Kukka Ranta
Pilvet valtaavat näkymän Andien vuoristossa.
Bussi kaartelee ylös pitkin vuorenrinnettä. Asfaltoimaton tie inkojen pääkaupungista Cuzcosta Keski-Andien Ayacuchoon on yksi Perun vaarallisimmista. Vain yksi bussiyhtiö ajaa tätä väliä.
Kolmeentuhanteen metriin kohoava kapea ja hyvin kuoppainen hiekkatie vastaanajavine rekkoineen nostattaa hien pintaan. Suljen silmäni ja yritän ajatella olevani muualla.
Viereeni istahtaa ystävällinen señor Juan, joka keskustelee mielellään vaalean gringan kanssa maansa politiikasta aamuauringon noustessa vuorten takaa. Señor Juan kertoo työskentelevänsä EU:n tukeman kehitysprojektin parissa Ayacuchon pohjoisosassa. Viidakkoaseman työntekijät auttavat kokanviljelijöitä löytämään vaihtoehtoisia viljelylajikkeita, jotta huumeiden tuotto vähenisi alueella. Ayacucho on yksi Perun köyhimmistä maakunnista, sekä samalla maan suurimpia huumekeskuksia.
Señor Juanin mukaan Andeilla ihmiset ovat hyvin perinneuskoisia, eikä vaihtoehtoisten kasvien hyödystä helpolla vakuututa. Köyhät pienviljelijät eivät saa valtiolta riittävästi tukea lannoitteisiin tai viljelyvälineisiin, joten he paiskivat pitkiä päiviä ankarissa olosuhteissa. Koka vie nälän- ja kylmyydentunteen pois – kokalehden imeskely on siis elintärkeää.
Lounaan jälkeen matka jatkuu ja nousemme jälleen kohti pilviä. Bussi pysähtelee pienten kylien asemilla ja joka kerta pelkään rinkkani puolesta. Sitä, kuka kiskoo kenen tavaroita bussin ruumasta ihmisvilinässä ei valvota. Voin vain toivoa parasta.
Ylhäällä vuorenrinteellä bussimme pysähtelee mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kaikki maa on käytetty hyödyksi: jopa noustessamme yli kolmeentuhanteen metriin, bussin sukeltaessa pilvien väliin, näen kuohkeita ja myllättyjä vuorenrinteitä.
Kyytiin nousee maalaisia ja työläismiehiä sekä naisia, jotka myyvät leipiä ja mehujuomia. Ihmiset seisovat täyden bussin käytävällä tuijottaen outoa matkaajaa. Intiaaninaisen värikkään kantoliinan uumenista tuijottaa pieni vauvan pää. Äiti matkaa lastensa kanssa alas kohti seuraavan laakson sairaalaa. Andeilla on kova pakkasaalto, eivätkä aliravitsemuksesta kärsivät pienokaiset kestä öistä kylmyyttä.
Pimeän tultua yritän nukkua. Bussi pysähtyy ja kyytiin nousee intiaanivanhus. Hän hoipertelee ja istuu väkisin viereisen penkin kolmanneksi matkajaaksi. Vanhuksen ketsuankielinen soperteleva sananvääntö lipunmyyjän kanssa saa koko bussin nauramaan. Intiaanipappa kieltäytyy maksamasta 50 centimon hintaista matkaansa. Lopulta vanhus vaatii päästä ulos ja katoaa pilkkopimeään.
Alkoholismi on yksi perulaisen yhteiskunnan suurimmista ongelmista, sillä äärettömän syvä köyhyysongelma sekä sodanjälkeinen trauma ovat kaikki yhä purkamatta.
Herään yhtäkkiä keskellä yötä, kun bussi heiluu raskaasti puolelta toiselle lähes kaatuen. Ihmiset huutavat kauhuissaan ajo-ohjeita kuskille. Selviämme, ja matka jatkuu hitaasti eteenpäin keinuen, paukkuen ja natisten.
Perussa kaikki on hyvin pääkaupunkikeskeistä. Tiet Liman ja muiden kaupunkien välillä ovat päällystettyjä ja autot uusia. Toista ovat Andien välisten kaupunkien ja kylien kuoppaisilla rinteillä köröttelevät vanhat rotiskot.
Kunpa joku kaukaisen Liman kongressiedustajista eksyisi joskus näille teille ja todella tuntisi, millaista on elää pilvien yllä, mutta jatkuvassa epävarmuudessa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007