Valkoisen miehen taakka

Riistikö Britannian siirtomaaimperiumi nykyisiä kehitysmaita - vai oliko se hyväntahtoinen ja liberaali maailmanvalta?

Se toi ennennäkemätöntä vaurautta, rauhaa ja vakautta. Se toi toimivan oikeusjärjestelmän ja demokratian.

Näin brittihistorioitsijat Niall Ferguson ja Andrew Roberts kuvailevat Britannian siirtomaavaltaa. Imperialismin uudet puolustajat eivät ole ketä tahansa harrastelijahistorioitsijoita. Oxfordissa väitellyt Ferguson on professori Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Cambridgesta valmistunut Roberts on vapaa tutkija.

Fergusonin Channel 4 -kanavalle juontama televisiosarja Britannian imperiumin historiasta ja sen oheistuotteena syntynyt kirja Empire ovat herättäneet kiivasta keskustelua. Historioitsijoiden ajatukset ovat lyöneet läpi korkeimmalla poliittisella tasolla. Pääministeri Gordon Brown julisti Afrikan kiertueellaan vuonna 2005, että Britannia ei enää pyytelisi anteeksi imperiumiaan.

Eikö siinä olekaan anteeksi pyydettävää?

Rauhaa, vakautta ja demokratiaa

”Kokonaisuudessaan Britannian imperiumi oli erittäin hyvä asia. Se pelasti valtavan määrän ihmishenkiä, jotka olisi menetetty heimojen välisissä konflikteissa, tuomalla oikeudenmukaisuuden ja rauhan perinteen”, Roberts sanoo puhelinhaastattelussa.

Taloushistorioitsija Ferguson korostaa vapaan markkinatalouden levittämistä. Ferguson kirjoittaa Empire-kirjassaan, että Britannian imperiumi toi vapaat markkinat, oikeusvaltion, turvallisuutta sijoittajille ja suhteellisen korruptoimattoman hallinnon noin neljäsosaan maailmasta.

Britannian imperiumin helmi oli Intia, jossa britit hankkivat alueita ja vaikutusvaltaa 1600-luvulta lähtien. Kun kuningatar Viktoria kruunattiin 1870-luvulla Intian keisarinnaksi, koko Intian niemimaa nykyisistä Pakistanista Bangladeshiin oli Britannian alaisuudessa.

Vallitsevan käsityksen mukaan Intia oli ennen brittien saapumista rikas maa, jonka siirtomaa-ajan riisto köyhdytti.

”Tämä on täyttä roskaa. Britannia toi ennen tuntematonta vaurautta suurelle määrälle intialaisia luomalla valtavat sisäiset markkinat. Vaikka Intia oli rikas maa siinä mielessä, että sillä oli paljon raaka-aineita, kaikkea sitä ei hyödynnetty. Se oli myös feodaalinen järjestelmä, jossa maan resursseja hallitsi hyvin pieni vähemmistö”, Roberts sanoo.

Roberts luettelee myönteisiä asioita, joita britit toivat Intiaan: englannin kieli, koko oikeusjärjestelmä, rautatiet – ja länsimaalainen demokratia. ”Ilman Britanniaa Intiasta ei olisi koskaan tullut sitä täysin toimivaa demokratiaa, joka se on nykypäivänä.”

Robertsin mukaan Britannia ylläpiti myös rauhaa Intian niemimaalla.

”Tuskin voidaan löytää toista 90 vuoden aikakautta Intian historiassa, jolloin siellä oli niin vähän verenvuodatusta”, hän toteaa viitaten sepoy-kapinan ja Intian itsenäistymisen väliseen ajanjaksoon.

Brittiläisyys löytyy imperialismista

Fergusonin teos Empire julkaistiin vuonna 2002; Robertsin imperialismia puolustava A History of the English-Speaking Peoples Since 1900 vuonna 2007. Miksi 2000-luvun alkupuolella on syntynyt tarve puolustaa 1800-luvun politiikkaa?

”Osittain se johtuu Britannian omista sisäisistä identiteettikriiseistä ja sen tuskaisesta suhteesta Eurooppaan. Osittain siitä, että Britannia on menettänyt käsityksen roolistaan maailmassa muuna kuin Yhdysvaltain ulkopolitiikan pikkuveljenä”, jälkikolonialistista tutkimusta Cambridgessa opettava Priyamvada Gopal sanoo.

