Kun alkaa penkoa vapaaehtoistoimintaa Suomessa, tulee vastaan vaikuttavia lukuja. Suomen Punaisen Ristin arviolta 55 000 vapaaehtoista toimivat toissa vuonna palkatta 1 254 henkilötyövuoden edestä. Partiossa tehdään liikkeen oman arvion mukaan vuodessa yhteensä 4000 miestyövuoden verran nuorisotyötä vapaaehtoisvoimin.

Kun vapaaehtoistyössä mukana oleva keskivertosuomalainen käyttää toimintaan 18 tuntia kuukaudessa, tarvitaan yhden miestyövuoden täyttämiseen melkoinen määrä väkeä. Monet liikkeet ja järjestöt tapaavatkin laskea tehtyjen miestyövuosien sijaan mukana olevien vapaaehtoisten määrän.

Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan luterilaisten seurakuntien diakoniatyössä on aktiivisesti mukana yli 28 000 vapaaehtoista. Lisäksi useat tuhannet vapaaehtoiset vetävät kerho- ja nuorisotyötä. Urheiluseuroista ja maanpuolustustyöstä löytyy myös valtavia määriä vapaaehtoisia, samoin erilaisista asukasyhdistyksistä ja muista paikallisesti toimivista ryhmistä. Kansainvälisistä kysymyksistä kiinnostuneita järjestöjä löytyy niitäkin reilusti.

Tarkkoja lukuja vapaaehtoistyön määrälle on kuitenkin vaikeaa määritellä sellaisilla toiminnan aloilla, jotka eivät ole yhden yhteisen kattojärjestöjen suojissa. Ja rekisteröityjen yhdistysten ohella Suomi on pullollaan porukoita, jotka toimivat yhteiseksi hyväksi sen kummemmin toimintaa kirjoihin tai kansiin viemättä.

Täällä on aika vilkasta.

Rauhan asialla

  Matti LaaksoTurkulainen Matti Laakso, 82, on ollut edistämässä suomalaista rauhantyötä jo 1960-luvulta saakka. Laakso on edelleen aktiivisesti mukana Suomen Rauhanpuolustajien Turun osastolla ja sen riennoissa. Osaston väliaikaiseksi taloudenhoitajaksi häntä pyydettiin vuonna 1968. ”Olen ollut väliaikaisena taloudenhoitajana lähes 40 vuotta!”

Itsekin veljineen sodassa ollut Laakso kertaa sota-aikoja ja Rauhanpuolustajiin liittymistään. ”Tutustuin Rauhanpuolustajien toimintaan järjestön ulkomaanmatkoilla, joita tehtiin Neuvostoliittoon ja muihin Euroopan kohteisiin. Isäni oli punakaartissa, siitä meitä kaikkia neljää veljestä kiusattiin ja kutsuttiin punikin kakaroiksi. Vanhin veli kaatui sodassa vuonna 1941, tammikuussa 1942 jouduin itse armeijaan ja sotaan. Siinä oli sitä isänmaallisuutta. Rauhanaatteet ovat jo lapsuudesta ja kotoa lähtien. Ainakaan sodan aatetta ei ole ollut.”

Vapaaehtoistoiminnasta ja siitä saatavasta tyydytyksestä kysyttäessä Laakso vastaa: ”Se antaa hyvän mielen, tieto siitä, että on voinut jotain tehdä rauhantyön hyväksi. Ja koko maailman hyväksi.”

82-vuotias Laakso toivoisi nuorison innostuvan rauhatoiminnasta ja tulevan siihen mukaan. ”Toivon, että rauhanaktiiveja tulisi lisää ja toiminta jatkuisi. 1980-1990-luvulla nuoria ei paljoa rauhantoiminnassa ollut mukana, mutta nykyään olemme saaneet enemmän nuoria mukaan toimintaan.”

Mikä saa Laakson jatkamaan työtä rauhan puolesta? ”Usko siihen, että maailma tulisi paremmaksi, vaikka se on vaikeaa ja näyttää pahalta, mutta toivossa on hyvä elää.”

Eläinten ystävä

Riina SimonenTampereen yliopistossa yhteiskuntatieteitä opiskeleva Riina Simonen, 28, on kunnostautunut eläinten oikeuksien puolestapuhujana.  28-vuotias Simonen on toiminut nelisen vuotta aktiivisesti Oikeutta Eläimille -yhdistyksessä. Hän pitää muun muassa luentoja eläinetiikasta kouluissa, jakaa lentolehtisiä, laatii yleisöosastokirjoituksia, pitää infopöytää ja osallistuu mielenosoituksiin.

”Toimintani lopullinen määränpää on tietenkin muuttaa maailma ekologiseksi, vegaaniseksi ja kauniiksi.”

