Gaddafi käyttää edelleen itse valitsemaansa sotanimeä. (Kuvaaja: Jairo Munive)

Pientä huoltoasemaa Gantan kaupungissa Luoteis-Liberiassa pitävällä Adoniksella pyyhkii hyvin. Kadunkulmaan kohonneella Park it Better -bensabisneksellä riittää asiakkaita sodasta toipuvassa Liberiassa.

”Käteistä löytyy tällä hetkellä 3 000 dollarin edestä ja lisäksi rahaa on sijoitettunakin”, 26-vuotias yrittäjä kertoo ylpeästi hymyillen.

Menestyksen merkit näkyvät Adoniksen vaateparressa, ja puhelin on Nokian tuore kamerakännykkä, hintavaa mallia.

Gantan kaupunki on nykyään vilkas kaupan keskus, mutta Liberian sisällissodan aikaan täällä käytiin julmia taisteluja. Aseistautuneet joukkiot tuhosivat kaupungin lähes täysin. Yksi harvoista ehjänä säilyneistä rakennuksista on sairaalan lepraosasto: sen pelasti tuholta vain yleinen lepran pelko.

Nyt kaupungin keskusta on täynnä nuoria miehiä, jotka haluvat perustaa oman yrityksen ja tehdä rahaa. Monet heistä ovat Adoniksen tapaan entisiä sotilaita.

Vuoden 2003 alussa Adoniksen jo tuolloin hyvällä alulla ollut liikemiehen ura joutui sisällissodan takia katkolle.

Kun taistelut sodan osapuolten välillä kiihtyivät, hallituksen joukot värväsivät Adoniksen puolipakolla riveihinsä. Monet ystävistä lähtivät sotaan vapaaehtoisina, kuten 21-vuotias ”Gaddaffi”. Nimi ei ole oikea vaan valittu nome de guerre, sotanimi.

Nykyään lukiota käyvä Gaddaffi on yksi Adoniksen parhaista asiakkaista: itsensä moottoripyörätaksia ajaen elättävällä nuorella miehellä kuluu bensaa.

Sodan rajuimmassa vaiheessa, viitisen vuotta sitten, molemmat miehet sotivat hallituksen joukoissa.

Nuoret kärsivät eniten

Kodittomat ovat vallanneet slummin Liberian pääkaupungissa Monroviassa. (Kuvaaja: Jairo Munive)

Liberian sisällissota alkoi vuonna 1989. Charles Taylorin johtama Liberian isänmaallinen kansallisrintama NPFL hyökkäsi Liberiaan Norsunluurannikolta käsin.

Hyökkääjät kertoivat tavoitteekseen Liberian vapauttamisen silloisen presidentin Samuel Doen itsevaltaisesta hallinnosta.

Tutkijat pitävät sodan syynä pikemminkin taloudellisen voiton tavoittelua kuin huolta maan demokratiasta. Maan valtavat luonnonvarat rikastuttivat sotaherroja ja auttoivat rahoittamaan sotaretket.

Monet taisteluista käytiin luonnovaroja – timantteja, rautamalmia ja puutavaraa – tuottavien alueiden hallinnasta.

Sodan edetessä siihen liittyi yhä useampia osapuolia: enimmillään keskenään taistelevia ryhmiä oli kahdeksan. Yksikään osapuolista ei perustellut sotimistaan ideologisin syin, eikä yhdelläkään ollut kunnollista suunnitelmaa siitä, miltä Liberian poliittisen ja taloudellisen järjestelmän pitäisi näyttää.

Sotimista perusteltiin lavein sanakääntein – ilmeisesti henkilökohtaiset erimielisyydet olivat ideologisia tekijöitä tärkeämpiä syitä sotaan liittymiseen.

Sodan aikaan Adoniksen ainoa huoli oli hengissäpysyminen.

”Minulla oli aina taikakalu mukanani. Se suojeli minua luodeilta, luojan kiitos!”

Sisällissota päättyi syksyllä 2003 solmittuun Accran rauhansopimukseen. YK:n rauhanturvaajat takasivat siirtymäkauden rauhan ja riisuivat sodan osapuolet aseista.

14 sotavuoden aikana oli kuollut 200  000 liberialaista. Puolet kansasta – 1,5 miljoonaa ihmistä – joutui pakenemaan kodeistaan.

Pahiten sodasta kärsivät nuoret. Liberia on naapurimaansa Sierra Leonen kanssa ainoita maita maailmassa, joissa lukutaidottomuus on tavallisempaa nuorten kuin aikuisten parissa.

Adoniksen ja Gaddaffin sukupolvi jäi lähes tyystin ilman mahdollisuutta käydä koulua, sillä sotavuosina koulut toimivat vain harvoin.

