Sisukas satiirikko Sambiasta

Benne (Kuva: Riikka Virranta)Benne Bandan mukaan korruptionvastainen taistelu ei ole tuottanut Sambiassa tulosta. (Kuvaaja: Riikka Virranta)

Oli suo, köyhä kansa, ylipappi ja suon jumala. Ylipappi lupasi kansalle paremman elämän, jos nämä uhraisivat suon jumalalle kaiken, minkä tämä pyytäisi. Kansa oli sitoutunut uhraukseen, mutta kuivuus, tulvat ja huonot sadot seurasivat toisiaan.

”Aivan kuin Sambiassa. Ihmiset ovat valmiita tekemään työtä kehityksen eteen, mutta tekeekö hallitus voitavansa?” näytelmäkirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Benne Banda tokaisee.

Teatterin monitoimimies kuuluu sukupolveen, joka on elänyt maansa vallankumouksellisen protestiteatterin vuodet 1970-luvun lopulta 1990-luvun alkuun. Noina vuosikymmeninä puhuttiin Afrikan renessanssista. ”Lopettakaa Apartheid! Vapauttakaa Mandela!” julistettiin teattereissa.

Poliittinen satiiri on nyt Sambiassa yhtä ajankohtaista kuin ennenkin.

”Poliittisen satiirin tarkoitus on herätellä ihmisiä ajattelemaan. On kyse elämästä, hyvinvoinnista.”

Korruptio ja huono hallinto ovat Bandan lempiaiheita. Sambian edellinen presidentti Frederick Chiluba keräsi valtion varojen kavaltamisesta kymmeniä syytteitä. Moni on tunnistavinaan lähimenneisyyden poliitikkoja Bandan juonista. Korruptio on kuitenkin niin ajatonta, että myös nykyhallinto tarjoilee runsaasti aineistoja näytelmiin.

”Nykyisen presidentin Levy Mwanawasan aikana korruption vastaiseen taisteluun on kulutettu järjettömästi rahaa, mutta mikään ei muutu”, Banda arvioi viime syyskuussa toiselle kaudelleen valittua presidenttiä. ”Ihmisiä on ollut korruption takia oikeudessa, mutta harva on saanut tuomion.”

Bandan satiireilla on ollut varsin hyvä vastaanotto, joidenkin mielestä liiankin hyvä. Vaalivuonna 2001 Banda ryhmineen kiersi Sambiaa äänioikeudesta ja korruptiosta kertovan Samangika-näytelmän kanssa. Joukkoa seurattiin, näytöksiä nauhoitettiin ja niitä yritettiin keskeyttää. Kerran oli tarkoitus esiintyä erään koulun tiloissa, mutta ongelmia pelkäävä rehtori perui tilaisuuden viime hetkellä.

”Ihmiset istuivat jo katsomossa! Jotkut rohkeamieliset tarjosivat meille vaihtoehtoisen näyttämön ja yleisö seurasi perässä.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

Vain parin lauseen tähden

Hallitusohjelmilla on nykyisin paljon aiempaa enemmän merkitystä. Toki toimintalinjoja viilataan hallituksessa vaalien välilläkin, mutta pääosin hallitus keskittyy ohjelmansa toteuttamiseen.

Myös valtion varojen käytöstä päätetään entistä pidemmällä aikajänteellä. Budjettineuvotteluissa eduskunta voi siirtää joitakin kymmeniä miljoonia, mutta varsinaiset linjavedot tekee hallitus kehysneuvotteluissa neljäksi vuodeksi eteenpäin. Vaalien jälkeiset kehysriihet ovat ratkaisevia.

Ehdokkaiden ja puolueiden rinnalla kymmenet kansalaisjärjestöt pyörittävät eduskuntavaalikampanjoita, kirjoittavat vaaliohjelmia ja hamuavat julkisuutta.

Monet suuret ympäristöjärjestöt esiintyvät vaalien alla yhtenä rintamana. Greenpeace, Luonto-liitto, Natur och Miljö, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Maan Ystävät lobbaavat hallitusohjelmaan konkreettisia sitoumuksia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Ilmastonmuutos satuttaa erityisesti maailman köyhimpiä maita ja ihmisiä. Merenpinta nousee, tulvat yleistyvät ja ajavat rannikkoseuduilla asuvat ihmiset kodeistaan. Kuivien alueiden vesivarat puolestaan köyhtyvät, kasvien kasvualueet muuttuvat ja trooppiset taudit leviävät.

Köyhillä mailla ja ihmisillä on myös kaikista vähiten resursseja sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Köyhyys myös ruokkii ilmastonmuutosta – tyhjällä vatsalla ei ajatella ympäristöä.

Kun ihmisen jokapäiväinen elämä on selviytymiskamppailua, lähitulevaisuus, jäl­kipolvet ja luonnonarvot jäävät toisarvoisiksi. Tärkeintä on selviytyä tässä ja nyt. Hiilidioksidia sitovia metsiä kaadetaan polttopuuksi tai kaskipellon pohjaksi, kun vaihtoehtoja ei ole.
 

Ilmastovaalit – retoriikkaa vai ratkaisuja?

Ilmastonmuutos on viime aikoina ollut esillä niin puolueiden puheissa kuin lehtiotsikoissa. Ympäristöjärjestöissä ollaan huolissaan, että keskustelu jää pelkäksi päivittelyksi, eikä hallitusohjelmaan kirjata konkreettisia sitoumuksia muutokseen.

Päävastuu ilmastonmuutoksen torjumisesta kuuluu järjestöjen mukaan teollisuusmaille, vaikka myös nopeasti teollistuvilta kehitysmailta tullaan tarvitsemaan päästövähennyksiä. OECD-maiden henkeä kohden lasketut päästöt ovat yli nelinkertaiset Kiinaan nähden ja 12-kertaiset Afrikkaan nähden. Suomen päästöt ovat OECD-maiden keskitasoa.

Vaurautensa vuoksi OECD-mailla on kehitysmaihin verrattuna myös moninkertaiset valmiudet ottaa käyttöönsä kalliimpaa teknologiaa. OECD-maiden ostovoimakorjattu BKT suhteutettuna väkilukuun on 5,5 kertaa Kiinaa suurempi ja 11 kertaa Afrikkaa suurempi.

”Ilmaston kannalta yksi keskeisiä kysymyksiä Suomessa on se, mitä tehdään liikenteen päästöille. Jos henkilöautolla ajaminen maksaisi yksilölle yhtä paljon kuin sen ympäristö- ja muut haittavaikutukset maksavat yhteiskunnalle, olisi joukko- ja kevyen liikenteen suosio toisenlainen kuin nyt. Ihmiset ostaisivat vain vähäpäästöisiä autoja”, Greenpeacen ilmastokampanjavastaava Kaisa Kosonen pohtii. Suomen päästöistä jopa 16 prosenttia kertyy kotimaan liikenteestä.

”Pääviestimme on, että oli tulevien kansainvälisten sopimusten muoto ja malli mikä tahansa, Suomella on edessään mittavat päästövähennykset. Suomen on laadittava pitkän aikavälin ilmastostrategia, jolla päästöjä saadaan vähennettyä 30 prosenttia vuoteen 2020 ja 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Ilmastonmuutoksen torjuminen saa maksaa, koska se on monin verroin halvempaa kuin torjumatta jättäminen”, Kosonen korostaa.
 

