On vuosi 1531 nykyisen Meksikon keskiylängöllä. On kulunut vuosikymmen siitä, kun atsteekkien pääkaupunki Tenochtitlán hävisi taistelun Hernán Cortésin valloittajajoukoille, ja lähes yhtä kauan siitä, kun roomalaiskatolinen kirkko päätti aloittaa taistelun uuden mantereen pakanoiden sieluista. Neitseelliseen maahan oli päätetty kylvää pelastuksen siemen.
Siemen ei kuitenkaan ota juurtuakseen. Käännytystyö etenee vaivoin, vaikka apuna on käytetty ristiä ja miekkaa, pakkokeinoja ja palkkioita, ja vaikka fransiskaaniveljet ovat kääntäneet kirkon tärkeimmät opinkappaleet atsteekkien puhumalle nahuatl-kielelle. Taivaan valtakunta näyttää pysyvän etäällä jopa kastetuilta, joiden uskoa kirkonisät valittavat ulkokohtaiseksi. Kirkko tarvitsee ihmeen. Ja ihme tapahtuu.
Tumma madonna, Jeesuksen äiti, ilmestyy neljästi vaatimattomalle käsityöläiselle, intiaani Juan Diegolle Tepeyacin kukkulalla. Neitsyt esittää toiveensa nahuatliksi: hän haluaa nimeään kantavan kirkon nousevan samaiselle paikalle ja Juan Diegon välittävän hänen viestinsä piispalle.
Merkkinä taivaallisesta ilmestymisestä Tepeyacin karut kalliot peittyvät kukkiviin ruusuihin ja Juan Diegon viittaan ilmestyy neitsyen kuva täsmälleen sellaisena, kuin tämä hänet näki, auringonsäteiden ympäröimänä, tummahipiäisenä, nousevan kuun päällä seisoen.
Temppeli temppelin paikalle
Guadalupen neitsyestä tulee pian kirkon vahvin ase käännytystyössä. Tieto Tepeyacin tummasta neitsyestä leviää nopeasti kansan keskuudessa, ja maineen myötä lisääntyvät ihmeet: neitsyt taltuttaa tulvat, parantaa sairaat ja antaa lohtua kärsiville. Hän puhuu nahuatlia, kansan kieltä, ja puhuttelee kansaa mestitsikasvoineen, jotka näyttävät tutummilta kuin vaaleat kerubikiharaiset pyhimykset. Hänestä tulee heikkojen ja alistettujen äiti.
Kirkonisät kaitsevat tyytyväisinä kasvavaa laumaansa, levittävät Jumalan sanaa ja kopioita Guadalupen neitsyen kuvasta, joista alkuperäinen oli Juan Diegon viitassa. He eivät osaa lukea kuvaa kuten intiaanit, jotka löytävät sen jokaisesta yksityiskohdasta tuttuja merkityksiä. Kuvan värit, muoto ja kuviot heijastavat heidän maailmankäsitystään, pakanallista ja kirkon tuomitsemaa.
Neitsyt saa temppelinsä vuonna 1660. Samalla paikalla Tepeyacin kukkulalla sijaitsi ennen valloitusta toinen temppeli, jonka atsteekit olivat omistaneet Tonantzinille, maan ja maissin jumalattarelle, jumalten äidille ja ihmiskunnan suojelijalle. Eräiltä kirkonmiehiltä yhteys kahden pyhän äidin välillä ei jää huomaamatta, ja Guadalupen neitsyen palvonta herättää heissä syvää närkästystä.
Bernardino de Sahagún pukee heidän ajatuksensa sanoiksi: ”Se (temppeli) näyttää olevan saatanallinen keksintö Tonantzinin palvomisen jatkamiseksi: ja nyt he tulevat sankoin joukoin kaukaakin, aivan kuin menneinä aikoina, Tonantziniä tervehtimään; moinen rakkaus ja palvonta on sangen kyseenalaista, koska Guadalupen temppeleitä on kaikkialla: ja silti he tulevat kaukaa Tonantziniin kuten menneinä aikoina.”
Syytökset synkretismistä tulevat kuitenkin liian myöhään. Guadalupella on myös kannattajansa kirkon oppineiden joukossa sekä koko kansa takanaan.
