Aloin lukea Pirkko Lindbergin kirjaa SOS Tuvalu kun olin istahtanut lentokoneeseen matkalla lomalle Barcelonaan. Lindberg matkustaa aina rahtilaivoilla ja tekee niistä käsin havaintoja ilmastonmuutoksesta, jota lentokoneet osaltaan pahentavat. Täytyy myöntää, että lomatunnelma kärsi hieman, kun aloin miettiä, paljonko juuri tuhoan otsonikerrosta.
Pirkko Lindberg kirjoittaa osuvasti matkalla tekemistään havainnoista ja sitoo ne laajempiin yhteyksiinsä. Hän konkretisoi ilmastonmuutosta, joka etenee parhaillaan pelottavaa vauhtia.
Uhka, että Tyynenmeren paratiisisaaret vajoavat mereen sen pinnan noustessa, on vain yksi ilmastonmuutoksen niille aiheuttama ongelma. Aiempaa rajummat myrskyt, pohjaveden suolaantuminen ja rantojen hiekan rapautuminen haittaavat saarten elämää joka päivä jo nyt, vaikka ne ovat vielä meren pinnan yläpuolella..
Lindberg on taitava kirjoittaja. Hän kertoo, mitä näkee, mutta jättää johtopäätösten tekemisen lukijan tehtäväksi. Tuvalulaiset ovat hartaita kristittyjä eivätkä pelkää saartensa uppoavan mereen: Jumala lupasi Noahille vedenpaisumuksen jälkeen, että toista sellaista ei tule.
Lentokoneet suihkivat Barcelonan taivaalla, ja Gaudin rakennusten ympärillä parveilee turisteja, mutta saavatko he sen enempää kuin minäkään käsitystä siitä, millainen maa Espanja on? Matkailu on viihdekulutuksen kasvava muoto, joka kuluttaa valtavasti luonnonvaroja. Lindberg kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten ensimmäisestä maailmanympärimatkastaan kirjan Maailmanmatka, jossa hänellä on sama tarkkanäköisen havainnoijan ja raportoijan ote. Ilmastoasiat ovat kiinnostaneet häntä jo silloin.
Kummankin maailmanympärimatkan aikana Lindberg miettii sitä, lähteekö hän uudestaan. Laivalla matkustaminen vaatii enemmän aikaa ja suunnittelua kuin lentokoneeseen hyppääminen. Tuvalun reissullakin vierähti lähes vuosi. Toivottavasti Lindbergillä riittää tähän voimia, niin suuri on hänen matkojensa anti meille muille. Minäkin olen alkanut miettiä seuraavan loman kohteeksi paikkaa, jonne pääsee laivalla tai bussilla.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006