Maailmassa puhutaan tällä hetkellä noin 6000 kieltä. Ne heijastavat ainutlaatuista näkemystä maailmasta kertoen niistä tavoista, joilla kieliyhteisö hahmottaa ympäröivää maailmaansa ja muodostaa tapansa ajatella.

Esimerkiksi eskimoiden kielissä on lukuisia ilmauksia erityyppiselle lumelle, sillä tämän luonnonilmiön tarkka tuntemus on ollut heille elinehto. Monet muut kielet pärjäävät yhdellä ilmauksella, joillekin kulttuureille lumi on konsanaan tuntematon asia.

Monimuotoisuus on vahvuus kulttuurien ja kielten verkostossa. Se on mahdollistanut ihmisen levittäytymisen maapallon eri kolkkiin. Hälyttävää onkin, että arviolta joka toisen maailman kielistä ennustetaan kuolevan tulevina vuosikymmeninä – pessimistisimpien arvioiden mukaan jopa 90 prosentin. Luonnon monimuotoisuutta moni on suuremmitta perusteluittakin valmis puolustamaan, mutta kielten puolesta meteliä ei juuri ole kuulunut.

Kieli kuolee viimeisen puhujansa mukana. Kuten eläin- ja kasvilajeja, kieliä on kuollut aina. Viimeisen viidensadan vuoden aikana kielet ovat kuitenkin kadonneet poikkeuksellisen nopeasti.

Kielet tuhoutuvat pääasiassa taloudellisten ja poliittisten toimien seurauksena. Suurimmassa vaarassa ovat ne kielet, joiden alueella elinolosuhteet käyvät mahdottomiksi: elävä kieliyhteisö hajoaa, jos sen jäsenten täytyy työn ja toimeentulon turvaksi muuttaa eri suuntiin.

Ongelma koskettaa myös meitä, sillä suuri osa suomen sukukielistä on katoamaisillaan. Ja vaikka suomen kieltä puhutaan nykyään enemmän ja laajemmalti kuin koskaan aikaisemmin, ei pidä tuudittautua ajatukseen, että kielemme olisi turvassa.

Kieli ei kuole siihen, että puhujalta unohtuu omistusliitteen käyttö tai oikea kirjakielinen taivutus. Sen sijaan on katsottava, mikä on kielenpuhujan mahdollisuus tehdä valintoja. Jos äidinkieli alkaa osoittautua esteeksi koulutuksessa ja elämänvalinnoissa, on paremman elämän toivossa opeteltava toinen kieli. Jos sitten työ ja tiedonvälityskin alkavat tapahtua pääasiassa toisella kielellä, äidinkielen käyttöala yhä supistuu ja siihen saattaa liittyä häpeää.

Suomenkielisen lapsen mahdollisuuksia ei heikennä suomen kielen taito, mutta merkittävästä tutkijan urasta on nykyään turha haaveilla, jos osaa vain äidinkieltään.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006