Mikroluotot nousivat suuren yleisön tietoisuuteen kolme vuotta sitten, kun Grameen-pankin perustaja Muhammad Yunus sai Nobelin rauhanpalkinnon. Pienrahoituksesta ja mikroluotoista piti tulla köyhien pelastaja: naisryhmille annetaan rahaa, bisnes kukoistaa ja kaikki kurjuus voidaan unohtaa.
Todellisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi.
”Alan dynamiikka on muuttunut. Tämä alkaa olla rahoitusteollisuuden ala. Isoimmat summat liikkuvat nimenomaan yksityisellä puolella”, talousneuvonantaja Antti Rautavaara ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta sanoo.
Kun pienrahoituksen markkina on osoittautunut kannattavaksi, siitä ovat kiinnostuneet muutkin kuin järjestöt: pankit, sijoitusyhtiöt ja yksityiset sijoittajat. Maailmanpankin alaisen pienrahoitukseen erikoistuneen CGAP-tutkimuskeskuksen mukaan rahaa alalla liikkuu paljon. Yksin vuonna 2008 suurimmat rahoittajat sitoutuivat lähes 15 miljardin dollarin rahoitukseen.
”On olemassa useita keskenään erilaisia malleja toteuttaa pienrahoitusta”, pitkään alalla toiminut Markku Malkamäki sanoo. Tällä hetkellä hän työskentelee Decentralised Financial Services -hankkeessa Keniassa.
”Pienrahoituksen sisällä neoliberaali siipi on ollut viimeiset kymmenen vuotta voimissaan. Motoksi on noussut ’rahoitusta kaikille’, ei vain köyhille. Rahoitussektorin vahvistaminen on kiinnostanut enemmän kuin asiakkaiden selviytyminen.”
Linjaerot eivät ole uusia, mutta vasta talouskriisin myötä niistä ovat kiinnostuneet muutkin kuin pienrahoitusalan ammattilaiset.
”Tämä on vielä vähän kuin pankkitoiminnan villi länsi. Kaupalliset yritykset tulevat neitseelliselle alueelle, jossa on luvassa hyvät markkinat, mutta ei vielä säätelyä”, Malkamäki rinnastaa.
Kestävää – mutta kenelle?
Pienrahoituksen kestävyys tarkoitti pitkään sitä, että pienrahoituslaitokset pitää saada toimimaan kannattavasti, ilman ulkopuolista tukea. Rahoituslaitoksen kannalta kannattavuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että tarpeeksi paljon rahaa saadaan lainattua ulos. Tulot saadaan lainojen koroista.
Paikoin lainaa onkin ollut tarjolla enemmän kuin ottajia. Wall Street Journal varoitteli elokuussa, että mikroluotoissa voi piillä subprime-luottojen kaltainen kupla. Koko globaali talouskriisi lähti pari vuotta sitten käyntiin juuri maksukyvyttömille yhdysvaltalaisille annetuista subprime-luotoista.
Suurin osa mikroluottojen asiantuntijoista kuittaa kupla-puheet liioitteluksi. Paikallisia ongelmia liiallisesta lainatarjonnasta voi syntyä, mutta ongelmien ei uskota leviävän. Toisaalta kupla ei olisi alalla ensimmäinen: vuonna 1999 ylikilpailu ajoi mikroluottolaitoksia kumoon Boliviassa.
Joka tapauksessa viime aikoina on herätty siihen, että toiminnan pitäisi olla kestävää paitsi rahoituslaitoksen itsensä myös lainanottajan kannalta. Pienrahoituksen parissa puuhataankin kiireellä alalle omia eettisiä sääntöjä.
”Asiakassuhdeperiaatteista puhutaan nyt paljon. Alalle pyritään luomaan yhteiset periaatteet ja saada sijoittajat sitoutumaan niihin”, Rautavaara sanoo.
Pankkia tarvitsee jokainen
Valtaosa maailman ihmisistä elää ilman minkäänlaisia vakuutuksia. Siksi varautuminen riskeihin säästöillä on erityisen tärkeää. Pienrahoitus onkin laajentunut viime vuosina mikroluotoista kohti laajempia pankkipalveluja.
