Maailmantalous on tasapainoton ja haavoittuva

Talouskriisin jälkien korjaamiseen on upotettu valtavasti varoja, mutta ongelmien perimmäisiä syitä ei ole korjattu.

Talouskriisiä edeltäneen pitkän nousukauden aikana niin ruoka-, energia-, asunto- kuin rahoitusmarkkinoillekin kehittyi tasapainottomuuksia. Ne kietoutuivat yhä tiiviimmin yhteen, ja koko rakennelma mureni investointipankki Lehman Brothersin romahtaessa syyskuussa 2008.

Kriisin jälkien korjaamiseen on uponnut valtavasti julkisia varoja, mutta ongelmien perimmäisiä syitä ei ole korjattu. Ne uhkaavat edelleen vakaata kasvua ja kestävää elpymistä.

Jotkut maat ovat selvinneet kriisistä melko vähällä. Se ei ole sattumaa, vaan johtuu usein harjoitetusta politiikasta. Esimerkiksi Kiinassa täysimittaisen laman piti loitolla seitsemän prosenttia bruttokansantuotteesta haukannut elvytyspaketti. Samalla valtio otti jälleen talouden ohjaksiinsa. Maan teollisuus-, makrotalous- ja kauppapolitiikka auttoivat suitsimaan markkinoiden romahdusta.

Kriisi toimi vedenjakajana, joka nosti esiin uusia talousmahteja ja paljasti heikot lenkit. Viimeistään nyt on selvää, että elämme moninapaisessa maailmassa, jossa kauppa, investoinnit ja kehitysapu saavat uusia toimijoita. Yli- ja alijäämäiset taloudet on myös jyvitetty uudelleen kymmenen viime vuoden aikana. Malli, jossa kehitysmaiden säästäjät luotottivat Yhdysvaltain kulutusta, toi suurta epävakautta, eikä siihen pitäisi palata.

YK:n Kauppa- ja kehityskonferenssin Unctadin Kauppa- ja kehitysraportti 2010 osoittaa, että julkisen talouden alijäämien supistaminen menoja karsimalla ja rahapolitiikkaa kiristämällä voi tyrehdyttää elpymisen ja viedä maailman­talouden kaksoistaantumaan. Julkisen talouden vajeet ovat syntyneet, kun hallitukset ovat paikanneet yritysten ja markkinoiden epäonnistumisia. Nyt siis vajeiden rahoittajilta odotetaan malttia.

Kansainvälisellä tasolla on ollut niukalti innostusta kriisin aiheuttaneen talousmallin muuttamiseen. Kansallisen tason toimenpiteet ovat herättäneet vastustusta ja into uudistuksiin on hiipunut. G20-ryhmä on kollektiivisesti kavahtanut radikaaleja muutoksia. Poliitikot ja liike-elämä ovat edelleen sitoutuneet kriisiä edeltäneeseen agendaan. Halutaan kutistaa valtion roolia, yksityistää julkisia palveluita ja torjua talouden suuria alijäämiä. Sellaiset toimet olisivat kuitenkin vaaraksi talouskasvulle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille äärimmäisen herkässä tilanteessa.

Myös ruokamarkkinoiden tasapainottomuus huolestuttaa. Emme näytä aina muistavan, että joka kuudes maapallon asukas näkee nälkää. Vielä vähemmän ymmärrämme poliittisia ja sosiaalisia riskejä maissa, joissa kotitalouksien tuloista menee nyt kolme neljännestä ruokaan.

Ruoka- ja energia- ja rahoitusmarkkinat ovat kietoutuneet yhä tiukemmin yhteen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Perustuotteiden kaupan vapauttaminen säännöstelystä 1990-luvulla ja monimutkaisen johdannaiskaupan kehittyminen lisäsivät ruualla keinottelua ja nostivat sen itsenäiseksi varallisuuden muodoksi. Muutokset lisäsivät tulevaisuuteen sijoittuvan kaupan mahdollisuuksia, mutta samalla ruokamarkkinoiden epävakaus kasvoi. Hinnat vääristyivät markkinoiden laumakäyttäytymisen seurauksena ja markkinoiden läpinäkyvyys heikkeni. Viime aikoina keinottelu on jälleen kiihtynyt. Vehnän hinta kohosi elokuussa 50 prosenttia. Vaikka piikki jäi lyhyeksi, se muistutti, että vuonna 2008 koetun ruokakriisin toistuminen on mahdollista. Tuolloin hinnat nousivat sata prosenttia. Osasyynä kriisiin olivat vientikiellot, joiden toistuminen tänä vuonna on huono enne.

Eriarvoisuus on kolmenkymmenen viime vuoden aikana kasvanut sekä maiden sisällä että niiden välillä. Monesti siihen on liittynyt talouden rakenteiden vääristymiä, kuten teollisuuden ennenaikaista katoamista. 1990-luvun lopulla Afrikan tuotantorakenne muistutti siirtomaa-aikaa: tuotanto muodostui lähinnä alkutuotannosta eli maataloudesta ja kaivostoiminnasta. Niiden kaupan ehdot ovat heikommat kuin pidemmälle jalostettujen tuotteiden.

Talouskriisi on merkinnyt uutta tulonsiirtoa, koska yksityinen velka on muuttunut julkiseksi velaksi. Rangaistus lankeaa veronmaksajille ja eläkesäästäjille, joiden on rahoitettava yritysten tukipaketit ja kärsittävä julkisten menojen leikkaukset. Superrikkaat ovat toistaiseksi pystyneet suojelemaan vaurauttaan, koska G20-maat eivät ole kajonneet veronkiertoon tai tuhoisaan valuuttakeinotteluun. On aika sulkea veroparatiisit. YK:lla olisi esitykset sen toteuttamisesta. IPS.

Kirjoittaja on YK:n Kauppa- ja
kehityskonferenssin (UNCTAD) pääsihteeri

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!