MILKA ALANEN

Rumpa Saha tuo Maritta Kuulan keikalle bollywood-glamouria.

Tilanne on arkinen: Maritta Kuula istahtaa eteeni helsinkiläisessä pubissa. Hän on juuri tullut joogatunnilta, tilaa kevytkokiksen ja aikoo haastattelun jälkeen ruokakauppaan.

Mutta kun Kuula alkaa puhua, häntä on pakko kuunnella. Hänen äänensä on hiljainen mutta vangitseva ja olemus yhtä aikaa sekä hauras että karismaattinen. Hiiteen arki: edessäni istuu Kuningatar Kuula.

1980-luvulla musiikin tekemisen aloittanut Kuula on kyllästynyt lukemaan lehdistä muusikoiden tylsiä omakehuja. Blogissaan hän haikailee vanhojen kunnon bändihaastattelujen perään. Sellaisten, joissa pohjoisen pojat haukkuivat herkullisin sanankääntein oman levynsä ja koko suomalaisen musiikkimaailman.

”Se liittyy mielentilaan, joka muusikolla on heti levyn ilmestymisen jälkeen. Kaikki angstit ovat pinnalla, oma puutteellisuus. Sitä on itsekin aina liian laiha, liian lihava, liian vanha, sanoitukset ovat huonoja ja maailma nurinkurinen”, Kuula selittää – vaikuttamatta lainkaan angstiselta.

Mutta Kuulan uusi levy ilmestyikin jo viime vuonna. Ampiaisten kuningatar on hänen viides soololevynsä. ”Vaikka se kantaakin kasvojani ja nimeäni, sitä on ollut tekemässä useampi ihminen, lukuisia muusikoita ja tuottajana viimeksi Eeva Koivusalo. Minua kiinnostaa musiikin tekemisessä nimenomaan yhteistyö”, hän sanoo.

”Siihen sisältyy usein ristiriitoja ja riitojakin, mutta ajattelen sen niin, että päämäärä, mahdollisimman hyvää musiikki, hioo meistä matkalla liikoja kulmia.”

Ilkikurinen ja herkkä

Ampiaisten kuningatar -levyllä Kuula laulaa – no jaa, vaikka mistä: yksinäisyydestä, vapaudesta ja särkyneistä unelmista, esimerkiksi. Laulujen värikkääseen henkilögalleriaan kuuluvat muun muassa unohdettu uneksija, shoppaileva bimbo ja surullinen humalainen. Sanoitukset ovat kutkuttavia: Drama queen on tosiaankin täällä taas/ se tuolta jälleen tulla touhottaa/ vaatii drinkin heti tuomaan/ ja hokee que kalor, kuinka kuumaa/ jos ei huomiota pian saa/ niin se ratkeaa.

Ja toisinaan riipaisevia: Paljon kipua ja turhaa tuskaa/ taksikuski yössä humalaista miestä kuskaa/ mies ei muista osoitettaan enää/ hänellä ei ole ketään/ kenelle hän voisi kertoa kokemuksiaan/ hän on herättänyt henkiin lapsen, joka oli kuivunut/ sen apaattinen katse/ palaa mieleen niin kuin kaikki muutkin murheet ihmisten.

Hengen sanoihin puhaltaa lopullisesti Kuulan ilkikurinen ja herkkä laulutyyli, jolle on vaikea hakea vertaa ainakaan kotimaisista artisteista.

Osa laulujen tarinoista on peräisin kuulijoilta. He lähestyvät Kuulaa usein keikoilla kertoakseen elämästään. Ja hän kuuntelee, mielellään.

”Yksi kertoo yksinäisyydestä, toinen unistaan, kolmas lapsuudestaan ja neljäs vanhempiensa kuolemasta. Monesti kiinnostaa tapa, jolla ihminen puhuu.”

Musiikkia tehdessään Kuula huomaa palaavansa usein saman kysymyksen äärelle: mitä ihminen lopulta tarvitsee ollakseen onnellinen?

”Olen käsitellyt sitä myös kolumneissani. Mitä onni on, mitä hyvinvointi? Me länsimaalaiset ajattelemme mielellämme, että meillä on niin sanotuille kehitysmaille jotain annettavaa, mutta olemmeko ylipäänsä antamassa mitään? Vaikuttaisi, että useimmiten ajamme omia etujamme heidän kustannuksellaan”, Kuula sanoo.