Alun perin Simonen kiinnostui eläinten oikeuksista kotonaan. ”Olin 11-vuotias, kun perheeni lopetti lihansyönnin. Silloin ryhdyin puhumaan koulussani eläinten oikeuksista ja pitämään esitelmiä aiheesta.”

”Turkistarhat ja tehotuotantotilat on lakkautettava. Eläinkokeet pitää korvata vaihtoehtomenetelmillä”, lataa Simonen yhdistyksen ensimmäisiä tavoitteita eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi.

”Ihmisen ja eläimen suhteen tulisi olla henkilökohtainen, ja sen tulee perustua vuorovaikutukseen. Yhdistyksemme on radikaali toimintatavoiltaan ja vaatimuksiltaan. Vaatimuksemme eivät ole helppoja, sillä ne edellyttävät ihmisiltä luopumista asioista, joista he eivät välttämättä haluaisi luopua.”

Aktiivien keskinäiset tapaamiset ovat Simosen vuoden kohokohtia. ”Kahdesti vuodessa järjestetään valtakunnallinen aktiivitapaaminen, jonka aikana vaihdamme kuulumisia ja syömme herkullista vegaaniruokaa. Tapahtumat ovat hyviä hengennostattajia, kun ihmiset eri paikkakunnilta kertovat onnistuneista tempauksistaan ja siten rohkaisevat toisiaan toimintaan.”

Nappulat kentälle

Ari-Matti HarriIlmatieteen laitoksen avaruusteknologiaryhmän päällikkö Ari-Matti Harri, 45, toimii vapaa-ajallaan apuvalmentajana poikansa jalkapallojoukkueessa FC-POHU:ssa, jossa Harri vetää harjoituksia ja otteluja yhdessä muiden valmentajien kanssa.

Helsinkiläinen Harri toivoo valmennustoiminnallaan voivansa vaikuttaa siihen, että hänen asuinalueellaan toimii nappulajalkapallojoukkue , joka antaa pelaajille virikkeellistä ja opettavaista tekemistä. ”Pojat oppivat sosiaalista kanssakäymistä, fyysisten kolhujen kestämistä, he kehittyvät jalkapalloilijoina ja saavat sekä onnistumisen että epäonnistumisen elämyksiä.”

Harri näkee jalkapalloharrastuksen vaikutukset valmennettaviensa elämään. ”Näen mieluusti asian niin, että joukkueeni pojat hoitaisivat koulun hyvin ja kasvaisivat tasapainoisiksi ihmisiksi, joille jalkapallo olisi hyvä harrastus”, toteaa Harri ja lisää: ”Näkisinkö joukkueeni poikien aikuisena mieluummin olevan tutkijoita, insinöörejä, kirjastovirkailijoita tai päiväkodin ohjaajia kuin päätoimisia mestaruussarjan jalkapalloilijoita? Kyllä vaan.”

Futis-isä saa itse tyydytystä poikansa jalkapalloharrastuksesta: ”Futisjoukkueen kanssa puuhailu on mukavaa ja antoisaa myös meille valmentajille.”

”Yksi mieleen painunut kiva muisto on parin vuoden takaa Lappeenrannan Saimaa-turnauksesta. Oli syksy, lämpötila +5 astetta ja koko viikonlopun satoi vettä. Joukkue oli ihan märkä alusta alkaen, mutta kukaan ei valittanut olosuhteita. Poikien turnausinto oli niin kova, että otteluiden välissä läpimärät pelaajat karkailivat hatarasta pukukopista ulos sateeseen potkimaan palloa”, muistelee Harri yhtä ottelumatkaa.

Halu olla hyödyksi

Tampereella sosiologiaa opiskeleva Dan Koivulaakso, 25, on toiminut Suomen Amnestyn osastossa viitisen vuotta. Johtokuntaan hänet valittiin maaliskuussa. Viime syksynä Koivulaakso lähti Etvon vapaaehtoisohjelman kautta Sambiaan, jossa vietti viisi kuukautta.

”Vedin ihmisoikeuskasvatusta ammattikoulussa 17-25-vuotiaille opiskelijoille, pidin hiv- ja aids-koulutusta papeille ja kiertelin maata korruption vastaisen valistusteatterin kanssa.”

Mikä sai nuoren miehen aloittamaan vapaaehtoistoiminnan? ”Kai jossain vaiheessa, kun olin lukenut liikaa epämiellyttävistä asioista, ajattelin että voisin itsekin vaikuttaa asioihin.”

”Vapaaehtoistoiminta on mielekästä tekemistä, jolla toivottavasti on positiivinen vaikutus, ei nyt ehkä koko maailmaan, mutta toisen ihmisen elämään taikka yksittäisiin epäkohtiin maailmassa. Olen myös tavannut ihmisiä ja saanut kavereita, joiden kanssa oma maailmankuvani yhtenee.”

