Vonani Bila kävelee kotikaupunkinsa Pietersburgin öisen hälyisellä Dahl Streetillä. Kapakoissa rähinöidään, neonvalojen paiste valuu pimeille jalkakäytäville. Prostituoidut kinuavat juomassa olevilta miehiltä rahaa olueen, ja taksi- ja rekkakuskit pelaavat noppaa varjoissa.

Meidät toi tälle Polokwanenakin tunnetun kaupungin kadulle yksi Bilan vaikuttavimmista runoista, Dahl Street, Pietersburg. Se maalaa varmoin vedoin kuvaa seksityöläisten ja juoppojen alistetusta elämästä. Osansa saa myös muu maailma – varakas ja korruptoitunut – sillä sen hyvinvoinnin eväät kaivetaan näiden ihmisten taskuista.

Kuten aina, Bila näyttää meille lähikuvan: häväistyt elämät, maalaisväestön köyhyys, maatyöläisen murha. Samalla kuva antaa viitteitä laajemmasta kokonaisuudesta. Siinä piirtyy eteläafrikkalainen arki sellaisena kuin Bila ja muut runoilijat sen näkevät rämmittyään kymmenen poliittisen vapauden vuotta demokratian ylämäessä.

Pikavilkaisulla eteläafrikkalainen populaarikulttuuri jättää jälkeensä vain ihmetyksen: mitä tapahtui kaikelle sille luomisvoimalle ja energialle, joka vapaustaistelun vuosikymmeninä auttoi irti apartheidista? Nyt maa tuntuu hukkuvan länsimaisen globalisaation kaupallisuuteen.

Mutta kun pintaa vähän raaputtaa, löytyy sieltä vahva ja yllättäväkin vastavirta: tunne petetyksi tulemisesta. Etelä-Afrikan vapautuminen tuntuu hyödyttäneen vain harvoja ja valittuja.

Runous on valtaamassa tilaa kaduilta, baareista, slummeista ja kylistä aivan toisin kuin koskaan ennen. Omalla tavallaan se on aina ollut siellä, sillä afrikkalaisissa kulttuureissa suullisen kerronnan perinteet ovat syvällä. Parhaiten runouden merkityksen nousua Etelä-Afrikassa heijastelee Timbila Poetryksi nimetty hanke, jossa on mukana satoja pääasiassa nuoria runoilijoita.

Vonani Bila vetää Timbila-hanketta pienestä toimistostaan Polokwanessa. Vuosittain parhaat kirjoitukset julkaistaan lehdessä, joka lähentelee kooltaan jo kirjaa. Lisäksi Bila julkaisee yksittäisten runoilijoiden teoksia. Julkaisujen määrä on päätähuimaava, varsinkin kun koko hanketta pidetään yllä vain satunnaisten tukien ja lahjoitusten turvin.

Runo repii arjen auki

Timbila kokoaa yhteen runoilijoita lähes jokaisesta Etelä-Afrikan 11 eri kieliperinteestä. Nimensä hanke on saanut perinteisestä puisesta timbila-ksylofonista. Suurin osa kirjoittajista on kotoisin slummeista tai maalta.

Timbila-runouden lukeminen on paras tapa päästä perille muutoksen kourissa olevan maan arjesta. Pari Timbila-kirjaa kertoo todellisuudesta enemmän kuin vuoden sanomalehdet.

Ruohonjuurirunouden voima on siinä, että se kertoo, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tämä uusi kansanrunous on kuitenkin valovuosien päässä valtavirrasta. Etelä-Afrikassa valtavirran kirjallisuus on perinteisesti ollut sidoksissa maan valkoiseen yhteiskuntaan ja hitsautunut kiinni yliopistomaailmaan. Se on ollut eurooppalaisen kulttuurielitismin jatke.

”Me haluamme löytää tavan tuoda runous marginaalista valtavirtaan”, sanoo Bila. ”Timbilan voima on siinä, että me heijastamme kuvaa yhteiskunnan todellisuudesta. Meidän juuremme ovat tiukasti sidoksissa kotiseutujemme ihmisten perinteiseen kulttuuriin – niin slummeissa kuin kylissäkin.

Runous puhuu köyhien kieltä ja vetoaa siksi moniin ihmisiin, jotka päivittäin elävät kurjuudessa ja köyhyydessä ja valtaapitävien hylkiminä. Ilmaisussa käytetään eri tyylejä, yhtä lailla räppiä ja dubia kuin perinteisen suullisen runoudenkin muotoja, kuten ylistysrunoutta.”

Vapaustaistelun uusi areena

“Omalla tavallaan Timbilan vuosijulkaisut ovat 1970- ja 80-lukujen vapaustaistelun jatkumoa, mutta apartheidin jälkeisessä ajassa niissä tartutaan myös toisenlaisiin kysymyksiin. Ei niin että me määrittelisimme, mistä ihmisten on kirjoitettava, mutta tietyt teemat toistuvat usein julkaisemassamme runoudessa: alistettujen ryhmien kuten naisten ja lasten kokema väkivalta, ihmiset jotka haastavat kaikkialle yltävän köyyyden, hiv ja aids.”

Timbilan toimistossa on vilkasta. Ihmisiä tulee esittelemään töitään Bilalle, kyselemään kirjojensa julkaisemisesta tai siitä, ovatko he mukana seuraavassa vuosikirjassa. Puhutaan kirjoittamisesta ja runouden esittämisestä. Kiinnostus ja energia on käsinkosketeltavaa. Polokwanessa runous on voimissaan. Vähän aikaa sitten ryhmä paikallisia runoilijoita esiintyi pikaruokalassa: nuoret kirjoittajat lausuivat tekstejään paistuvien hampurilaisten ja ranskisten keskellä.

“Runoilijoiden ääntä ei voi vaimentaa tai välttää”, sanoo Timbila-kirjoittaja Mpho Ramaano. “Runoilijat eivät ole vain viihdyttäjiä vaan osa älymystöä, heillä on tiettyä valtaa ja he voivat muuttaa yhteiskuntaa. Mielestäni Timbila on liikkeenä erityinen juuri siksi, että se tuo marginaaliin syrjäytettyjen äänen kuuluviin.”

Phomelelo Mamampi Machikan mielestä Timbila-hanke auttaa parantamaan Etelä-Afrikan alkuperäiskielten asemaa. Itse hän kirjoittaa pääasiassa sepedin kielellä.

“Kirjoitin ensimmäisen kirjani ylistääkseni omaa kansaani. Vaikka lukutaidottomuus on yleistä, naiset monissa kotiseutuni kylissä lukevat sepedinkielistä Raamattua. Siksi päätin käyttää sepediä. Etelä-Afrikassa meillä on valtava kulttuurien kirjo, se on loistava innoituksen lähde runoudelle.”

Timbila-julkaisuja voi tilata Vonani Bilalalta osoitteesta timbila@telkomsa.net

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2006