SERGIO MEJÍA

Rokkitähteydestä pienestä saakka haaveillut Sergio Mejía päätyi kiertämään maailmaa salsan kanssa.

Kolumbialaisteini kuuntelee c-kasetilta Led Zeppeliniä ja haaveilee rokkitäh-teydestä. Miten siistiä olisikaan kiertää maailmaa, soittaa ja täyttää lavoja! Nuorukainen vinguttaa aikansa raskaita kitarariffejä ja lähtee bänditreeneihin.

Parinkymmenen vuoden kuluttua Sergio Mejía on 33-vuotias mies, jolla on lempeät silmät ja sympaattinen hymy. Hän istuu risti-istunnassa bogotalaisen kerrostalohuoneiston lattialla ja hörppii teetä kuuluisaksi tulleen yhtyeensä nimikkomukista. Jutustelua seuraa vieressä bändin videokuvaaja Julian Velandia.

Mejían elämä rullaa unelmain rataa. Hänen bändinsä La-33 on juuri lähdössä Euroopan-kiertueelle, johon lukeutuu toukokuinen esiintyminen Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä. Bändi hurmaa ihmisiä ympäri maailmaa ja vetää keikkasaleja pullolleen. Kriitikot kumartavat ja kakkoslevy nappasi Grammy-ehdokkuuden.

Tässä kaikessa on silti jotakin hämärää. La-33 soittaa Kolumbian tämän hetken kenties hehkutetuinta salsaa. Mitä 1980-luvun rokkiteinille tapahtui?

Sergio Mejían sormi osoittaa pohjoiseen. Kun hän opiskeli vuosituhannen vaihteessa musiikkia Kanadan Montrealissa, alkoivat silmät nähdä lähelle.

”Aloin kaivata juuriani ja lähestyä kotimaatani, kuumuutta. Opin arvostamaan Kolumbian kauniita asioita, kuten musiikkia ja salsaa”, Mejía kertoo.

Palattuaan hän kasasi veljensä kanssa salsaorkesterin. Sergio Mejía tarttui bassoon ja bändin ohjaksiin, pikkuveli Santiago Mejía pianon koskettimiin. Mukaan houkuteltiin tuttuja muusikoita.

”Olimme 12 nuorta rokkaria, jotka ryhtyivät soittamaan salsaa. Kukaan ei uskonut, että osaisimme.”

Maaginen luku

Sergio Mejían käsissään pitelemä La-33:n musta nimikkokuppi muuttuu lämmetessään punakuvioiseksi. Punaviivat piirtävät katumaiseman: kerrostaloja, autoja ja ihmisvilinää.

Kaikki alkoi kadulta. Syrjäiseltä, uinuvalta pätkältä Bogotán katua numero 33. Se sijaitsee Teusaquillon vanhassa, englantilaistyylisessä kaupunginosassa.

Mejíoiden koti sijaitsi kadun varrella, kun La-33 syntyi vuonna 2001. Veljesten vanhempien 1990-luvulla hankkimasta, 500-neliöisestä entisestä nunnaluostarista kasvoi pian yhtyeen treenikämppä ja toimisto.

”Orkesterin nimi viittaa sekä sen urbaaniin soundiin että synnyinpaikkaan. Katu kuuluu lyriikoissa, urbaaneja ääniä matkivissa soittimissa ja ajoittain aggressiivisessa soundissa”, Mejía kuvaa.

Sittemmin luku 33 on osoittautunut maagiseksi.

”Se tulee vastaan joka paikassa. Nousin metrosta Chicagossa, kun edessäni oli rakennus nimeltä 33. Usein kun avaan kaljapullon, korkin alapuolella on numerosarja 33. Lisäksi täytin tänä vuonna 33.”

Nykyään 33-kadun alkukodissa työskentelee ammattimainen bändi tai oikeastaan brändikoneisto. La-33 työllistää 12 muusikon lisäksi 15 henkilöä miksaajasta graafikkoon ja verkkosuunnittelijaan. Mejíoiden äiti on yhtyeen valokuvaaja. Insinööri-isä on avustanut verkkosivujen toteutuksessa.