”Toivon yleensäkin oikeudenmukaisempaa maailmaa ja haluan vaikuttaa siihen omalla toiminnallani.”

Vapaaehtoisena Dan Koivulaakso osaa nykyään valita itselleen mielekkäitä projekteja ja hankkeita. ”Olen oppinut itse hakeutumaan tilanteisiin ja projekteihin, joissa uskon oppivani ja olevani hyödyksi.”

Sambian-matka teki Daniin suuren vaikutuksen. ”Sambia kokonaisuudessaan ja varsinkin siellä tehty teatterikiertuematka ja viiden päivän pappisseminaari, jossa olin mukana, ovat mieleenpainuvimpia vapaaehtoiskokemuksiani.”

Vihreää rauhaa

Satu Pitkänen”Aikanaan Tshernobylin ydinonnettomuus lienee ollut ensimmäinen syy ryhtyä luonnonsuojelijaksi ja ydinvoiman vastustajaksi”, muistelee kolmekymppinen Satu Pitkänen kiinnostustaan luonnonsuojeluun.

Greenpeacen aktiivitoimintaan Pitkänen ajautui silloisessa kotikaupungissaan Prahassa. ”Etsin uudessa kaupungissa mahdollisuutta vaikuttaa, ja koska olin kannattanut Greenpeacea henkisesti ja taloudellisesti jo vuosien ajan, se oli luonnollinen valinta.”

”Tshekeissä olin mukana Greenpeacessa parisen vuotta. Siellä merkittävin osa työstä liittyi ympäristömyrkkyihin”, kertaa nykyään Turussa asuva Pitkänen. Hän opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Åbo Akademissa.

”Myöhemmin merien ja metsien suojelu on muodostunut tärkeimmäksi. Osallistuminen erilaisiin projekteihin on vienyt minut paikkoihin, joissa moni ei ole käynyt ja joihin itsekään en olisi muuten tullut lähteneeksi. Ensimmäinen matkani Euroopan ulkopuolellekin tapahtui Greenpeacen laivalla yli Atlantin Kanadan Nova Scotiaan ja Luoteis-Atlantille.”

Pitkänen on tehnyt vapaaehtoisena kaikkea nettisivujen päivittämisestä veneiden ajamiseen ja nostosiltaan kahliutumisesta myrkkynäytteiden ottoon. Vaikka rahapalkkaa ei vapaaehtoistyöstä saa, parhaimmillaan siitä saa kiitosta.

”Luonto itse ei voi kiittää sen hyväksi tehdystä työstä, mutta voi itse kuvitella, kuinka tänään tehty työ auttaa vielä vuosikymmenienkin päästä. On eri asia lukea järkyttävästä ympäristötuhosta kuin nähdä se itse. On ollut hienoa saada kiitoksia paikallisilta ihmisiltä, joiden elämään ympäristön tuhoutuminen on vaikuttanut.”

”Delfiiniparvien ja uhanalaisten valaiden näkeminen Atlantilla on yksi hienoimpia kokemuksiani.”

Sisältöä elämään

Birgit ToivanenBirgit Toivanen, 63, on toiminut aktiivisesti Helsingin Työttömät -yhdistyksessä jo kolmentoista vuoden ajan. Työttömäksi jääminen viisikymppisenä sai hänet mukaan toimintaan. ”Tietenkin haluan auttaa työttömiä, mutta aluksi toiminta alkoi tyhjien päivien täytteenä. Olisin tullut mökkihöperöksi, jos olisin työttömäksi jouduttuani jäänyt kotiin.”

Toivanen on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana kolmena vuonna, ja nyt hän on yhdistyksen varapuheenjohtaja.

”Vedän torstaisin 10 hengen Kahviryhmää, jossa rupatellaan, pidetään tietokilpailuja ja käsitellään mieltä painavia asioita. Ilmaista soppaa jaamme eri puolilla Helsinkiä kerran viikossa. Soppatykkien ääreen tulevat ne työttömät ja syrjäytyneet, jota eivät ikinä tule astumaan yhdistyksen ovesta sisään. Rahoittaaksemme ilmaisen ruoan meillä on myyntitoimintaa erilaisissa tapahtumissa kuten Maailma kylässä -festivaalilla.”

Toivasella on selvät toiveet työttömien aseman parantamiseksi. ”Työkykyisille ja -haluisille pitäisi järjestää töitä, ja työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa pitäisi korottaa reippaasti.”

”Olen saanut päiviini sisältöä, ettei tarvitse jäädä kotiin. Olen saanut palautetta, että työtäni tarvitaan ja arvostetaan.”

