VILLE JUUTILAINEN
”En usko, että he tulevat takaisin”, toteaa entinen Ramatexin työntekijä Simon Abel tutun tehdasalueen portilla. Malesialaiset omistajat jättivät tehtaan vähin äänin.
Otjomuisen kaupunginosa Namibian Windhoekissa toivottaa suomalaisvierailijan tervetulleeksi kaduilla nimeltä Helsinki, Tampere, Vaasa ja Oulu. Kansainvälisillä kadunnimillä ylpeilevän lähiön hyväosaisimmat asukkaat viettävät arkensa omakotitaloissa ja autoilevat keskustaan töihin.
Köyhimmät elävät mäkeen kasatuissa peltihökkeleissä, joista yhdestä nousee satelliittilautanen. Se on baari nimeltä Trading Enterprises.
Tien toisella puolella seisoo autiona maan pahamaineisin tehdasalue. Silmänkantamattomiin jatkuva sähkö- ja piikkilanka-aita kätkee sisäänsä tyhjiä teollisuushalleja ja kemikaalien peittämää maata.
Ramatexin tekstiilitehdas aloitti toimintansa julkisuuden saattelemana vuonna 2002. Se valmisti vaatteita monikansallisille yhtiöille, kuten Adidakselle, Nikelle ja Pumalle. Yhtiö sai Namibian valtiolta verovapauksia, 50 hehtaarin alueen pilkkahintaan sekä ilmaisen sähkön ja veden. Tehtaan piti luoda jopa 10 000 työpaikkaa.
Pian teollisuusalueelta alkoi kuulua kummia. Paikallisten kansalaisjärjestöjen mukaan työntekijöitä saatettiin pitää vuosia harjoittelupalkalla, joka oli vajaat 30 euroa kuukaudessa. Naisia pakotettiin raskaustesteihin. Työolot olivat vaaralliset, ja korvaukset onnettomuuksista jäivät maksamatta.
”Haju tehtaassa oli hirveä. Nenäni vuoti jatkuvasti, eikä yskälle tullut loppua. Tehtaan lääkäristä ei ollut avuksi”, muistelee Ramatexin entinen työntekijä Simon Abel.
Abelin tekemät t-paidat päätyivät yhdysvaltalaiskuluttajien ylle. Ramatexista oltiin montaa mieltä, mutta Abel oli tyytyväinen saadessaan työpaikan. Lisäksi hän kokee selvinneensä työstään verrattain vähin vaurioin.
”Työkavereilla leikkaantui koneissa sormenpäitä ja he saivat kemikaaleista palovammoja”, Abel toteaa.
Kemikaalijäte maakuopissa
Ramatex työllisti vilkkaimpana aikana vuonna 2004 noin 7 000 työntekijää. Terveydestään eivät olleet huolestuneita pelkästään työntekijät: myös naapurustossa raportoitiin astmaattisista oireista. Vuonna 2005 asukkaat yrittivät luovuttaa Ramatexille vetoomuksen ilmanlaadun parantamiseksi, mutta tehtaan johto ei ottanut heitä vastaan.
Windhoekin kaupunki alkoi selvittää, saastuttiko Ramatex pohjavettä.
”Yhdessä vaiheessa kemikaalijätettä pidettiin ulkona avonaisissa kuopissa. Sadekaudella kuopat tulvivat alueelle”, kertoo Bertchen Kohrs ympäristöjärjestö Earthlife Namibiasta, joka on ollut Ramatexin äänekkäin arvostelija.
Windhoekin kaupungin selvitys yhtiön ympäristövaikutuksista valmistui viime vuoden lopulla. Ramatexin todetaan syyllistyneen sopimus- ja ympäristörikkomuksiin säännöllisesti: alueelle jäi tehtaan sulkemisen jälkeen yli sata tuhatta kuutiota jätevettä ja kymmeniä tonneja jätettä. Asiantuntijoiden mukaan ongelmajätteelle pitäisi rakentaa kokonaan oma käsittelylaitoksensa, ja alueen pohjaveden laatua tulisi seurata huolella.
Earthlifen mukaan Namibian hallitus on pitänyt saasteita ”kehityksen hintana, joka on maksettava”.
