Indonesiaa kutsutaan usein maailman suurimmaksi muslimivaltioksi. Maan väestöstä lähes 90 prosenttia on muslimeja, mutta valtionuskonto islam ei ole.
Uskonnollinen valtio Indonesia sen sijaan on, ainakin siinä mielessä, että maan lain mukaan jokaisen on tunnustettava uskontoa. Ateismi on laitonta, ja uskontokunta – oli se sitten islam, kristinusko, hindulaisuus, buddhalaisuus tai perinteinen animismi – näkyy henkilötodistuksessa.
Keskimääräisen indonesialaisen arjessa uskonto ei näyttele suurta roolia. Sadankomitean Vastavoima fundamentalismille -tilaisuudessa puhuneen Ahmad Su’adin mukaan nimenomaan näiden ”haaleiden” muslimien kannatuksen voittaminen on maan maltillisten muslimipuolueiden suurin tehtävä.
Su’adi itse on maan suurimman muslimijärjestön, Nahdlatul Ulaman aktivisti sekä ihmisoikeuksia ja uskontojenvälistä vuoropuhelua ajavan Wahid Instituutin toiminnanjohtaja.
”Osa muslimeista kuuluu maltillisiin tai edistyksellisiin järjestöihin, jotka ovat jäsenmäärältään melko pieniä, mutta saavat kyllä äänensä kuuluville. Fundamentalistiset ja konservatiiviset ryhmät ovat taas hyvin pieniä, mutta ne osaavat olla äänekkäitä ja aggressiivisia viestinnässään.”
Puolensa jo selkeästi poliittisesta islamista valinneisiin ei Su’adin mukaan voi vaikuttaa.
”Dialogi heidän kanssaan on hyödytöntä ja antaisi heille vain lisää tilaa ideologiansa levittämiseen. Sen sijaan maltillisten ryhmien on keksittävä keinoja houkutella hiljainen enemmistö puolelleen.”
Su’adi itse uskoo maltillisten ja edistyksellisten voimien voittoon vuoden 2009 vaaleissa – mutta heidän menestystään voi uhata niinkin yksinkertainen asia kuin mainonta. Jos äänestäjien ärsytyskynnys ylittyy siinä määrin, että he kokevat ympäristön täyttymisen ”pornokuvilla” uhkaavan muslimi-identiteettiään, poliittinen islam voi alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Poliittinen islam on Indonesiassa keskiluokan liike. Sen kannattajille ovat leimallisia moniavioisuuden suosiminen ja monilapsiset perheet. Tulkinnoissa ei kuitenkaan tulisi sortua yksinkertaistuksiin. ”Pitkä parta voi kertoa muodikkuudesta, ei sen taakse tarvitse välttämättä kätkeytyä ekstermismiä”, Su’adi sanoo.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007