Maahanmuutto myönteiseksi asiaksi

Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Suomen Pakolaisapu ja Pakolaisneuvonta kampanjoivat kattavamman maahanmuuttopolitiikan puolesta.

“Ihmisoikeusnäkökulman ja maahanmuuttajia koskevien tavoitteiden tulisi läpäistä koko hallitusohjelma. Maahanmuuttajat eivät ole vain työvoimaa vaan palveluja tarvitsevia asukkaita. Siksi maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä ei voi hallitusohjelmassakaan kuitata yhdellä kappaleella”, vetoaa Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Liisa Murto.

Suomessa asuvien maahanmuuttajien työllistymiseen tulisi järjestöjen mukaan panostaa enemmän. Esimerkiksi tilapäisiä B-oleskelulupia ei tulisi enää myöntää niin paljon kuin on tehty viime aikoina Somaliasta, Irakista ja Afganistanista tulleille turvapaikanhakijoille. Tilapäinen lupa jättää ihmiset vaille perusoikeuksia, kuten oi­keut­ta työntekoon tai opiskeluun.

“Maahanmuutto voi olla kaikille osapuolille myönteinen asia, myös suomalaisille, jos tuleva hallitus tarttuu haasteeseen ja soveltaa hyviä periaateohjelmiaan fiksusti.“
 

Reseptejä eriarvoisuuden poistoon

“Maailma, jossa puolet ihmisistä elää ilman puhdasta vettä, on sairas. Mutta köyhyys voidaan poistaa. Vaalikampanjamme tarjoaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle realistisia reseptejä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi”, sanoo Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

Kepan kampanjatapahtumien ja vaalikoneen suunnitteluun on aktiivisesti osallistunut reilu parikymmentä järjestöä.

Kepan vaalikampanja kommentoi muun muassa maatalouspolitiikkaa.

“Maataloustuet ovat Suomessa melkoinen tabu. Suurimpien saajien julkistaminen herätti hiukan keskustelua, mutta muuten keskustelu on lähes olematonta. Veronmaksajille tuet ovat plussaa ja miinusta, mutta kehitysmaiden taloudelle vain miinusta.”

Maataloustuet ovat johtaneet teollisuusmaissa ylituotantoon ja sen vientiin ulkomaille. Kehitysmaissa keinotekoisen halpa länsiruoka syö markkinaosuutta paikallisilta tuottajilta, rajoittaa paikallista tuotantoa ja lisää köyhyyttä. Näin on käynyt esimerkiksi Tansanian maitotuotannolle ja Länsi-Afrikan liha- ja maitotuotannolle.

Kepa toivoo hallituksen myös edistävän reilun velkasovitteluprosessin perustamista, jotta Maailmanpankki ja muut länsipankit eivät enää tulevaisuudessa toimisi sekä kehitysmaiden velkojina että velan sovittelijoina.

Kehitysyhteistyössä hallitusohjelmaan toivotaan selkeää aikataulua 0,7 prosentin kansantulotason saavuttamiseksi ensi hallituskauden aikana. Myös talouspoliittisten ehtojen asettamisesta tulisi päästä eroon.

”Suomi, EU, rahoituslaitokset ja koko avunantajayhteisö puhuvat yhteen ääneen kehitysmaiden omistajuudesta ja omasta vastuusta. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että vaatimukset yksityistämistä ja kaupan liberalisoinnista ovat vain lisääntyneet”, Kepan kehityspoliittinen sihteeri Valia Wistuba hämmästelee.

“Kehitysavulla pitäisi tukea ihmisten mahdollisuutta osallistua maansa kehittämiseen, eikä velvoittaa hallituksia toteuttamaan politiikkaa, johon heidän kansalaisensa eivät ole saaneet ottaa kantaa.”

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen sihteeri

Nämäkin asiat ovat esillä järjestöjen vaalityössä
 

YK-liitto

Yhdeksi keskeisistä hallituskauden kehittämisohjelmista tulee nostaa globaalipolitiikan johdonmukaisuuden lisäämiseen tähtäävä ohjelma. Sen tavoite on globalisaation parempi hallinta ja sen kulttuurillisten, sosiaalisten sekä ympäristöllisten vaikutusten tasa-arvoinen yhdistäminen tuottavaan talouteen.
 

Väestöliitto

Uuden hallituksen tulisi nostaa seksuaaliterveyden ja -oikeuksien edistäminen keskeiseksi tekijäksi köyhyyden vähentämisessä. 10 prosenttia kehitysyhteistyövaroista tulee kohdentaa seksuaaliterveyteen ja -oikeuksiin.
 

Kirkon Ulkomaanapu

Humanitaariseen apuun tulisi varata 20 prosenttia kehitysyhteistyövaroista sekä oma budjettilinja vuoden 2008 budjetista lähtien.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

Kallio-Lagos 6-0

Suljin silmäni Helsingin Kallion Kolmannella linjalla ja tunsin olevani 1970-luvun Nigeriassa. Babatunde Akerele eli Aiyekooto lauloi kuin Fela Kuti, torvisektio puhalsi afrobiittiä tärykalvoille.

Aiyekooton lisäksi ensemblessä jammasi parhaimmillaan 19 muusikkoa. Oli vaikeaa uskoa silmiään: pääsolistia lukuun ottamatta kaikki olivat nuoria, valkoisia suomalaisia. Tuttuja kasvoja Soul Captain Bandista, vaskiin puhalteli maineikas Baabelin torvet. Perkussioita hakkasi Rinneradiostakin tuttu Zarkus Poussa.

Aiyekooto Afrobeat International on Suomen paras – ja ainoa – afrobeat-yhtye. Sen keulahahmo, Aiyekotoo, uhkuu itsevarmuutta.

”Haastan Femi Kutin koska tahansa. Kyllä hekin hyvin soittavat, mutta tämä ryhmä soittaa puhdasta afrobeatia.”

Femi on afrobeatin edesmenneen kehittäjän Felan poika, ja tunnetuin tyylisuunnan nykyedustaja. Aiyekooto kehuskelee kouluttaneensa monet Femin muusikoista.

Suomessa on taitavia maahanmuuttajamuusikoita. Yksi maailman parhaista mbalax-yhtyeistä on Galaxy, Helsingin senegalilaisten kokoonpano. Nyt vaikuttaa siltä, että myös yksi maailman lahjakkaimmista afrobeat-pumpuista on täällä.

Jokin Aiyekooton soinnissa tuntui kuitenkin vieraalta. Kitaran wah-wah soi Seppo ”Paarma” Salmen käsittelyssä oikein, Kari Hulkkosen basso jytisi hienosti ja torvet olivat juuri ajallaan. Ehkä se tuntui oudolta: bändi soitti turhan hyvin yhteen. Felan torvet olivat aina epätahdissa, juuri sopivasti sinne päin.

Silti nigerialaisittain johdettua suomalaisten ammattilaisten afrobiittiä voi suositella kaikille.

Seppo ”Paarma” Salmen haastattelu löytyy sivuilta 15-17.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

6,5 miljardia Jumalan kuvaa

Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Itsestään selvää? Kyllä, väittäisin että olen aina ajatellut niin. Mutta mistä olen näkemykseni saanut? Vanhemmilta? Opettajilta? Pyhäkoulusta? Saduista?

