”Anteeksi, olisiko teillä vaihtaa kahden peson seteliä kolikoiksi?” kysyn jo viidenneltätoista vastaantulleelta ihmiseltä.
”Ei ole, sain vain 25 senttiä takaisin supermarketissa. Tarvitsen kolikot omaan bussimatkaani”, kauppakasseja kantava rouva vastaa.
Jatkan matkaani. Ostan kioskista vesipullon, jotta saisin vaihtorahaa. Nyt minulla on seitsemänkymmentä senttiä, mutta bussikyyti maksaa yhden peson ja kaksikymmentä senttiä.
Buenos Airesin busseihin, colectivoihin, on asennettu lippuautomaatit, joista yksittäinen lippu on ostettava tasarahalla kolikoilla. Kuukausi-, viikko-, tai useamman kerran lippuja ei ole myynnissä.
Metrossa ja junassa sen sijaan lipun voi ostaa myyjältä aseman lippuluukulla. Myynnissä on myös useamman kerran lippuja sekä ladattavia kortteja.
Buenosairesilaiset, porteñot, suosivat julkista liikennettä. Julkisen liikenteen verkosto on kattava ja matkustaminen edullista. Kaupungin metroverkostossa on viisi linjaa ja ne kulkevat arkisin aamuviidestä iltayhteentoista. Colectivot sen sijaan kulkevat läpi yön kaupungin joka kolkassa.
Näen kaksi vanhempaa herraa istumassa kotinsa edustalla. Heilläkään ei ole kolikoita – tai sitten he eivät halua luopua niistä. Kolikoita ei myöskään heru kadunvarrella kioskia pitäviltä kiinalaiskauppiailta eikä bensa-aseman asiakkailta. Tunnen itseni kerjäläiseksi.
Vuokraisäntäni oli varoittanut minua kolikko-ongelmasta: “Laske aina ostoksesi niin, että saat vaihtorahaa. Tästä kaupungista ovat kolikot aina loppu – pankeissakaan eivät vaihda kolikoita yksityishenkilölle.”
”Kun ostat kaksi metrolippua, yhden kerrallaan, saat takaisin tarpeeksi kolikoita yhtä bussimatkaa varten”, neuvoo ystäväni Lily.
Lilyn luo matkaa on kuusi kilometriä. Tänään en voi kävellä sinne asti, sillä olemme menossa syntymäpäiville, enkä halua myöhästyä. Olen kävellyt kuitenkin jo kaksi kilometriä. Ohi porhaltaa viides colectivo numero 24, joka veisi minut perille. Kello on puoli kymmenen illalla, lämpöasteita on yhä 25. Hikipisarat valuvat selkärankaani pitkin.
Näen kadulla nuoren miehen, joka on lähdössä liikenteeseen moottoripyörällä. Hän ei varmaan tarvitse kolikoitaan, ajattelen. Suoristan selkäni, pörrötän tukkaani ja hymyilen kauneinta hymyäni. Poika luopuu kolikoistaan.
“Kadunvarsilla on myyjiä, joilta voit ostaa kolikoita. Kymmenellä pesolla saat yhdeksän peson verran”, tuttavani bileissä kertovat. Myös supermarketeista voi ostaa kolikoita, 12 pesolla saa 10 peson verran.
Kolikkopiinaan on luvassa helpotusta. Jo helmikuun alussa presidentti Cristina Kirchner julkaisi asetuksen, jonka mukaan otettaisiin käyttöön julkisen liikenteen yhteinen elektroninen kortti. Liikennevälineisiin asennettavat elektroniset lukupäätteet veloittavat matkan hinnan kortilta.
Niin ikään kaupungin bussiliikenteestä vastaavat yksityiset yritykset aikovat korvata kolikkoautomaatit elektronisilla lukupäätteillä. Matkustamista varten tarvittavan arvokortin voi ostaa nimetyistä myyntipisteistä. Myös setelit käyvät maksuvälineeksi.
“Kyllä ne automaatit tulevat jossain vaiheessa”, Lily esittää toiveikkaana. Muut bilevieraat veikkaavat, että uudistukseen menee ainakin vuosi.
Kesäkuun lopusta lähtien porteñot ovat voineet hankkia itselleen kortin, jolla voi maksaa matkan kaikilla metrolinjoilla, osalla junalinjoista ja muutamilla bussilinjoilla. Suurimmassa osassa colectivoista on edelleen vain kolikkoautomaatit.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2009