Vanhemmat asuvat yhä 33-talossa. Sergio Mejía sinnitteli siellä viime vuoteen asti, kunnes muutti vaimonsa kanssa muutaman korttelin päähän – saman kadun varrelle. Rauhallinen pikkukatunäkymä vaihtui 12. kerroksesta siintävään liikennehärdelliin, mutta mielenrauha palasi.

”Jos asuisin toimistolla, en lepäisi koskaan. Työ ja vapaa-aika menisivät sekaisin, elämästä tulisi pelkkää työtä ja täystuho”, Mejía sanoo.

Salsarajat paukkuivat

”Loistavaa musiikkia.” ”He ovat neroja.” ”Puhdasta, klassista perussalsaa.” ”Ammattitaitoinen orkesteri”.

Kolumbiassa La-33:sta on vaikea kuulla poikkipuolista sanaa. Yhtye vaikuttaa lumonneen kaikki, jotka sen urbaania katusalsaa ovat kuulleet.

Bändin juuret kietoutuvat 1970-luvun New Yorkin latinoyhteisöjen ja Puerto Ricon salsaan ja latin jazziin. La-33 viritti ne 2000-luvun taajuudelle.

”Adoptoimme genren juuret ja kehitimme oman tyylimme. Musiikkimme on yhdistelmä klassista, akateemista salsaa sekä populaaria, baareissa ja kaduilla soitettavaa salsaa. Siinä on paljon värejä ja makuja Bogotásta”, Mejía selvittää.

Kolumbiassa kuumahenkinen salsa yhdistetään yleensä läntiseen ja lämpimään Calin kaupunkiin. Viileällä, vuorten ympäröimällä Bogotálla ei ennen La-33:a katsottu olevan mitään tekemistä genren kanssa.

”Kukaan ei uskonut, että osaisimme tehdä tasokasta salsaa. Moni muusikko sanoi, että salsa kuuluu joko kuubalaisille tai Kolumbian calilaisille. Meidän oli rikottava monia rajoja”, Mejía naureskelee.

Salsaväen tietoisuuteen La-33 ponnisti Vaaleanpunaisen pantterin tunnussävelmän mamboversiollaan La Pantera Mambo. Yhtyeen yllätykseksi biisi pesiytyi soittolistoille ympäri maailmaa.

Mikäli debyyttilevy La-33 ei jo sitä tehnyt, viimeistään vuonna 2007 julkaistu kakkoslevy Gozalo vakuutti konservatiivisimmatkin salserot.

”Ihmiset kuulivat musiikissamme jotain erilaista, mikä viehätti heitä. Perinteiset salsalaulajat ääntävät kuin costeñot, rannikon asukkaat. Laulajiemme bogotalaisaksentti on uutta salsassa.”

Nyt La-33 luotsaa uutta, urbaania salsan aaltoa Latinalaisessa Amerikassa. Bogotáan on levinnyt yhtyeen vanavedessä varsinainen salsayhtyebuumi.

”Me olemme kuin Bogotán leima, musiikillinen symboli. Ihmiset ostavat levyjämme tuliaisiksi kaupungista. Se on suuri ylpeydenaiheemme.”

Kolumbialaisorkesteri aikoo tulevaisuudessa levittää salsansa sanomaa kaukaisiin maailmankolkkiin, kuten Intiaan, Kiinaan ja Afrikkaan. Samalla Mejía haluaa raikastaa Kolumbiaan liittyviä väkivaltaisia mielikuvia.

”Monet ajattelevat yksinomaan, että Kolumbia on vaarallinen maa. Tämä on kuitenkin upea paikka asua. Ilmasto on monipuolinen ja ihmiset osaavat nauttia elämästä.”

Isähahmo ja välien selvittelijä

Sergio Mejían kännykkä soi vähän väliä. ”Valitettavasti biisejämme ei vielä ole soittoääninä”, mies virnistää.

Tyynenoloinen ja herkästi hymyilevä johtaja puhuu puhelimeen rauhallisella äänellä. Hän koordinoi harjoituksia, järjestelee tapaamisia ja säveltää. Mejía pitelee yhtyeensä kaikkia lankoja käsissään.