Kun tehdas suljettiin maaliskuussa 2008, työntekijät passitettiin kaduille muutaman kymmenen euron korvaukset taskuissaan. Muun muassa filippiiniläistyöntekijät lennätettiin kotiin oman valtionsa auttamana. Earthlifen mukaan korvauksiaan odottaa vielä yli sata tehtaassa vammautunutta työntekijää.
Kuin varkain pois maasta
Ramatex oli luvannut ilmoittaa Namibian valtiolle mahdollisesta sulkemisesta vuoden etukäteen. Ilmoitusta ei koskaan tullut, ja yhtiö oli kaikessa hiljaisuudessa kuljettanut tehtaassa käytettyjä laitteita ulos maasta.
Sulkemisen syyksi yhtiö ilmoitti 40 miljoonan euron tappiot. Työvoimakysymyksiin erikoistunut LaRRI-tutkimuslaitos laski, ettei väite voi pitää paikkaansa.
Vapaatuotantoalueen etujen lisäksi amerikkalainen Agoa-kauppasopimus mahdollisti Ramatexille verovapaan tekstiiliviennin Afrikasta Yhdysvaltoihin. Tutkimuslaitoksen mukaan Namibia oli Ramatexille vain välipysähdys matkalla Aasian markkinoille. Kansainvälisten maakohtaisten tekstiilikiintiöiden purkautuminen vuonna 2005 aiheutti tuotantojen massamuuton pois Afrikasta.
LaRRI:n johtopäätös on, ettei Namibian valtio valvonut Ramatexia riittävästi.
”Jotkut virkamiehet käyttäytyivät kuin olisivat vastanneet Ramatexin yhtiöviestinnästä. He ottivat tehtäväkseen puolustaa tehdasta työntekijöiden, liittojen ja kansalaisjärjestöjen kritiikiltä”, tutkija Herbert Jauch ihmettelee.
Earthlife Namibian Bertchen Kohrs toteaa, että ympäristöasioita koskeva lainsäädäntö on jälkeenjäänyttä, eikä virkamiehillä ole riittävästi asiantuntemusta.
”Haluaisimme viedä Namibian valtion ja Windhoekin kaupungin oikeuteen Ramatexin tapauksesta, mutta lakiasiantuntijamme mukaan se ei muuttaisi mitään.”
Windhoekin kaupungin yritysviestinnästä vastaava johtaja Ndangi Katoma kertoo sähköpostitse antamassaan lausunnossa, että Ramatexin tapauksessa ei tehdä mitään ennen kuin kaupungin lakiasiantuntijat ovat arvioineet tilanteen.
Windhoekin kaupungin nettisivuilla Ramatexia kuvataan yhä ainutlaatuiseksi todisteeksi siitä, että Namibia on vahvasti sitoutunut nostamaan kansalaistensa elintasoa.
Namibia hyppäsi kisaan vapaatuotantoalueista
valtiot houkuttelevat vapaatuotantoalueilla ulkomaisia investointeja tarjoamalla erilaisia verovapauksia ja etuja. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan maailmassa on yli 2 700 vapaatuotantoaluetta, joilla työskentelee yli 60 miljoonaa ihmistä. Tästä joukosta vain puolitoista miljoonaa on Afrikassa. Valtaosa alueista sijaitsee Kiinassa.
Namibia hyväksyi lain vapaatuotantoalueista vuonna 1995. Lakiin oli tulossa kohta, jonka perusteella alueilla ei tarvitsisi noudattaa työlainsäädäntöä. Liittojen painostuksesta neuvoteltiin kompromissi, jonka mukaan lakot ja työsulut ovat kiellettyjä viiden vuoden ajan toiminnan aloittamisesta.
Saadakseen noin 70 miljoonan euron Ramatex-investoinnin Namibia teki vielä suurempia myönnytyksiä. Se esimerkiksi käytti noin seitsemän miljoonaa euroa valmistellakseen tehdasalueen tie-, sähkö- ja putkijärjestelmät malesialaisyhtiölle.
Lupaus 10 000 työpaikasta kuulosti lottovoitolta maalle, joka kärsii 37 prosentin työttömyysasteesta.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009