Ajatukset ihmisoikeuksista ovat toisaalta vanhoja, toisaalta uusia. Maailmanuskonnoista löytyy pohjaa ihmisoikeusajattelulle. Juutalaisuudessa ja kristinuskossa ajatellaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja jokainen yksilö on arvokas. Koraanista löytyvät keskeisimmät ihmisoikeudet ja buddhalaiset kunnioittavat kaikkea elämää.

Vanhasta aatetaustasta huolimatta kaikille ihmisille kuuluvista oikeuksista on alettu puhua vasta 1900-luvulla. Sitä ennen oikeudet olivat miesten oikeuksia.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hyväksymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta. On melkein ihme, että vaikka ihmisoikeushistoria on näin lyhyt, kaikkialta maailmasta ja kaikista kulttuureista löytyy valtavasti ihmisiä, jotka jakavat ihanteen yhtäläisistä ihmisoikeuksista. Puhumattakaan siitä, että julistuksella on ollut vaikutuksia päätöksentekoon useimmissa maissa.

Kriitikoitakin löytyy. Joidenkin valtioiden kanta on, että ihmisoikeudet ovat länsimainen traditio, joka sopii vain länsimaiseen kulttuuriin. Yhteisön etua painottavissa kulttuureissa, kuten konfutselaisuudessa, ihmisoikeusajattelua pidetään liian yksilökeskeisenä.

Yhteisöllinen ajattelu olisikin tärkeää ihmisoikeustyössä. Jos myös yhteisöille määriteltäisiin oikeuksia, niillä voitaisiin turvata erilaisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen asema. Monien maiden kansallisessa lainsäädännössä tällainen ajattelu jo näkyy. Kansainvälisellä tasolla yhteisöjen oikeuksia ovat kansojen itsemääräämisoikeus sekä YK:n päätöslauselmissa esiintyneet oikeudet kehitykseen ja puhtaaseen ympäristöön.

Eivät ihmisoikeudet ole itsestäänselvyys länsimaissakaan. Esimerkiksi käy EU-maiden toiminta pakolaisasioissa. Turvapaikan hakeminen Euroopan unionista on tuuripeliä, jossa suojelua tarvitsevia ihmisiä estetään pääsemästä Euroopan alueelle. Unionin sisälle päässeitä pallotellaan vuosikausia maasta toiseen ja pahimmillaan käännytetään maihin, joissa heitä vangitaan ja kidutetaan.

Entä miten samanarvoisina lopulta pidämme toisiamme? Tapasin kerran suomalaisen miehen, joka oli vakuuttunut siitä, että hänellä on enemmän ihmisarvoa kuin maanviljelijällä. Hänelle ihmisten samanarvoisuus oli yhtä mahdoton ajatus kuin se, että arvostin maanviljelijän työtä enemmän kuin hänen hyväpalkkaista työtään.

Kuinka moni yhtäläiset ihmisoikeudet allekirjoittavista arvottaa toisia akateemisten saavutusten, omaisuuden tai asuinpaikan perusteella? Ajattelenko sen bussipysäkillä röhnöttävän laitapuolen kulkijan olevan samanarvoinen kuin muutkin?

Kirjoittaja on Kepan tiedottaja.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

Kunnon pihvi maistuu limonaditehtaassa

Sánchezin veljekset tuskin osasivat uneksia kolmestasadasta työntekijästä pullottaessaan ensimmäisiä soodalitrojaan 60-luvun Córdobassa, Argentiinassa. Puhumattakaan viimeisen päälle automatisoidusta tehtaasta ja sen kolmesta tuotantolinjasta, jotka tahkoavat väsymättä 250 000 litraa virvoitusjuomaa vuodessa. Se tekee 200 pulloa virvoitusjuomaa minuutissa.

Mutta markkinat olivat janoiset, tuotanto kasvoi ja halli toisensa jälkeen kävi pieneksi. Tehdas vaihtoi paikkaa ja nimeä, kunnes vuosituhannen vaihteessa, ennen maan talouskriisiä, Pritty S.A. avasi tuotantolinjansa Córdoban laitaman teollisuus­alueella, vilkkaan kehätien ja pölyävien paikallisteiden risteyksessä.

Uuteen tehtaaseen sopi uusi tyyli: lounaspalvelut ulkoistettiin. Lähistöllä ei ole riittävästi ruokapaikkoja ja kolmen vartin tauko jättäisi työntekijät helposti nälkäisiksi. Niinpä tehtaan yhteyteen, aitojen sisäpuolelle, avattiin työpaikkaravintola.

Juan ja Marcela Colazo voittivat tarjouskilvan, eivätkä ruokailijoiden palautteen perusteella ole vaarassa sitä menettää. ”Maukasta ja monipuolista ruokaa”, henkilöstöpuolella työskentelevä Marcela Salerno kiittää. ”Hinta-laatu-suhde on kohdallaan.”

Pritty S.A. tukee työntekijöidensä lounasta maksamalla 60 prosenttia lounaan hinnasta. Työntekijän maksettavaksi jää loput 3,30 pesoa päivässä eli vajaan euron verran. Rahalla saisi kahvilassa kupin espressoa ja muutaman voisarven.

Ruokalan lista on runsaampi ja monipuolisempi. Alumiiniselta tarjoilutiskiltä ruokailijat voivat noutaa alkupaloikseen leikkelelautasen tai haluamansa sekoituksen kuudesta raakasalaatista kastikkeineen. Sen lisäksi saa keitettyä perunaa, riisiä, kesäkurpitsaa, porkkanaa, parsaa. Pääruoaksi on saatavilla keittiön bravuuri ja Argentiinan ylpeys: reilu pihvi. Sen kyytipoikana on tänään tarjolla vielä paahdettuja kasviksia.

”Argentiinalainen liha on maailman parasta”, Juan Colazo tekee selväksi. Keittiössä ja salin puolella nyökytellään yksimielisesti. Kyllä listalla on välillä kalaa tai kanaakin. Kasvissyöjät otetaan myös huomioon, kuten muutkin erikoisruokavaliota tarvitsevat.

Tiskin vieressä seisovan television tasaista monologia ei tunnu kukaan kuuntelevan. Jokaisessa ruokapöydässä on omat kuppikuntansa ja oikean puheenaiheen löytyessä ruoka jäähtyy lautaselle. Yhteistä aihetta ei tarvitse hakea kaukaa, sillä syömään tullaan työryhmittäin. Tuotanto, hallinto ja markkinointi, tehtaan jokainen porras, nauttii lounaansa erikseen.

Marcela Salernon henkilöstöryhmä tuo työt pöytään joulukuun alussa. Prittyn pikku­joulujen suunnittelu on vielä kesken. Mikä yhtye palkataan soittamaan? Voiko tehtaan työntekijöilleen antama toilettilaukku olla keltainen vai pitääkö valita maskuliinisempi väri?

Ennen pitkää pöydissä kuitenkin päädytään samaan aiheeseen. Tänään(kin) puhutaan jalkapallosta, sillä Boca Juniors pelaa Córdoban Belgranoa vastaan Belgranon kotikentällä. Boca veisi voittaessaan myös maan liigamestaruuden Buenos Airesiin. Bocan hävitessä ratkaisu siirtyy tuleviin peleihin.