”Säästöt ovat köyhille usein lainaa turvallisempi vaihtoehto”, Malkamäki muistuttaa.
Säästämisen keinot ovat kuitenkin pitkään olleet köyhimpien ulottumattomissa. Pankki ei ole ollut kiinnostunut pienituloisista, eikä pienituloinen pankkitiliin liittyvistä kuluista.
”Lainan kohdalla testataan sitä, kuinka paljon pankki luottaa asiakkaaseen. Säästämisen osalta on päinvastoin: luottaako asiakas siihen, että raha pysyy pankissa”, Rautavaara muistuttaa.
Säästämistä varten on keksitty keinoja ilman pankkejakin. Erilaiset lainaringit ovat tavallisia maissa, joissa pankki ei vielä palvele kaikkia.
“Lainarinkejä oli olemassa jo kauan ennen kuin järjestöt alkoivat tarjota mikrolainoja. Itse asiassa koko mikrolainan idea on peräisin tällaisilta lainaringeiltä”, Malkamäki sanoo.
Malkamäki muistuttaa, ettei pienrahoitus ole ihmelääke, jolla ratkaistaan köyhyys. Kyse on vain rahoituksen ja pankkipalvelujen tarjoamisesta. Ne ovat oman elämän suunnittelulle ja yritystoiminnalle välttämättömiä edellytyksiä, mutta eivät yksin riitä.
“Eiväthän kaikki suomalaisetkaan onnistu, jos heille lainataan rahaa ja käsketään investoimaan. Miksi kehitysmaiden köyhät pärjäisivät tässä paremmin?”
Köyhän sijoitussalkku on monipuolinen
Tuore Portfolios of the poor -kirja perkaa sitä, miten kahden dollarin päiväbudjetilla oikein eletään. Mistä kaikkein köyhimpien raha tulee ja mihin se menee?
Daryl Collinsin, Jonathan Morduchin, Stuart Rutherfordin ja Orlanda Ruthvenin kirja perustuu Bangladeshissa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa tehtyihin tutkimuksiin. Tutkijat haastattelivat satoja köyhiä perheitä heidän rahankäyttötavoistaan joka toinen viikko vuoden ajan.
”Yleensä vasta kuudennella kerralla haastattelijoille alkoi selvitä kokonaiskuva perheen käyttämistä rahoitusmuodoista”, tutkijat kirjoittavat.
Vaikka perheen keskitulo olisikin kaksi dollaria päivässä henkeä kohden, vain harvassa perheessä tulot olivat säännöllisiä. Arjen haasteena oli varmistaa, että rahaa riittää perustarpeisiin ympäri vuoden. Ilman muodollisia pankkipalveluja jokaisessa maassa oli kehittynyt monimutkainen epävirallisen rahoituksen verkosto.
Kaikkein köyhimmilläkin perheillä oli käytössään niin monia erilaisia tapoja hallita rahojaan, että tutkijat päätyivät puhumaan köyhien sijoitussalkuista, portfolioista. Sen sisältö vaihteli, mutta yhteistä oli monipuolisuus.
Köyhimmille perheille kaikkein tärkeintä oli varmistaa, että rahaa on saatavilla jatkuvasti: ruokaan ja terveyteen. Rahaa lainattiin usein, mutta lyhyeksi aikaa. Siksi korkea vuosikorko saattoi olla lainaajan kannalta yhdentekevä, jos mikrolaina oli muuten luotettavasti saatavilla.
Moni haastateltava arvosti sitä, ettei rahoituslaitokselta lainaamisessa jäänyt samanlaiseen kiitollisuudenvelkaan kuin sukulaiselta lainatessa.
Bangladeshilaisista haastateltavista moni oli ottanut mikroluottoa pienrahoituslaitokselta. Vaikka rahat oli lainattu nimellisesti yritystoimintaa varten, yli puolet käytti rahat muihin tarkoituksiin. Hekin pystyivät pääsääntöisesti maksamaan lainansa takaisin ongelmitta.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.