Jos mediaan on uskomista, ei kansalaisjärjestöihin ole luottamista. Konnia ja auttamattomia tunareita kaikki tyynni. Ja vaikkei olisikaan, niin ei se apu kuitenkaan mene perille.
Vain täydellisessä uutispimennossa – tai vahvassa kehitysapu-uskossa – elävä suomalainen saattoi huhtikuun jälkeen vielä uskoa kehitysyhteistyöhön. Ensin Ylen TV-uutiset paljasti, että vuosittain kymmenkunta suomalaista kansalaisjärjestöä jää kiinni talousepäselvyyksistä. Ja muutamaa päivää myöhemmin Helsingin Sanomat täräytti, ettei apu edes mene perille.
Ei ihme, jos Ylen uutinen aiheutti tsunamin järjestöjen vesilasissa. Vuosikymmeniä järjestöissä toimineet ihmiset eivät ole tunnistaneet uutisesta itseään. Ikävintä jutussa oli se, ettei se ollut täysi ankka: ulkoministeriön tilastoista saattoi saada kuvan, että kymmenissä järjestöhankkeissa on todella ollut epäselvyyksiä tai jopa rikollista kähmintää.
Todellisuus ei kuitenkaan aivan yltänyt skuupin mittoihin. Suurin osa tilinpidon epäselvyyksistä johtuu inhimillisistä muutoksista, jotka olivat vanhentaneet suunnitelmat arveltua nopeammin. Näissä tapauksissa järjestöt ovat muun muassa palautelleet rahoja ministeriölle. Tällaisten finessien käsittelyyn ei TV:n uutisformaatti anna mahdollisuutta.
Helsingin Sanomien jutussa kriittisyytensä takia Maailmanpankista maantielle joutunut ekonomi William Easterly arvosteli kansainvälisten rahoituslaitosten kehitysapuohjelmia. Miljardeista etelään kaadetuista dollareista huolimatta kehitys on jäänyt mitättömäksi.
Vaikka Easterlyn syyttävä sormi osoittaa hänen entisen työnantajansa piirissä pyöriviä tutkijoita ja päättäjiä, saivat leveällä pensselillä hutkineen jutun roiskeita niskaansa kaikki, jotka ovat viime vuosina uskaltaneet avata suunsa Suomen kehitysavun nostamisen puolesta.
Uutisagendalla huonot uutiset ajavat aina hyvien ohi, ja minkä tahansa organisaation julkinen kuva koostuu etupäässä sen epäonnistumisista. Tämän ovat kokeneet niin palkkojaan nostavat poliitikot kuin tappiota tehnyt Kansallisooppera.
Konnamaiset rahankerääjät on suurin uutinen, jonka iltapäivälehdet ovat viime vuosina järjestösektorilta löytäneet. Sinänsä tärkeän teeman yltiöpäinen vatkaaminen on johtanut siihen, että noin puolet suomalaisista ilmoittaa rahankäytön läpinäkyvyyden mielenkiintoisimmaksi aiheeksi, jonka he voivat kehitysyhteistyöstä keksiä. Seuraavana listalle päässeet teemat, kuten järjestöjen toiminta yleensä, ihmisten arki kehitysmaissa tai suomalaisten omat toimintamahdollisuudet köyhyyden poistamiseksi kiinnostavat vain murto-osaa vastaajista.
Valitettavan usein toimittajat ovat sokeita oman työnsä siviiliuhreille. Yksi juttu kaataa veneen vain harvoin, mutta negatiivisten juttujen vuo muokkaa takuuvarmasti kollektiivista tajuntaa. Kehitysyhteistyössä ei vielä pitkään aikaan päästä eroon ruostuvista traktoreista.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006