Kahden korvilla päivän toinen kattaus alkaa olla lopuillaan. Hetken päästä saapuu seuraava satsi ja keittiössä työvuoro vaihtuu. Marcela Colazo kiertelee pöydästä toiseen tarjoamassa jälkiruokaa: mansikoita vanilijavaahdolla tai makeaa membrillo-marmeladia juuston kanssa. Prittyn kuplivia virvokejuomia saisi juoda niin paljon kuin jaksaa, jälkiruoaksi, sen painikkeeksi tai pääruoan kanssa. Tarjolla on San Remoa, Doble Colaa, Mister Locoa.

Mutta työpäivässä on näemmä Prittyä tarpeeksi. Lähes kaikilla on lasissaan pelkkää vettä.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

 

Ensimmäinen ääni

Tokhtiyev1 (Kuva: Javier Cuevas)Tair Takhtiyev on kazakstanilaissyntyinen lääkäri. (Kuvaaja: Javier Cuevas)

Kun suomalaiset äänestivät viime vuonna presidentistä, Tair Tokhtiyev, 54, oli äänestyspaikalla jo puoli tuntia ennen ovien aukeamista.

”Ne olivat ensimmäiset aidosti demokraattiset vaalit, joihin osallistuin elämässäni”, Kazakstanista Suomeen muuttanut lääkäri sanoo. ”Vaikka Kazakstan on virallisesti demokratia, on Venäjän vaikutusvalta suuri. Ääntenlaskuun ei voi luottaa.”

Äänioikeuden Tokhtiyeville toi Suomen kansalaisuus. Kiinan Turkestanissa syntynyt uiguuri sai sen vuonna 2005, kuuden Suomen-vuotensa jälkeen. Nyt edessä ovat ensimmäiset eduskuntavaalit yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.

”Äänestäminen on minulle iso asia. Tunnen, että olen tärkeä yhteiskunnalle, osallistun demokratiaan ja voin vaikuttaa. Voin luottaa siihen, että ääneni menee perille”, Tokhtiyev pohtii.

Suomen kansalaisuuden saa vuosittain noin 3 000 ulkomaalaistaustaista siirtolaista. Ehtona on, että hakija on asunut vuosia Suomessa. Pohjoismaalaiselle riittää kaksi, suomalaisen puolisolle neljä ja muille kuudesta kahdeksaan vuotta. Vaatimuksina ovat myös suomen tai ruotsin riittävä taito, puhdas rikostausta sekä puhtaat verotiedot.

Kunnon kansalaisia

Gorosito1 (Kuva: Javier Cuevas)Inés Gorosito de Andersen on saanut takaisin Argentiinassa kadottamansa idealismin.

Tuoreet suomalaiset Inés Gorosito de Andersen, 40, ja Alex Munive, 30, tiputtavat maaliskuussa ensimmäisen vaalilippunsa suomalaisuurnaan. Kunnallisvaaleihin Argentiinasta ja Kolumbiasta kotoisin olevat helsinkiläiset ovat voineet osallistua aiemminkin.

”Täällä yksilö pystyy vaikuttamaan päätöksiin. Olen saanut takaisin idealismin, jonka kadotin Argentiinassa”, synnyinmaassaan sosiaalityötä tehnyt Gorosito de Andersen kertoo. ”Menetin siellä kaksi työtä, koska en voinut hyväksyä korruptiota sosiaaliavustuksissa.”

Alex Munive vitsailee, että äänestäisi mieluummin Ranskan vaaleissa. Siellä äänellä saattaisi olla jotain vaikutusta maailmanpolitiikkaankin. Munive sanoo kaipaavansa Suomeen enemmän poliittista debattia, kuten viimevuotista kuntaliitoskeskustelua.

”Minulle tärkeämpää kuin se, että voin kansalaisena äänestää, on vaalia edeltävä keskustelu ja jälkipuinti. Jos niitä ei ole, äänestämisestä puuttuu kipinä. Suomessa voi kävellä viikko ennen vaaleja kaupungilla tietämättä, että on vaalit”, hän sanoo.

Kehitysyhteistyökonsulttina työskentelevä Munive ja espanjan opettaja Gorosito de Andersen ovat molemmat asuneet Suomessa kymmenen vuotta. Munive odotti kansalaisuuspäätöstään nelisen vuotta, mutta tanskalaisdiplomaatin puolisona Gorosito de Andersen selvisi yhdeksällä kuukaudella. Keskimääräinen odotusaika on Ulkomaalaisviraston mukaan puolitoista vuotta.

”Tuntui uskomattomalta saada kansalaisuus. Vaikka se on vain paperi, se on kuin avioliitto: jotakin pysyvää ja lopullista”, Gorosito de Andersen maalailee.

”Tuntuu kuin ihmiset suhtautuisivat minuun nyt kunnioittavammin, tahrattomana ja vaarattomana, kunnon kansalaisena. Kun viimeksi palasin passillani Suomeen, alkoivat rajaviranomaiset puhua englannin sijaan suomea.”

Oma puolue haussa

Munive1 (Kuva: Javier Cuevas)Alex Munive kaipaisi Suomeen enemmän poliittista keskustelua.

Alex Muniven mielestä suomalaisilta maahanmuuttajilta puuttuu yhteinen identiteetti. Maahanmuuttajakeskustelu puolestaan on yksipuolisen työvoimapoliittista. Munive sanookin epäilevänsä, että puolueet haalivat maahanmuuttajaehdokkaita lähinnä imagonsa vuoksi.

Hän ei itse ole vielä päättänyt, ketä äänestää, mutta paljastaa, että ehdokkaan suhtautuminen kauppapolitiikkaan ja kehitysyhteistyöhön vaikuttaa varmasti päätökseen.

Inés Gorosito de Andersen harmittelee, että suomalaispuolueista on vaikea löytää selviä eroja.

”Pidän enemmän vasemmiston ilmapiiristä ja arvoista. Olen myös tietoinen EU:n tuomista sosiaalisista muutoksista. Pikemminkin kuin äänestys, EU oli asetus. Haluaisin, että Suomi säilyttäisi oman luonteensa”, hän pohtii.

Tair Tokhtiyev valmistautuu parhaillaan maahanmuuttajalääkäreiden kokeeseen, jonka läpäisemällä hän saa lääkärin virallisen pätevyyden Suomessa. Kiireistään huolimatta hän aikoo seurata puolueiden kampanjoita ja tv-debatteja.

”Äänestän sitä puoluetta, joka haluaa hyvää Suomelle ja on valmis parantamaan asioita jatkuvasti, vaikka ne olisivat kuinka hyvin. Toivon Suomelle ja suomalaisille hyvää tulevaisuutta, vilpittömästi.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

Aikamme sankari: Stella Matutina

Stella (Kuva: Maiju Tamminen)Tansanialainen Stella Matutina on horjumaton naisten oikeuksien puoleustapuhuja. (Kuvaaja: Maiju Tamminen)

Stella Matutinan olemus on elämys. Hän on vahvaliikkeinen ja pitkä kolmekymppinen nainen. Vaatetuksena on poikkeuksetta jotain sävähdyttävää. Stellan vakituinen koti on Pohjois-Tansanian Mwanzassa, missä hän asuu äitinsä ja 8-vuotiaan poikansa kanssa.

