EU jatkoi kalastussopimusta Marokon kanssa

Unionimaiden kalastusalukset saavat vuoden lisäaikaa kalastaa Länsi-Saharan rannikkovesillä.

Unionimaiden kalastusalukset saavat vuoden lisäaikaa kalastaa Länsi-Saharan rannikkovesillä.

Marokon ja Unionin välinen kalastussopimus umpeutui helmikuun lopussa. Vuoden jatkoajasta päätettiin EU:n maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa.

Äänestyksessä Ruotsi, Tanska ja Britannia äänestivät jatkoaikaa vastaan, Suomi ja Saksa pidättyivät äänestämästä ja muut jäsenvaltiot olivat jatkoajan puolesta. Lopulliseen voimaantuloon vaaditaan vielä Euroopan parlamentin hyväksyntä.

Sopimuksen mukaan EU-maat saavat 119 kalastuslisenssiä. Näistä espanjalaiset kalastajat saavat sata.

Ei olekaan ihme, että Espanjan kalastuksesta vastaava ministeri Rosa Aguilar oli tyytyväinen ratkaisuun lobattuaan kiivaasti sen puolesta. Länsisaharalaisten oikeuksia puolustava Fish Elshewere -kampanja arvostelee espanjalaisministerin toimintaa.

Kampanjan mukaan samaan aikaan kun arabimaat vaativat demokratiaa, Espanja ”asettaa omat taloudelliset intressinsä perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien ja niiden ihmisten edelle, joiden siirtomaaisäntä se aikaisemmin oli”.

Sopimuksen oikeudellinen perusta kyseenalainen

Monien kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden mukaan vuodesta 2007 voimassa ollut kalastussopimus on ollut kansainvälisen oikeuden vastainen, koska se antaa eurooppalaisille kalastusaluksille luvan kalastaa miehitetyn Länsi-Saharan aluevesillä.

Fish Elshewere -kampanjalle sopimuksen jatkamisen oikeudellisia ongelmia selvittäneet neljän ruotsalaisen yliopiston kansainvälisen oikeuden asintuntijat päätyivät myös pitämään jatkosopimusta kansainvälisen oikeuden vastaisena.

Lisää aiheesta:

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!