Gopal yhdistää keskustelun kolonialismista myös Britannian kansalliseen identiteettiin. Englannilla, Skotlannilla, Walesilla ja Pohjois-Irlannilla on jokaisella oma, erillinen identiteettinsä. Niiden yhteenliittymä on nimeltään Britannia. Lisääntynyt maahanmuutto on kiihdyttänyt keskustelua siitä, mitä tarkoittaa olla nimenomaan britti. ”Tarve puhua ’brittiläisyydestä’ on luonut tyhjiön – mikä tämä sekoitus tarkalleen ottaen on?” Gopal kysyy.

”Paradoksaalisesti nimenomaan imperiumin historia on vaikuttanut melkein kaikkiin britteihin ja on siksi aidosti yhteinen historia, vaikkakin eri tavoin.”

2000-luvun alussa Britannian imperiumi on kaukana menneisyydessä, Skotlanti on saavuttanut huomattavan itsemääräämisoikeuden, ja sen itsenäistymisestä spekuloidaan. Aika on otollinen Fergusonille ja Robertsille, jotka esittävät Britannian imperiumin historian – historian, jonka kaikki britit jakavat – mahdollisimman myönteisesti.

Orjakauppaa, verilöylyjä ja nälänhätää

Gopal pitää Fergusonin ja Robertsin näkemyksiä kolonialismista vaarallisina. Hänen mukaansa on aina mahdollista esittää imperialismi niin, että hyväntahtoisuus näyttäytyy sen ensisijaisena motivaationa. Kuitenkin hyväntahtoisuuden ja näennäisten liberaalien arvojen taustalla on Gopalin mukaan aina riistoa.

”Fergusonin argumentti on, että siirtomaavalta oli hyvä asia huolimatta sen huonoista puolista – kansanmurhista, maiden anastamisesta, verilöylyistä ja nälänhädistä.”

Sekä Ferguson että Roberts myöntävätkin siirtomaavallan virheet. Ferguson luettelee Britannian imperiumin syntejä kirjassaan Empire: orjakauppa, rotusyrjintä ja rotuerottelu, julmat toimet kapinallisia kohtaan esimerkiksi Intian sepoy-kapinassa vuonna 1857, ja viranomaisten välinpitämättömyys silloin, kun nälänhätä iski siirtomaihin.

Fergusonille nämä ovat siirtomaavallan ikäviä sivutuotteita, valitettavia mutta vähemmän tärkeitä kuin imperiumin myönteiset saavutukset.

”Tosiasiassa epäkohdat olivat erottamaton osa kolonialismia, joka toi suurta aineellista hyötyä ja valtaa siirtomaaherroille ja pienelle joukolle heidän paikallisia avustajiaan. Ne eivät olleet epäonnisia sivutuotteita”, Gopal vastaa.

Valtaosa siirtomaavallan alaisista kansoista ei hyötynyt imperialismista, ja itse asiassa kärsi sen riistosta ja väkivallasta, Gopal sanoo.

”Emme uneksisikaan siitä, että sanoisimme, että holokaustin suuresta pahuudesta tuli jotain myönteistä: että se mahdollisti Britannian ja Yhdysvaltain erityissuhteen tai että sen vuoksi juutalaiset saivat oman valtionsa. Joten miksi sanoisimme, että intialaisten tai nigerialaisten tai jamaikalaisten pitäisi olla kiitollisia kolonialismista siksi, että se ’antoi’ heille valtion tai kielen, jolla toimia?”

Gopal vaatii Britannialta historiallista itsetutkiskelua. Britannialla, kuten kaikilla kulttuureilla ja yhteiskunnilla, on monia asioita, joista olla ylpeä, hän sanoo.

”Mutta ylpeyden ei tarvitse tulla historiallisten vääryyksien kieltämisen kustannuksella. Tai sen kustannuksella, että ei myönnetä sitä, miten jotkut nykypäivän hyvät asiat – olivat ne sitten taloudellista vaurautta tai poliittista asemaa maailmassa – saavutettiin vahingoittamalla muita kansoja menneisyydessä.”