Työ pitää Stellan lennossa niin Tansaniassa kuin muuallakin eteläisessä Afrikassa. Hän on freelancer-toimittaja, jonka kynästä kirpoaa yhteiskuntakriittistä tekstiä. Ääni ja kasvot ovat tuttuja useista radio- ja televisiodokumenteista.

Stella toteuttaa projektejaan vuonna 2000 perustamansa CGS Communication -mediayrityksen välityksellä. Lisäksi hän opettaa televisio- ja radiouutisointia sekä suhdetoimintaa Dar es Salaamin toimittajakoulussa. Syksyllä 2006 Stella aloitti kahden vuoden media-alan maisteriopinnot Yhdysvalloissa.

”Vihdoinkin voin laajentaa perspektiiviäni! Opin, kuinka muualla maailmassa käsitellään yhteiskunnallisia ongelmia, kuten köyhyyttä, eriarvoisuutta, orpoutta sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa”, hän hehkuttaa. Rahoitus opinnoille löytyi kansainvälisen Ford-säätiön kautta.

Lapsuutensa Stella Matutina vietti yksinhuoltajaäidin hoivissa. Esimerkillään äiti todisti tyttärelleen, että nainen pärjää myös yksin. Myös Stellan menneisyyteen kuuluu rikkoutunut ihmissuhde: monelle tansanialaismiehelle vaimon työssäkäynti on kova paikka.

Innostus media-alaan syttyi 17-vuotiaana, kun Stellan kouluun saapui toimittaja videokameroineen. Tuosta päivästä lähtien Stellalla oli selvä päämäärä. Matkan varrella hän on kuitenkin joutunut kamppailemaan niin rahavaikeuksien kuin työelämässä rehottavan seksuaalisen syrjinnän ja -häirinnän takia.

Vasta avattuaan oman toimistonsa Stella on voinut toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. ”Media-alalla voin vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan, vaikka joudunkin käyttämään kyynärpäätaktiikkaa!”

Työelämässä esiintyvään sukupuolten eriarvoisuuteen voi Stellan mukaan vaikuttaa olemalla vahva ja päättäväinen. Järkkymättömällä omanarvontunnolla on merkitystä alalla pärjäämiseen.

Stellan selkeä tavoite on edesauttaa naisten aseman kohentumista tansanialaisessa yhteiskunnassa. ”Naisilla tulisi olla mahdollisuus taloudelliseen itsenäistymiseen. He ovat yleensä täysin riippuvaisia aviomiehen tuloista.”

Pohjimmiltaan ongelma piilee sekä köyhyydessä että kulttuurissa. Tyttöjen koulutukseen ei panosteta samalla tavalla kuin poikien. Tansaniassa työssä käyvät naiset ovat vähemmistö.

Julkisuus ja muille esimerkkinä oleminen sujuu Stellalta luontevasti. ”Jos minä pystyn johonkin, pystyt sinäkin!” kuuluu motto.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

Yhden äänen ruhtinas

Poliitikot (Kuva: Raisa Raekallio)(Kuva: Raisa Raekallio)

Eduskuntavaalien aikana viestimet huolestuvat säännöllisesti äänestysaktiivisuuden alhaisuudesta. Passiivinen kansa vaikuttaa välinpitämättömältä edustuksellisen demokratian suhteen.

Yleinen syy äänestämättä jättämiselle on kokemus vaikutusmahdollisuuksien vähäisyydestä. Perinteistä vaaliuurnilla käymistä ei enää mielletä pyhäksi velvollisuudeksi yhteisöä kohtaan. Yksilöityvässä maailmassa yksi ääni hukkuu miljoonien muiden joukkoon.

Esimerkkitapauksemme, äänestäjä A, on kuitenkin vaatimaton toiveissaan. Hänelle riittää, että kehitysyhteistyömäärärahat saadaan YK:n suosittelemalle tasolle eli 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Todellisuudessa äänestäjillä on tietysti paljon monipuolisempia motivaatioita äänestämiselle. Valtio-opin professori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta on mukana Suomen Akatemian tutkimushankkeessa, jossa on tutkittu suomalaisten poliittista ja äänestysosallistumista. Hänen luettelemistaan äänestysmotivaatioista äänestäjä A:n pyrkimykset vastaavat aatteellisia tavoitteita.

”Aatteellisia tavoitteita määrittää se, että ne ovat yleensä irrallisia äänestäjän omista taloudellisista eduista. Tällaisia ovat sosiaalipoliittiset ja globaalit asiat kuten kehitysmaiden asema”, Paloheimo sanoo.

Muita äänestysprofiileja ovat vankka sitoutuminen poliittiseen järjestelmään, markkinatalouteen tai valtiokeskeisyyteen, yhteisöllinen sitoutuminen tiettyyn alueeseen – kuten omaan kuntaan – sekä lompakkoäänestäjät. Viimeksi mainituille tärkeintä on se, että ehdokas ajaa äänestäjän taloudellisia etuja.

Suomalaisista suuri osa äänestää lompakollaan.

Uhkana vaaliliitto

Ensin A:n on kuitenkin valittava ehdokas, jolla on sama tavoite kuin hänellä. Dosentti Ilkka Ruostetsaari Turun yliopiston valtio-opin laitokselta neuvoo A:ta kääntymään vaalikoneiden puoleen.

”Vaalikoneissa ehdokkaat vastaavat hyvinkin yksityiskohtaisiin kysymyksiin, joten sieltä saattaa löytyä myös heidän kantansa kehityspolitiikkaan. Ja joissain vaalikoneissa voi vielä painottaa itselleen tärkeitä kysymyksiä.”

Toisaalta Ruostetsaari näkee vaalikoneissa myös ongelmia.

”Ne antavat liiankin individualistisen kuvan politiikasta. Yksittäisen ehdokkaan kanta esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahoihin voi poiketa hänen puolueensa kannasta. Puolue kuitenkin päättää asiasta eduskunnassa ja hallituksessa.”

Ehdokkaan löytäminen ei kuitenkaan riitä. Ruostetsaari muistuttaa, että vaikka ehdokas ja hänen puolueensakin suhtautuvat myönteisesti määrärahojen nostoon, pulmaksi voi nousta vaaliliitto aiheeseen penseästi suhtautuvan puolueen kanssa.

”Tällaisessa tapauksessa uhkana on, että ääni meneekin toisen puolueen hyväksi.”

Taktikoinnilla vastinetta äänelle

Kehitysyhteistyö ei ole minkään puolueen tärkeimpiä vaaliteemoja, eikä sillä voiteta eduskuntavaaleja.

Vaikka Heikki Paloheimon mukaan tyytymättömyys poliitikkoihin on pysynyt samana viimeiset parikymmentä vuotta, Matti Vanhasen hallitukseen ollaan oltu poikkeuksellisen tyytyväisiä. Tästä voi päätellä, että koska kehitysmäärärahojen 0,7 prosentin tavoite ei ole ollut nykyisen hallituksen tavoitelistalla kovinkaan korkealla, ei se ole siellä enemmistölle kansalaisistakaan. Täten äänestäjä A jää pieneen vähemmistöön, eikä ehkä edes saa ehdokastaan läpi.

