SÄDE LOPONEN
Theresa Jezl huolehtii seurakunnasta ja lapsista.
Kun sisar Theresa Jezl avaa luostarin oven, vastassa ei ole elokuvista tuttuja valkeita seiniä ja askeettisia kammioita. Kalleimman veren sisarten luostari on aivan tavallinen kerrostaloasunto katolisen kirkon yläkerrassa Tampereen Amurissa.
Yhdysvaltalaissyntyinen Jezl on asunut Suomessa jo yli 40 vuotta. Tuossa ajassa Suomi on muuttunut paljon. Sotien jälkeinen niukkuus on muuttunut yltäkylläisyydeksi.
”Ei ole kauan siitä, kun Suomessakin tarvittiin paljon apua. Sotaveteraanien perheille kerättiin vaateapua”, Jezl kertoo.
Suomalaisten asenteet valkoistakaan ulkomaalaista kohtaan eivät aina ole olleet suopeita. Eräästä lääkärikäynnistä on jäänyt erityisen ikävä muisto. ”Kun kerroin lääkärille, mistä sukuni on kotoisin, hän sanoi: Älä huoli, ei se näy.”
Jezl oli kuvitellut opiskelevansa opettajaksi, avioituvansa ja saavansa kuusi lasta. Stipendi yliopistoa varten oli jo tiedossa. Ajatus luostariin menosta alkoi kuitenkin putkahdella mieleen kesken tanssien ja elokuvien.
”Menin kokeilemaan luostaria, jotta voisin huomata sen vääräksi vaihtoehdoksi ja jatkaa elämääni suunnitelmien mukaan. Kävikin niin, että koin tulleeni oikeaan paikkaan.”
Luostari oli tuhannen kilometrin päässä Nebraskan kodista. Pian edessä oli muutto vielä kauemmas: sääntökunnan koulun englannin opettajaksi Suomeen.
”Olin halunnut suurperheen äidiksi, ja yhtenä päivänä havahduin siihen, että vastuullani oli 48 lasta”, Jezl nauraa.
Nykyään Jezl työskentelee seurakunnassaan monissa tehtävissä. Työ vaihtelee kouluvierailuista kirjanpitoon. Sisaren elämäntapa on kestävän kehityksen mukaista parhaimmillaan: ei lomalentoja, yksityisautoilua tai huvin vuoksi kuluttamista. Vaatteensa Jezl ostaa kirpputoreilta, muista välttämättömistä tarpeista vastaa kirkko.
Voimaa arkeensa Jezl ammentaa rukouksesta. ”Rukoilen, että olisin kuin lasimaalaus, josta Jumalan valo loistaa läpi. Kauneinkaan ikkunamaalaus ei näytä miltään pimeässä.”
Ilonaiheena ovat myös ystävät, joita Jezlilla on yli kirkkokuntarajojen.
”Minulla ei ole elämältä suuria odotuksia, muttei se tarkoita, ettenkö olisi toiveikas. En vain unelmoi mistään yksityiskohtaisesti. Jumalalla on parempi mielikuvitus kuin minulla.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009