Rautateitä ja englantia

Priyamvada Gopal muistuttaa, että siirtomaavallan hyvinä seurauksina pidetyt asiat ovat usein toissijaisia. Yksi perinteisimmistä esimerkeistä, jota imperialismin puolustajat käyttävät, on Intian kattava rautatieverkosto.

”Kuten Afrikkaa tutkinut historioitsija Walter Rodney on todennut, britit eivät rakentaneet rautateitä, jotta intialaiset tai afrikkalaiset voisivat vierailla ystäviensä luona ja olla onnellisia! Rautatiet olivat välttämättömiä raaka-aineiden hankkimiseksi ja liikuttamiseksi ja tiukan sotilaallisen ja hallinnollisen kontrollin takaamiseksi. Esimerkiksi Afrikassa rautatiet yhdistivät resurssirikkaat alueet satamiin.”

Se, että intialaiset ja afrikkalaiset voivat nyt käyttää rautateitä vieraillakseen ystäviensä luona ja jatkaakseen maidensa hallintaa, on toissijaista suhteessa alkuperäiseen hankkeeseen, Gopal huomauttaa.

Robertsille myös englannin kielen levittäminen siirtomaihin näyttäytyy myönteisenä. Gopal on eri mieltä.

”Englantilaistamisen valitettava perintö on se, että valtaosa väestöstä, joka ei osaa englantia, on monissa entisissä siirtomaissa edelleen taloudellisesti ja sosiaalisesti haavoittuvainen, sillä englanti on ehdoton edellytys elämässä menestymiselle.”

Gopal sanookin, että englanti on ollut entisissä siirtomaissa hyväksi lähinnä hänen kaltaisilleen ihmisille – siis niille etuoikeutetuille, jotka lähetettiin kalliisiin englanninkielisiin kouluihin. Pienelle vähemmistölle englannin erityisasemasta onkin hyötyä sekä koulutuksellisesti että ammatillisesti.

”Minun etuoikeuteni on kuitenkin tullut miljoonien köyhempien intialaisten marginalisoitumisen kustannuksella.”

Kohti uutta kolonialismia?

Jos kolonialismi oli sen puolustajien mukaan niin hyvä järjestelmä, niin pitäisikö siihen palata?

”Valitettavasti marxilainen ja vasemmistolainen käsitys kolonialismista on juurtunut niin syvään, että se ei ole realistista”, Roberts vastaa viitaten vasemmistolaiseen käsitykseen siirtomaavallasta riistona. ”Uusi kolonialismi johtaisi vain toistuviin aseellisiin konflikteihin.”

Silti Robertsin mielestä nykypäivän suurvallan Yhdysvaltojen olisi syytä ottaa mallia Britannian imperiumista.

”Yhdysvallat on ottanut Britannian paikan hyväntahtoisimpana ja humaaneimpana valtana maailmassa. Olisi hyvä asia, jos Yhdysvallat pyrkisi juurruttamaan ihanteitaan suurempaan osaan kolmatta maail-maa. Maailma olisi onnellisempi paikka”, hän sanoo.

Robertsin teos A History of the English-Speaking Peoples Since 1900 toi hänelle kutsun presidentti George W. Bushin Valkoiseen taloon helmikuussa 2007.

Ferguson menee Robertsiakin pitemmälle. ”Uskon, että maailma tarvitsee tehokasta liberaalia imperiumia ja että Yhdysvallat on paras ehdokas tähän työhön”, hän kirjoittaa vuonna 2004 julkaistussa kirjassaan Colossus: The Price of America’s Empire.

Fergusonin mukaan Yhdysvallat on jo nyt imperiumi, sillä se ylläpitää sotilastukikohtia kymmenissä maissa ympäri maailmaa. Ferguson nousi Yhdysvalloissa uuskonservatiivisten ulkopolitiikan kommentaattoreiden suosioon, sillä hänen mielestään Yhdysvaltojen pitäisi hyödyntää aseellista voimaa viedäkseen demokratian ja markkinatalouden ihanteitaan muihin maihin.

Priyamvada Gopalin mukaan on vaarallista pyrkiä oikeuttamaan kolonialismia moraalisesti tai herättää sitä henkiin poliittisesti.

”Miksi olettaisimme että kapitalismi on välttämättä hyvä asia, erityisesti nykyisessä talouskriisissä?”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!