Turhautuneena marginaaliasemaansa A alkaa taktikoida. Hän etsii kehityspoliittisesti aktiivista ja myönteistä ehdokasta vain tunnettujen poliitikkojen joukosta. A lukee päivälehtien spekulaatioita seuraavasta pääministeristä. Hän on päättänyt satsata äänensä varman päälle ääniharavaan, jolla on todellisia mahdollisuuksia ylimmän vallan kahvaan.

”Isoin kisa käydään kolmen suurimman puolueen kesken. Jotta äänellä olisi mahdollisimman suuri vaikutus, äänestäjä voi pyrkiä satsaamaan isoihin puolueisiin. Toisaalta äänestäjä voi olla aatteellinen ja äänestää niin kuin sydän sanoo. Tällöin pienet puolueet ovat yhtä vahvoilla”, puntaroi Ruostetsaari.

Sitten pitää vielä ottaa huomioon puoluekuri. Vaikka äänestäjä A olisikin löytänyt mieleisensä ehdokkaan, on tämän noudatettava puoluekuria. Ainoastaan vihreillä ei sitä ole.

”Puoluekuri on jossain määrin jopa tiukentunut viime aikoina. Aina silloin tällöin kansanedustajat eivät sitä noudata ja tällöin heille on tiedossa sanktioita. Politiikka Suomessa on hyvin hallitusvetoista, ja suuret asiat on sovittu jo hallitusohjelmassa. Se ei anna paljoa liikkumatilaa yksittäiselle kansanedustajalle.”

Kuriton kansanedustaja joutuu puolestaan helposti sivuraiteelle poliittisella urallaan.

Vaalilupaukset testiin

Vaalilupauksia puolueet tekevät Ruostetsaaren mukaan varovasti, sillä Suomessa muodostetaan monipuoluehallituksia. Isokaan puolue ei päätä hallitusohjelmasta yksin.

Kepan selvityksen mukaan lähes kaikki puolueet suhtautuvat myönteisesti kehitysmäärärahojen nostamiseksi YK:n vaatimalle tasolle. Ainoastaan Perussuomalaiset tinkisivät määrärahoista ja muuttaisivat ne kriisiavuksi. Enemmistö puolueista ei kuitenkaan ole asettanut aikataulua tavoitteen saavuttamiseksi. Selvä tavoite on vain Vasemmistoliitolla (2011) ja vihreillä (2010) sekä kristillisdemokraateilla (2015).

Tietoyhteiskunnassa äänestäjän on helppo selvittää, mitä hänen ehdokkaansa tekee lupaustensa eteen. Kansanedustajien tekemät aloitteet löytyvät netistä. Lisäksi voi ottaa selvää, millaisia kysymyksiä edustaja on tehnyt hallitukselle tai mitä asioita hän on tuonut esiin tiedotusvälineissä.

”Ja ainahan äänestäjä voi lähettää sähköpostia ja kysyä.”

Ruostetsaari ei yleistäisi, että yksilön vaikutusmahdollisuudet eduskunnassa olisivat vähäiset.

”Jos kansanedustaja on kyvykäs ja aihe häntä kiinnostaa, hän voi saada paljon aikaan. Varsinkin, jos hänellä on vaikutusvaltaa omassa eduskuntaryhmässään.

Ruostetsaari kuitenkin toppuuttelee uudelleen innostunutta äänestäjä A:ta.

”Yksittäisen ehdokkaan tekemän talousarvioaloitteen läpimenon todennäköisyys on kyllä äärimmäisen pieni. Sen sijaan eri puolueiden kansanedustajat voivat tehdä yhteisaloitteita.”

Historian taakka harteilta

Heikki Paloheimon mukaan suomalaiset luottavat omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa vähemmän kuin kansalaiset useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa. Siihen on monia, pitkälti historiallisia syitä.

”Suomessa vallitsee voimakas alamaisuusmielisyys, joka tiivistyy lauseessa ’en kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään’. Voimattomuuden tunteemme on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa.”

Toisaalta meihin vaikuttaa professorin mukaan konsensuspolitiikan perinne, joka syntyi toisen maailmansodan jälkeen ja jatkui 1990-luvulle saakka. Esimerkiksi ulkopoliittisen yksimielisyyden välttämättömyys ei jättänyt äänestäjille montakaan vaihtoehtoa: ketä tahansa äänestikin, lopputulos oli sama.

Asenne vahvistui edelleen, kun 1960-luvun lopussa siirryttiin tulopoliittiseen konsensukseen. Alettiin puhua kolmikantayhteistyöstä. Elinkeinoelämä käytti paljon poliittista valtaa. Koettiin, ettei puolueen värin vaihto juuri vaikuttanut asioihin. Historian jäljet elävät suomalaisissa yhä vankasti.

On siis jo aika ravistaa historian painolasti äänestäjä A:mme harteilta. Hänen kannattaakin huomata piilevä potentiaali: nukkuvat äänestäjät. Jos heidät saisi aktivoitua uurnille, voisivat valtasuhteet muuttua.

Paloheimon mukaan tyypillinen nukkumaan jäänyt on nuori, vähän koulutettu, työläisammatissa oleva mies.

A:n ei kannata tyytyä pelkästään äänestämiseen. Paloheimon mukaan uudet poliittisen osallistumisen muodot ovat yleistyneet. Esimerkiksi erilaisten nettiadressien allekirjoittamisesta on tullut suosittua. Näin on tapahtunut myös suoran osallistumisen muodoille kuten mielenosoituksille.

”Uudet muodot ovat osoittautuneet hyvin tehokkaiksi varsinkin tilanteissa, joissa paineet kohdistuvat taloudellisiin toimijoihin.”

Paloheimon mielestä vaihtoehtoiset toimintamallit eivät kuitenkaan ole yhtä tehokkaita hitaasti reagoivan, perinteisen poliittisen järjestelmän suhteen.

Siihen pätee yhä parhaiten vanha lääke, uurnalle astelu.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007

Irti köyhyydestä naisvoimin

Omwati (Kuva: Petra Teräntö)Sultan Purin slummissa asuva Omwati kaipaa tuekseen naisyhteisöä. (Kuvaaja: Petra Teräntö)

Intiassa mies päättää perheen rahankäytöstä yli 60 prosentissa kotitalouksista. Sultan Purin slummista kotoisin oleva Babita työskentelee miehensä kanssa aamukahdeksasta iltakahdeksaan slummia ympäröivien likaviemärien puhdistajana. Heidän kuukausitienestinsä yltävät 65 euroon, mikä riittää juuri ja juuri välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen.

Samassa slummissa asuva Omwati uhraa tällä hetkellä päivänsä työnhakuun, sillä kuuden lapsen äitinä myös hänen olisi osallistuttava perheensä elatukseen.

”Lukutaidottomina meillä ei ole tietoja oikeuksistamme eikä liioin keinoja nostaa perheitämme taloudellisesta ahdingosta”, naiset valittelevat.

”Jos olisin saanut koulutusta, voisin olla paremmin palkatussa työssä. Perheenikin olisi varmaan onnellisempi”, Babita toteaa.

