TIMO MARTTILA

Ondangwassa cuca-shoppeja on muutaman neliökilometrin alueella useita satoja. Kilpailu on kovaa.

Cool Life, Happy Bar no. 1, New Page, Paradise, Take Time. Yksihuoneisten, peltilevyistä tai kivestä rakennettujen juottoloiden nimet lupaavat virkistystä ja rentoa menoa. Tienvarsien mainostauluissa lihaksikkaat miehet mainostavat ”todellisen miehen ansaitsevan namibialaista olutta”. Afrikan auringon poltteessa kylmä juoma houkutteleekin hetkeksi poikkeamaan B1-valtatieltä, joka halkoo maata pohjoisesta etelään.

Ondangwan kaupunki sijaitsee noin 700 kilometriä pääkaupunki Windhoekista pohjoiseen. Back Stage Barin edustalla on viideltä tiistai-iltana iloinen tunnelma.

”Sisään vain. Sieltä voi ostaa olutta”, kannustaa valkoiseen t-paitaan pukeutunut Sakaria Gomes. Iso olut ja limonadi maksavat yhteensä 18 Namibian dollaria – vähän alle kaksi euroa.

Paikan omistaa muovisen pöydän ääressä viskiä siemaileva Paula Gomes. Kolmen lapsen äiti kertoo avanneensa baarin vuonna 1993, kolme vuotta Namibian itsenäistymisen jälkeen.

Cuca-shopeiksi kutsutut kotikutoiset baarit ovat erityisesti pohjoisen Namibian ilmiö. Vanhan kansan Ambomaana tuntemalla alueella taajama alkaa, kun ensimmäiset baarit eli shebeenit ilmestyvät savannin laitaan. Ondangwassa niitä on muutaman neliökilometrin alueella useita satoja.

Ovet auki aamuvarhaisella

Alkuperäisväestön kotipanimoissa oluet ja marula-hedelmien mehusta tehdyt väkevämmät juomat ovat kuplineet jo 1900-luvun alusta. Etelä-Afrikan valtakaudella 1915–1990 alkoholi oli pitkään vain valkoisen väestön etuoikeus.

Alkoholin tarvetta oli erityisesti sotilailla ja kaivostyöläisillä. Vuonna 1969 uusittu laki antoi myös maan mustalle väestölle luvan myydä ja ostaa teollisesti valmistettua alkoholia. Näin juomien kulutus lähti nousuun.

Nimi on lainattu portugalilaiselta Cuca-oluelta, jota Namibiassa ja Angolassa myytiin 1960-luvulla. Nimellä viitattiin alkoholia myyviin pieniin hökkeleihin, joilla ei ollut virallista toimilupaa. Juomabisnes tarjosi karua maata viljeleville paikallisille tavan ansaita muutaman ylimääräisen lantin. Baariyritykseen ladatut toiveet näkyvät seiniin maalatuissa nimissä: ”Helppo elämä”, ”Herra onnellinen”, ”Länsimainen elämä”.

Monet pikkubaarit avaavat ovensa jo varhain aamulla. Päivän mittaan niiden edessä notkuu vaihtuva määrä asiakkaita, yleensä miehiä. Aukioloajoista on säädetty laissa. Paula Gomesin baari saa olla auki puoleen yöhön. Noin suunnilleen.

”Saamme jatkaa kahteen asti yöllä, jos kaikki pysyvät sisällä. Uusia asiakkaita ei kuitenkaan enää keskiyön jälkeen saa ottaa.”

Ikäviä lieveilmiöitä

Namibian evankelis-luterilaisen kirkon Elcinin pastori Vili-Heikki Shivute istuu viileässä toimistossaan. Hän huokaa raskaasti, kun tulee puhe cuca-shopeista.

”Cuca-shopit ovat iso ongelma ja niitä on kaikkialla. Alkoholi lisää rikoksia ja riskikäyttäytymistä.” YK:n inhimillisen kehityksen raportin mukaan alkoholi on mukana lähes 90-prosenttisesti Namibiassa tilastoiduissa väkivallanteoissa.

”Baarit saavat olla auki myöhään yöhön ja niissä viihtyvät lähinnä vanhemmat miehet ja nuoret naiset. Seksuaalisen hyväksikäytön vaara kasvaa”, pastori sanoo ja katsoo tiukasti silmiin. Namibian hiv-tilastot ovat maailman synkimpiä. Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan maan 15–49-vuotiaista aikuisista jopa joka kuudes on hiv-positiivinen. Alkoholin käyttö heikentää myös hiv-potilaiden hoidossa käytettävän lääkityksen tehoa.

Hivin ohella cuca-shopit altistavat muillekin tartuntataudeille, kuten tuberkuloosille. Perinteen mukaan baariin kerääntyneet miehet istuvat pöydän ääreen, ja yksi iso kolpakko kiertää huulilta toisille.

Tautien lisäksi Namibiaa vaivaa raastava työttömyys. Työikäisistä yli kolmannes on päivät toimettomina.

”Miehet kääntyvät alkoholin pariin, naiset saattavat hankkia lisäansioita liittymällä baareissa istuvien miesten seuraan”, kertoo pastori Shivute.

Back Stage Barin edessä iltaa viettävä kolmekymppinen Eliza Schall näkee asiat toisin. ”Baariin kokoontuvat aina samat ihmiset. Meistä tulee kuin perhe”, hän sanoo.

”Mutta ei ketään katsota pahalla, jos haluaakin mennä joskus vaikka tien toisella puolella olevaan baariin. Kunhan ette mene tuonne. Se on huono paikka”, Schall nyökkää merkitsevästi viereisen, suuremman ravintolan suuntaan.

”Voisitteko muuten ostaa minulle yhden oluen?” nainen kysyy varovasti.