Sodan viime vuosina ensimmäisen luokan aloitti vain 46 prosenttia ikäluokasta. Teini-ikäisistä tytöistä yli puolet ei ollut käynyt koulua.

Tilanne ei ole sodan päätyttyäkään ehtinyt merkittävästi korjaantua: edelleen koulussa käy vain alle puolet kouluikäisistä liberialaisista.

Raha poikii yrityksiä

Sadepäivinä Adoniksen huoltoasema on täynnä asiakkaita, kiitos vankan peltikaton. Täällä voi kurkistaa nuorten liberialaisten elämään: huoltikselle kokoonnutaan juttelemaan viimeisimmästä mestarien liigan jalkapallo-ottelusta, kännyköistä, elokuvista ja muusta mielenkiintoisesta.

Yritän päästä perille siitä, mikä sai Adoniksen ja Gaddaffin mukaan sotaan: poliittinen ideologia, väkivallan ihannointi, voiton tavoittelu vai jokin muu? Eiväthän sotia käy rintamalinjojen takana turvassa olevat kenraalit vaan Adoniksen ja Gaddaffin kaltaiset etulinjan nuoret miehet.

Adonis näyttää kärsimättömältä.

”Karkasin rintamalta kertaalleen, mutta pelätty kenttäkomentaja sai minut kiinni. Minun oli pakko palata rintamalle, jossa kapinalliset olivat etenemässä”, Adonis muistelee.

”Pysyin rintamalla kunnes YK-sotilaat saapuivat meidän ja kapinallisten väliin.”

Adoniksella oli kiire bisnestensä pariin. Hän ei jäänyt odottamaan YK:n lupaamia korvauksia entisille taistelijoille, vaan palautti Kalashnikov-rynnäkkökiväärinsä saman tien komentajalleen. Samalla hän vältti ”entiseksi taistelijaksi” rekisteröinnin.

”Nimitys on aika leimaava”, Adonis huomauttaa.

Gaddaffi puolestaan luovutti aseensa YK-joukoille ja sai aseistariisuntaohjelmassa entisille taistelijoille varatun 300 dollarin korvauksen.

Ohjelman tavoitteena oli varmistaa rauhan ja vakauden säilyminen helpottamalla sotilaiden paluuta yhteiskuntaan. YK:n ex-sotilaille tarjoaman rahallisen porkkanan turvin Liberiaan onkin syntynyt paljon pienyrityksiä, kuten huoltoasemia ja taksipalveluita.

Moottoripyöriä kutsutaan täällä kpenn kpenneiksi – liberialaiset kertovat nimen muistuttavan moottoripyörän torven tööttäystä. Muuta joukkoliikennettä ei kaupungissa ole, ja yli 500 moottoripyörätaksia tarjoaa palvelujaan tuhansille Gantan ja lähialueiden asukkaille.

Gaddaffi kertoo saaneensa rahallisen korvauksen lisäksi myös muuta tukea. Aseensa luovuttaneille sotilaille on tarjolla niin maatalous- kuin ammattikoulutusta, oppisopimuksia ja työllistämistöitä.

Gaddaffi päättää pian lukionsa. Hän säästää osa-aikatyöstä saamiaan rahoja yliopisto-opintoja varten. Gaddaffi mielii lakimieheksi.

”Haluan olla book man, niin kun me Liberiassa sanomme!”

Sotilaat vastaan ei-sotilaat

Avustuksia sodanjälkeiseen arkeen palaamisessa on tarjolla vain entisille taistelijoille. Muut sodasta kärsineet liberialaiset eivät niistä hyödy.

Esimerkiksi Gantassa ammattiin valmistavaan opetukseen pääsevät vain entiset sotilaat.

”Palkitsette rikolliset ja rankaisette uhreja!” valittavat gantalaiset usein.

Liberian nuorten liitto on peräänkuuluttanut sitä, että maa kaipaisi toipuakseen kaikki nuoret yhtä lailla huomioon ottavan suunnitelman.

Liberialla onkin vastassaan valtavat haasteet: Talous on huonossa kunnossa, eivätkä 85 prosentin työttömyysluvuista kärsivät työmarkkinat tarjoa nuorille työllistymisen mahdollisuuksia.

Maatalous ja kaivosteollisuus, joista valtaosa liberialaisista sai ennen elantonsa, ovat sodan jäljiltä joko romahtaneet tai hädin tuskin toiminnassa.

Itse itsensä työllistänyt Adonis voikin pitää itseään Liberian nykytilanteessa voittajana. Gaddaffi taas – häneen törmäsin viimeksi Gantan sijaan pääkaupungissa Monroviassa – ajaa yhä moottoripyörätaksia. Vielä hän ei ole onnistunut saamaan kasaan tarpeeksi rahaa opintoja varten. Mutta toivo elää.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Liberian sisällissodasta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 08/2007