Omwati myöntää kaipaavansa yhteisöä, jossa naiset yhdessä hakisivat ratkaisuja ongelmiinsa, ja jossa opittaisiin elämässä selviytymisen taitoja.

Naisista kumpikaan ei ole koskaan kuullut slummeissa toimivista naisten koulutukseen keskittyvistä ryhmistä.

Tienestit kasvavat

Naisten kouluttamiseen ja itsenäistämiseen pyrkii intialainen Baliga Memorial Trust -säätiö. Sen tavoitteena on saada Delhin slummien naiset pois köyhyysloukusta. Naisten sosiaalista ja taloudellista itsemääräämisoikeutta edesautetaan naisten keskinäisillä self help -työryhmillä. Ne mahdollistavat tuottoisan liiketoiminnan harjoittamisen ja lisäansioiden tienaamisen.

Baliga-säätiön self help -ryhmissä on 330 naista, jotka ovat iältään 18-50 -vuotiaita. Naiset on valittu mukaan tukiryhmiin perheen vähävaraisuuden perusteella. Osa naisista on työskennellyt tehtaissa ja liittynyt ryhmään paremman palkan toivossa.

Self help -ryhmissä naiset tienaavat alkuvaiheessa 5-8 euroa kuukaudessa, mutta markkinoiden laajetessa ja välikäsien vähetessä tulot nousevat jopa 40 euroon henkeä kohden. Yksi tärkeimmistä hyödyistä on kuitenkin yhteisön tarjoama henkinen tuki. Naisten vahvistunut itsetunto, opitut taidot ja slummin ulkopuolelle ulottuvat sosiaaliset suhteet luovat toiveikkuutta köyhyyden vähenemisestä ja oman elämän kohentumisesta.

Tekstiilisuunnittelua ja kynttilän valua

Työryhmän toiminta aloitetaan pankkitilin avaamisella ja säästösuunnitelman tekemisellä. Ryhmän tulee päättää, kuinka paljon kukin sen jäsenistä säästää omasta palkastaan – tai mahdollisesti perheensä varoista – yhteiselle tilille. Monessa ryhmässä kuukausittain talletettava summa on 100 rupiaa eli vajaat kaksi euroa.

Kun riittävä rahasumma on koossa ja mieleinen liikeidea löytyy, voi ryhmä myöntää itselleen lainan ja aloittaa kaupallisen toiminnan. Liikeidean on kuitenkin oltava kaikkien ryhmän jäsenten hyväksymä. Tienestiä voidaan kerätä myös myöntämällä korollista lainaa ryhmän ulkopuolisille henkilöille.

Self help -ryhmän käsite on lainattu Etelä-Intian Tamil Nadussa ja Karnatakassa toimivilta kansalaisjärjestöiltä. Intias

Lyhyet

Käärmeet ennustajina

Kiinan Nanningissa on tutkimuskeskus, jossa tutkitaan maanjäristyksiä. Aluetta seurataan herkillä teknologisilla antureilla, mutta erityisen merkittävä menetelmä on käärmeiden tarkkailu. Paikallisen matelijafarmin herkkänahkaisia asukkeja seurataan internetkameran välityksellä vuorokauden ympäri.

Nanningin järistystutkimuskeskuksen johtajan Jiang Weisongin mukaan käärmeiden aistit ovat luontokappaleiden herkimpiä silloin, kun kyse on maankuoren liikkeiden enteilystä. Ne voivat aavistaa järistyksen yli sadan kilometrin päästä jopa viikkoa ennen kuin se tapahtuu.

Käärmeiden käyttäytyminen muuttuu vaaran uhatessa. Ne lähtevät pesästään vaikka keskellä talvea, ja jos järistyksestä on tulossa voimakas, ne pyrkivät jopa kiipeämään seinille pakoon päästäkseen.

 

Räpäten lapsille oikeutta

”Turpa auki – vapauta loistosi!” kehottaa kehitysyhteistyöjärjestö Plan Suomi Säätiö. Järjestön kilpailu haastaa suomalaisnuoret luomaan rap- ja hiphop-musiikkia YK:n lapsen oikeuksista. Kilpailun juuret ovat Senegalissa.

Tavoite on saada nuoret osallistumaan keskusteluun lapsen oikeuksista omalla kielellään ja keinoillaan. Räpätä voi niin omasta elämästään kuin globaaleista kysymyksistäkin. Teemoja ovat lapsen oikeus mielipiteisiin, koulutukseen, lepoon, vapaa-aikaan, tasa-arvoon ja väkivallalta suojeluun.

Kilpailuun osallistutaan yksin tai ryhmässä tehdyllä äänitallenteella 23. huhtikuuta 2007 mennessä. Jos riimittely tökkii, Planin työpajoista saa virikkeitä.

Voittajakappaleet levytetään, ja parhaat sanoitukset pääsevät lyriikkakirjaan.

 

Johannesburgissa käydään orjakauppaa

Ihmiskauppa on globaali ongelma, ja kauppiaat eri puolilla maailma käyttävät samoja keinoja.

Usein uhreille, enimmäkseen naisille ja lapsille, luvataan parempi elämä ulkomailla, mutta vastassa onkin karu todellisuus seksiorjana. Etelä-Afrikkaan ihmiskauppiaat tuovat uhrejaan Mosambikista ja Swazimaasta.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestö IOM:n mukaan joka kuukausi vähintään tuhat mosambikilaista salakuljetetaan Etelä-Afrikkaan, jossa heidät myydään noin tuhannella randilla (106 eurolla).

UNICEFin valtuutetun Margie de Monchyn mukaan monet Etelä-Afrikan kaupungit toimivat myös kansainvälisten ihmiskauppaverkostojen markkinapaikkoina. Rikollisjärjestöt hankkivat uhreja edulliseen hintaan Johannesburgista, ja kuljettavat nämä edelleen Aasiaan ja Eurooppaan.

 

Seksityöläiset elättävät perheen

Prostituoituja halveksitaan Kambodzhassa avoimesti, vaikka heidän ansionsa ovat useal­le perheelle elinehto.

Phnom Penhin katuprostituoitujen arjesta tehty tutkimus kertoo lohdutonta tarinaa köyhän Kaakkois-Aasian maan seksityöläisten elämästä.

Suurimman osan oli kadulle ajanut yksiselitteisesti köyhyys – eikä vain oma – sillä yli 80 prosenttia lähetti rahaa myös perheelleen. Eronneet naiset elättivät prostituutiolla lapsiaan, naimattomilla naisilla oli usein vastuullaan suuri sisarusparvi.

Naisten valinnanmahdollisuuksia rajaavat koulutuksen puute. Kirjoittaa osasi vain joka viides haastatelluista, lukutaitoisia oli puolet. Lähes kaikki tekivät töitä viikon jokaisena päivänä.

Seksityöläisten elämää leimaa pelko. Joukkoraiskaukset ovat tavallisia, niiden uhriksi oli joutunut yli 70 prosenttia haastatelluista. Näin siitäkin huolimatta, että suojelurahan maksaminen on yleistä, ja niitä keräävät poliisit.