Lisäpuuhaa poikii siitä, että La-33 tuottaa musiikkinsa itse. Yhtye valmistelee parhaillaan kolmatta levyään, joka julkaistaan loppuvuonna.

”Käytännössä olen tekemisissä La-33:n kanssa heräämisestäni nukkumaanmenoon asti. Heijastan siihen ideani, se on elämäni.”

Kahdeksassa vuodessa La-33:sta on tullut Mejíalle perhe. Vaimokin on yhtyeen entinen laulaja. Mejía on joukkonsa itseoikeutettu isähahmo, joka paitsi johtaa, myös kuuntelee ja sovittelee tusinan ihmisen tarpeita.

Viime vuonna La-33 vietti yhdessä 70 päivää, mikä tekee viidesosan koko vuodesta. Se ei aina ole yksinkertaista.

”On opittava suvaitsemaan toisten oikkuja. Joka kerta hitsaudumme enemmän yhteen. Sitä vastoin Bogotássa keikkailu on helppoa. Kokoonnumme soittamaan, mutta emme ole aina yhdessä”, Mejía sanoo.

”Roolini on vaativa ja mutkikas myös siksi, että minun täytyy olla hyvä esimerkki. Jos jotkut jäsenet vaikkapa riitelevät, heidät täytyy saada sopimaan.”

Vaikka nuori rokki-Mejía haaveili kiertue-elämästä ja menestyksestä, kaikki tapahtui lopulta puolivahingossa, rakkaudesta musiikkiin.

Salsa merkitsee Mejíalle nautinnon kastiketta, joka koostuu hauskanpidosta, ymmärryksestä, tekemisestä, kunnioituksesta, maukkuudesta ja ilosta.

”Tarkoitus ei ollut perustaa mitään näin isoa. Ajatuksena oli vain soittaa. Mutta tästä tulikin elämäntapa.”

”On huvittavaa, että minulla menee musiikin saralla hyvin, ja että päädyin kiertämään maailmaa salsan kanssa.”

Salsailon sanansaattaja

Hiljaa haastattelua seuranneella videokuvaaja Julian Velandialla on salainen missio. Hän himoitsee yhtyeen MySpace-sivustolle bändin tulevan Suomen keikan videomainosta.

”Ajattelimme, että pätkä olisi hauska saada suomeksi. Voisitko sanoa jotakin sellaista, että ’älä missaa tätä keikkaa’?” kuvaaja maanittelee.

Mejíakin tarttuu muistilehtiöönsä. ”Miten sanotaan suomeksi hyvä meininki?” hän kysyy.

Euroopassa bändi on soittanut neljästi aikaisemmin, mutta Pohjoismaihin se matkaa ensi kertaa. Mejía leikkii ajatuksella, että Suomeen tulisi takatalvi. Hän tutustui lumeen Kanadassa, mutta bändin muut jäsenet eivät ole koskaan nähneet sitä.

”Eniten toivon, että musiikkimme saa ihmiset hyvälle tuulelle. Kauneinta on kohdata uusi yleisö ja saada se nauttimaan”, Mejía miettii.

”Viestimme on, että elämästä tulee nauttia maksimaalisesti. Ongelmia tulee aina, mutta jokainen hetki on korvaamaton.”

Kunnon lavashow on Sergio Mejíalle kunnia-asia. Rokkari elää miehessä yhä, etenkin lavalla. Lisäksi La-33 käyttää samoja soittimia kuin Mejía aikoinaan rokissaan, kuten timbaaleja sekä conga- ja bongorumpuja.

”Lavalla hypimme ja pogoamme kuin rokkarit. Haaste on luoda jotain, joka kiinnittää katseet”, Mejía kertoo.

”Euroopassa salsa yhdistetään yleensä tanssiin. Kolumbiassa monet katsovat salsabändejä ja säästävät levyt tanssille. Mielestäni on parempi, että yleisö katsoo meitä kuin tanssii. Muuten tunnen oloni radioksi.

La-33 Maailma kylässä -festivaalilla 
Helsingissä su 24.5 klo 16.30-17.30, 
savanni-lava. Katso myös Matti Ripatin 
arvio La-33:n Gozalo-levystä sivulla 42.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2009