Työttömänä olemisen Toivanen tuntee hyvin. ”Työttömiä mollataan, mutta tiedän, että he haluavat tehdä töitä. Yhdistyksen kursseille tulee jatkuvasti 30-50-vuotiaita fiksuja ihmisiä, jotka tulevat hakemaan lisäkoulutusta, mutta eivät siltikään saa töitä”, Toivanen suree.

Murrostorstai syksyllä 1993 teki Toivaseen syvän vaikutuksen. ”Eduskuntatalon edustalle kerääntyi parikymmentä tuhatta työtöntä, se jäi mieleen.”

Elämäntapana vapaaehtoisuus

  Dada MaheshvaranandaYmpäri maailmaa matkaileva Dada Maheshvarananda,53, kuvailee itseään sanoilla life time volunteer. Yhdysvalloista alun perin kotoisin oleva munkki on oikea maailmankansalainen. ”Olen matkustellut ympäri maailmaa viimeiset kolme vuotta ja olen asunut aiemmin vuosia muun muassa Aasiassa, Brasiliassa ja Venezuelassa.”

Maheshvarananda pyrkii yhdistämään universaalit, henkiset arvot kehitysmaiden sosiaalisen muutoksen kanssa. Hän on mukana erilaisissa kouluprojekteissa kehitysmaissa, sillä kasvatus on hänestä paras tapa lopettaa köyhyys. ”Olen kirjoittanut kymmeniä artikkeleita sosiaalisesta muutoksesta ja sen tarpeesta, ja vuonna 2003 julkaistiin aiheesta kirjoittamani kirja After Capitalism.”

Maheshvarananda ei tyydy pelkästään kirjoittamiseen, vaan myös opettaa joogaa ja meditaatiota vangeille Brasiliassa, Filippiineillä ja Portugalissa. ”Yhteisöjen voimauttamista tarvitaan.”

”Muiden auttaminen on ollut minulle aina tärkeintä, ja olen päättänyt auttaa muita koko elämäni ajan vapaaehtoisyötä tekemällä. Se on antanut minulle enemmän onnea ja rakkautta kuin ikinä kuvittelin olevan mahdollista.”

”Yksi merkittävimmistä kokemuksistani tapahtui Nepalin-matkallani. En osannut kieltä enkä tuntenut ketään, mutta paikallisen köyhän kylän asukkaat auttoivat minua. Olen joskus miettinyt, kuka minusta pitää huolta, jos minulle sattuu jotain. Mutta tuolla matkalla oivalsin, että minusta tullaan aina pitämään huolta vastineeksi omille ponnistuksilleni vapaaehtoisena.”

Reiluutta edistämässä

  Sanna Virkkunen

Oulusta Helsinkiin muuttanut Sanna Virkkunen, 30, on terveydenhoitaja, mutta leipätyönsä lisäksi Virkkunen on tehnyt vapaaehtoistöitä Maailmankauppa Uusivaihteessa kolmen vuoden ajan. Vapaaehtoistyönsä hän aloitti oltuaan ensiksi palkkatyössä tamperelaisessa maailmankaupassa.

Uusivaihde pyrkii vaikuttamaan ihmisten kulutustottumuksiin tiedottamalla eettisistä vaihtoehdoista. ”Käytännössä käyn tapahtumissa myymässä ja mainostamassa reiluja tuotteita. Olemme esimerkiksi Maailma kylässä -festivaalilla kampanjoimassa tuotteitamme osana Maailmankauppojen kylää.”

Maailmankauppa Uusivaihteen tuotteita tuodaan muun muassa Nepalista, Intiasta, Bangladeshista, Tansaniasta ja Guatemalasta.

”Reilussa kaupassa tuottajat saavat tuotteistaan oikeudenmukaisen hinnan, toisin kuin normaalissa kaupankäynnissä”, tietää Virkkunen. ”Usein reilusta kaupasta on erityisesti naisille hyötyä, koska reilulla kaupalla rahoitetut sosiaaliset projektit on tarkoitettu myös naisille ja tytöille.”

Miksi Virkkunen tekee vapaaehtoistyötä?

”Tuntuu, että teen jotain paremman maailman puolesta. Reilulla kaupalla mahdollistetaan muun muassa kehitysmaissa lasten kouluun pääsy, terveydenhuolto ja ihmisarvoinen elämä. Mahdollisuudet suunnitella elämää eteenpäin paranevat reilun kaupan avulla.”

”Tietenkin toivon toiminnallani vaikuttavani siihen, että ihmiset köyhissä maissa saisivat paremman elämän ja, että kaikki kauppa noudattaisi reilun kaupan periaatteita. Ihmisten tulisi kiinnittää huomiota kulutustottumuksiinsa. Yksi Uusivaihteen missioista on avata ihmisten silmät, jotta he kuluttaisivat eettisemmin”, kertoo Virkkunen.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006