Esimerkiksi Pelastakaa Lasten mukaan Itä-Afrikkaan tarvitaan vieläkin miljardi dollaria, vaikka kriisin tulo on ollut tiedossa jo pitkään – YK ja avustusjärjestöt pyysivät apua Afrikan sarveen jo viime vuonna.

Käytännössä nälkäongelman taltuttaminen vaatii pitkäjänteisempää apua kuin lyhyellä aikavälillä toimitettua katastrofiravintoa. Mutta kun ruokakuljetukset Itä-Afrikkaan saadaan pyörimään, kiinnostavatko nälkäiset enää ketään?