Tangomaa ei taivu kesäaikaan

Argentiinassa on väännetty kättä kesäaikaan siirtymisestä.

”Mitä teet hereillä näin aikaisin?”, kysyy majapaikkani isäntä Buenos Airesissa.

”Ei nyt ole aikaista”, totean.

Alan kuitenkin epäillä ja kysyn kelloa: se on varttia yli kahdeksan. Yleensä herään yhdeksän aikoihin, ja niin kuvittelin tänäänkin tehneeni.

Olin tarkastanut edellisenä iltana ajan tietokoneeltani. Se oli näyttänyt tuntia enemmän kuin herätyskelloni. Ajattelin, että herätyskelloni oli jätättänyt.

Euroopassa oli siirrytty talviaikaan jo viikkoa aiemmin, mutta Argentiinassa ei siirrytäkään vastaavasti kesäaikaan. Kesäajasta luovuttiin presidentti Carlos Menemin aikana 1990-luvulla.

Tavasta poikettiin kuitenkin vuosina 2007 ja 2008. Tuolloin eduskunta laati lain kesäajasta energian säästämiseksi. Monet kauppiaat, hotellien omistajat ja ravintoloitsijat vastustivat muutosta. Kesäaika olikin voimassa vain osassa maan 23 maakunnassa ja Buenos Airesissa.

Mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan, sitä pienempi on valoisan ajan vaihtelu vuoden mittaan ja sitä vähemmän on syytä siirtää kelloa kesä- ja talviajan välillä. Latinalaisessa Amerikassa ainoastaan Meksiko, Kuuba, Chile, Uruguay, Paraguay ja eteläinen Brasilia vaihtavat kesäaikaan.

Viime vuonna kesäaikaan siirtymisestä käytiin maan johdossa vääntöä viime hetkille asti. Argentiinan hallitusta vahvasti arvostelevassa Clarín-lehden sarjakuvassa vitsailtiin, että kellojen siirto on hallituksen viimeinen hätäratkaisu presidentti Christina Kirschnerin myöhästelyille.

”Siirtoa ei tehdä, sillä se ei ole eduksi maan liike-elämälle. Esimerkiksi rannalla päiväänsä viettävät lomalaiset pakkaavat eväät mukaan ja pysyttelevät rannalla myöhään. Näin rannan läheisyydessä toimivat teatterit, baarit ja ravintolat jäävät ilman asiakkaita”, toteaa hotellia pyörittävä Miguel.

Buenos Airesin provinssin kuvernööri Daniel Scioli vahvistaa käsityksen:

”Hallitus ei tee mitään, mikä vahingoittaisi turismia. Tämä ei koske ainoastaan kellonaikaa. Kyseessä on yleinen kansallinen suunnitelma matkailun edistämiseksi.”

Viime vuonna ajansiirron valmistelusta vastaava ministeri Julio De Vido julisti 16. lokakuuta, että presidentti oli päättänyt olla siirtämättä kelloja.

”Argentiinan laki mahdollistaa, että presidentti voi säätää aikaa energiajärjestelmän järkeistämiseksi vuodenaikojen mukaan. Vuonna 2009 energiankulutus on kasvanut kaksi prosenttia. Näiden sääolosuhteiden vallitessa kelloa ei kuitenkaan tarvitse siirtää”, De Vido sanoi.

Haluan vaihtaa ajan tietokoneeseni. Päivitän aika- ja päiväasetukseni. Kello näyttää yhä tunnin liikaa. Päätän säätää ajan itse ja poistan automaattisen päivityksen.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!