Viime aikoina Kuulaa on kiinnostanut erityisesti kysymys ”uudesta ihmisestä”, viisaasta ja humaanista. Toisaalta hänen uskonsa ihmisen henkiseen sivistykseen horjuu.

”Nykyajassa on myös kiinnostavaa tapamme elää ja olla sosiaalisia verkossa ja käyttää kaikkeen tietokoneita. Joku on sanonut viisaasti, että tulevaisuudessa luksusta on loggautua ulos. Olen kirjoittanut uudesta ihmisestä laulunkin, mutta toistaiseksi se ei ole päätynyt levylle. Mietin usein, mihin teknologia lopulta johdattaa ihmisen.”

Kuula peräänkuuluttaakin lisää aikaa ja tilaa ajatella. Hän itse inspiroituu väreistä, tuoksuista ja valosta.

Kuula opiskeli nuorena kirjallisuutta, kulttuurihistoriaa ja taidehistoriaa sekä harrasti maalausta, ennen kuin musiikki alkoi viedä enemmän aikaa.

”Ajattelen, että ne kaikki tulevat samasta lähteestä, kuvat, musiikki ja kirjoittaminen. Tärkeintä kaikessa tekemisessä on ilo. Jos sitä ei ole, teos syntyy kuolleena.”

Hän näkee musiikin usein kuvina, mielenmaisemina.

”Ne voivat olla paikkoja, joissa olen tai en ole käynyt tai joita olen nähnyt elokuvissa. Muutan niitä, lisään jotain tai otan pois. Mielenmaisemat myös rauhoittavat ja antavat voimaa.”

Arjen yläpuolelle

Huikaisevat maisemat yhdistettynä kiehtovaan musiikkiin ja näyttäviin tanssikohtauksiin saivat Kuulan aikoinaan innostumaan Bollywood-elokuvien estetiikasta. Maailma kylässä -festivaalilla hänen kanssaan lavalle nouseekin tutun Karvanopat -bändin lisäksi helsinkiläinen Bollywood-tanssiryhmä Nartana.

”Heidän kanssaan on ilo esiintyä, he tuovat juhlan tuntua tilanteeseen.”

Nartana on tamilinkieltä ja tarkoittaa tanssia. Nartana-ryhmää vetää Intian Kalkutasta Suomeen muuttanut tanssija Rumpa Saha, jonka johdolla Bollywood-elokuvien musiikki saa tanssin muodon.

”On ollut mielenkiintoista tavata tanssiryhmän maahanmuuttajia. Loppujen lopuksi sitä löytää itsensä surullisen harvoin tilanteista, joissa voisi luontevasti tutustua tänne muualta muuttaneisiin ihmisiin.”

Bollywood-elokuvien musiikissa, kuten maailmanmusiikissa ylipäätään, Kuulaa kiehtoo juurevuus.

”Tärkeintä musiikissa on soundi, sisältö ja persoonallisuus. Maailmanmusiikissa on juurevuutta ja siinä kuulee lauluääniä, joita ei muuten juuri kuule. Rosoisuus, joka poikkeaa Idols-muotista, on mielenkiintoista.”

Kuula sanoo olevansa huono löytämään musiikkia, mutta yksi tärkeä löytö on Babatunde Olatunjia, nigerialainen rumpali, yhteiskunta-aktivisti ja opettaja.

”Ihastuin hänen soundiinsa, mutta en ihan heti. Monesti hieno esiintyjä vaatii aikaa samalla tavalla kuin vieraaseen, kiinnostavaan ihmiseen tutustuminen.”

Kuningatar Kuula on juonut kevytkokiksensa ja kiiruhtaa ruokakauppaan, joka on auki enää tovin.

Minä menen nettiin. Haluan lukea uudestaan Kuulan blogista tekstin, jossa hän kirjoittaa ihailemistaan muusikoista Howling Wolfista ja Nina Simonesta: Heissä on arjen yläpuolelle kurottautuvaa karismaa. Heistä ei ehkä löydä omaa kuvaansa vaan jonkin luonnon voiman ja lahjan, jota voi tavoitella sitä luultavasti saavuttamatta.

Ihan niin. Jos ette usko, menkää katsomaan.

Maritta Kuula & Karvanopat featuring Nartana Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä 
su 24.5. Monsuuni-lavalla kello 11.30.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2009