 

Tappavaa kotityötä

Joka vuosi yli puolentoista miljoonan naisen ja tytön arvioidaan kuolevan siksi, että he altistuvat kotitöitä tehdessään myrkyllisille savukaasuille. Lähes puolet maailman ihmisistä syö ruokaa, joka on keitetty savuttavalla tulisijalla, polttoaineena puu, lehdet tai lanta. Avotulikeittiöitä käytetään paljon Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Sisäilman saasteista ei juuri puhuta, vaikka niiden arvellaan tappavan kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin ulkoilman saasteiden. Itse asiassa viisi prosenttia ulkoilman saasteista kertyy savuisen sisäilman päästöistä.

Orgaaniset polttoaineet, kuten lehdet ja lanta, ovat hengenvaarallisia siksi, että ne palavat tehottomasti eli tuottavat vähän lämpöä, mutta paljon kaasuja. Pahimmillaan savuavat hellat sisätiloissa tekevät keittiön ilmasta murhaavaa.

 

Google kutsuu supermiestä

Hakukonejätti Googlen hyväntekeväisyyssiipi Google.org on ilmoitellut vapaista työpaikoistaan näyttävästi muun muassa The Economist -lehdessä. Liikemiesvainulla varustettujen köyhyydenvähentäjien kannattaa siis suunnata Kaliforniaan.

Google.org kosiskelee leipiinsä työntekijöitä, joilla olisi käytännön kokemusta paitsi köyhyyden vähentämishankkeista Afrikassa myös tietotaitoa poliittisesta työstä. Lisäksi toiveissa on yrittäjätausta, kokemusta erilaisten yritysten pyörittämisestä ja franchising-toiminnan kehittämisestä, loistavat kirjalliset taidot ja tutkinto mieluusti tilastotieteestä – johtamiskykyä ja -kokemusta unohtamatta.

Google.org tarjoaa ihmemiehille – ja ihmenaisille – kelvolliset työsuhde-edut. Rekrytointisivu kertoo, että vanhempainvapaan ensimmäisenä kuukautena voi tilata työnantajan piikkiin 500 dollarilla valmisruokaa kotiin. Pääkonttorilla vaihdetaan tarvittaessa autoon öljyt. Toisaalta töihin pitää äitiyslomalta vääntäytyä jo kolmen kuukauden päästä, eikä vuosilomaakaan kerry kuin 15 päivää vuodessa.

 

Kaiken maailman kansanmurhia

Eteläafrikkalainen Anthony Brink toimitti Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen tammikuussa 59-sivuisen dokumentin, jossa hän syyttää maanmiestään Zackie Achmatia kansanmurhasta. Murhavälineeksi Brink väittää hiv:n hoidossa käytettäviä lääkkeitä.

”Achmat on henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että näitä lääkkeitä on saatavilla julkisesta terveydenhuollosta”, valittaa Brink.

Zackie Achmat on hiv-positiivisten etujärjestön TAC:n nokkamies. Järjestö on tehnyt hartiavoimin työtä sen eteen, että tartunnan saaneet saisivat nykylääketieteen suosittelemaa hoitoa.

Syytteen nostaneen Brinkin toimintaa rahoittaa säätiö, jonka vetäjä väittää vitamiinien olevan lääkehoitoa tehokkaampia hiv:n hoidossa – ja tekee bisnestä myymällä ja markkinoimalla omia vitamiinivalmisteitaan.

TAC on virallisessa kannanotossaan ilmoittanut, ettei aio lotkauttaa korvaansa Brinkin väitteille.

 

Sotalelut Irakin lasten suosiossa

Fallujassa toimiva kauppias Ahmed Ghazi ei täyttänyt puotinsa hyllyjä pehmoleluilla joulun alla, sillä hän tiesi, millaisia lahjoja Irakin lapset toivoivat.

”Viisainta on tuoda ulkomailta pyssyjen ja panssarivaunujen tyyppisiä leluja, sillä ne ovat pikkupoikien suosiossa. Lapset koettavat matkia sitä, mitä näkevät katsoessaan ikkunasta ulos”, Ghazi sano.

Myös tytöillä oli erityinen suosikkilahjansa. ”He tykkäävät enemmän itkevistä nukeista kuin niistä, jotka tanssivat, soittavat tai laulavat”, Ghazi jatkaa.

Lasten ongelmia bagdadilaisessa instituutissa tutkiva Nuha Khalil sanoo tyttöjen purkavan tukahdutettua suruaan leikkimällä äitiä, joka huolehtii pienestä tyttärestään.

”Katsoessaan ympärilleen he näkevät vain suremaan kokoontuvia naisia, jotka ovat menettäneet läheisiään. On likimain mahdotonta yrittää lohduttaa näitä pikkutyttöjä ja korvata heidän kokemiaan menetyksiä”, Khalil valittaa.

Useimpien lasten kotona on surua, koulutkaan eivät ole turvassa väkivaltaisuuksilta eikä ulkona ole juuri mitään ajanvietettä. Yhä useam­pi lapsi joutuu perheensä mukana maanpakoon, sillä kotimaansa jättää nyt arviolta 100 000 irakilaista kuukaudessa.

Asiaa tutkineiden psykologien mukaan lapset ovat liiankin hyvin perillä politiikasta. Raportin mukaan lasten mieliä hallitsevat aseet, luodit ja kuolema. He pelkäävät Yhdysvaltain miehitystä, mutta myös sieppauksia ja räjähdyksiä, mikä ilmeni oppimisvaikeuksina yli 90 prosentilla tutkituista lapsista. (IPS – Dahr Jamal ja Ali al-Fadhily).

 

Bogotásta vuoden kirjapääkaupunki

Maailman kirjapääkaupungin titteli menee tänä vuonna ensi kerran Latinalaiseen Amerikkaan. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on myöntänyt sen Kolumbian pääkaupungille Bogotálle.

Huomionosoituksen tarkoituksena on kannustaa lukemista, ja Bogotássa valmistellaankin nyt moninaisia tempauksia ja kampanjoita asian tiimoilta. Yksi kirjavuoden tempauksista on Bogotá 39, jossa annetaan ääni 39:lle latinalaisamerikkalaiselle alle 39-vuotiaalle kirjailijalle.

Kirjapääkaupunkivuosi avataan virallisesti 23. huhtikuuta, jolloin vietetään kansainvälistä Espanjan kielen päivää vuonna 1616 kuolleen espanjalaisen kirjailijan Miguel de Cervantesin muistoksi.

Kolumbian kulttuuri- ja matkailuinstituutissa kirjallisuusasioista vastaava johtaja Ana Roda kertoo, että pääkaupungin kirjailijoilta, kulttuurijärjestöiltä ja -ryhmiltä odotetaan parhaillaan aloitteita, joiden viranomaiset toivovat monipuolistavan juhlavuoden ohjelmaa.

Teema värittää huhti-toukokuulle ajoittuvia kirjamessuja. Messuja ja kirjastoja karttavat pääkaupunkilaisetkin pääsevät osallisiksi kirjavuodesta muun muassa joukkoliikenteen asemilla, joille perustetaan kirjanlainauspisteitä.

Kolumbian 42-miljoonaisesta väestöstä on lukutaidottomia 7,6 prosenttia. Pääkaupungissa osuus on vain 2,5 prosenttia, mutta köyhässä Chocón rannikkomaakunnassa jopa 20 prosenttia.

IPS – Helda Martínez

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007