Isänmaan ikoni yhdistää
Vuosisatojen kuluessa paitsi katolinen kirkko myös poliittiset vallanpitäjät ymmärtävät Guadalupen yhtenäistävän voiman. Koloniaalisena aikana valloittajiin ja valloitettuihin jakatuneessa maassa Guadalupen neitsyt kuvataan vanhan ja uuden maailman sovintona, kahden kulttuurin ja uskonnon kohtaamisen hedelmänä.
Vuonna 1810 itsenäisyystaistelut alkavat maassa, jonka kirjavaa kansaa ei yhdistä koulutus, kulttuuri, maantiede, etninen tausta eikä kieli. Guadalupen neitsyestä tehdään meksikolaisuuden symboli, isänmaan ikoni ja maan ensimmäinen nainen.
”Päivä, jona yksikään kansalainen ei enää ylistä Tepeyacin neitsyttä, on päivä, jona meksikolaisuus ja kansan muisti lakkaa olemasta”, kirjoittaa Ignacio Manuel Altamirano Mexico Cityssä jo vuonna 1884.
Tänään meksikolaisuus elää uutta renessanssiaan ja kansan muisti on virkeä, mikäli Altamiranoa on uskominen. Neitsyen korostetun poliittisia ja isänmaallisia merkityksiä täydentävät pehmeämmät arvot – tavalliselle kansalaiselle Guadalupe on ennen kaikkea pyyteettömän äidinrakkauden sekä oikeuden ja yhtenäisyyden symboli.
Guadalupen kuviin törmää kaikkialla: joukkoliikennevälineissä, kadunvarren improvisoiduissa alttareissa, t-paidoissa, ostoskasseissa, tatuoinneissa. Hän tekee yhä ihmeitä. Hän ilmestyy odottamattomiin paikkoihin: kallionseinämään, muurinpieleen tai paahtoleivälle.
Nobel-kirjailija Octavio Pazin mukaan ”meksikolaiset voivat menettää uskonsa kaikkeen muuhun paitsi kahteen asiaan: kansalliseen lottoon ja Guadalupen neitsyeen”, La Morenaan, Tepeyacin tummaan madonnaan. Meksikolaisen ei tarvitse olla katolinen tai edes kristitty luottaakseen Guadalupeen. Se on Guadalupen ihmeistä ehkä suurin.
”Hän on ihmeellinen”
JUULIA VAINIO
Meksikossa juhlitaan 12. joulukuuta Guadalupen neitsyen päivää. Maan pääkaupungin Méxicon laitamilla sijaitsevassa neitsyelle omistetussa pyhäkössä Basílica de Guadalupessa vierailee vuosittain noin 15 miljoonaa pyhiinvaeltajaa, joista miljoonat tulevat paikalle juhlapäivänä tai sitä välittömästi edeltävinä päivinä.
Meksikon itärannikolta Veracruzista kotoisin oleva 17-vuotias Carmen on tullut paikalle seurakuntansa nuorista kootun pyhiinvaellusryhmän kanssa. Carmen on nyt ensimmäistä kertaa kotimaansa pääkaupungissa, mutta vierailun tarkoituksena ei ole tutustua kaupunkiin vaan palvella Guadalupen neitsyttä.
”Hän on ihmeellinen”, Carmen sanoo silmät loistaen. ”Olen onnellinen, kun olen päässyt hänen lähelleen. Täällä hän ilmestyi Juan Diegolle.” Guadalupen neitsyt on ollut Carmenille tärkeä lapsesta asti.
Jo muutama päivä ennen Guadalupen neitsyen päivää Basílica de Guadalupen aukio on täynnä pyhiinvaeltajia ja ulkokatoksessa pidetään juhlapuheita. 1600-luvulla rakennetussa vanhassa katedraalissa on väkeä vain vähän ja sen tunnelma on harras. Uudessa, 1970-luvulla käyttöön otetussa modernissa pyhäkössä sen sijaan alkaa näinä joulukuun päivinä jumalanpalvelus joka tunti.
Taaempana aukion laidalla on muutama pienempi kappeli sekä Guadalupe-museo, jonka vierestä nousevat raput ylös kukkulalle. Portaiden lomassa olevan lähteen pohja täyttyy pyhiinvaeltajien kolikoista. Ylhäältä kukkulalta avautuu näkymä yli 20 miljoonan asukkaan kaupungin yli. Täällä Guadalupen ilmestyksen kerrotaan tapahtuneen.
Nyky-Meksikossa lähes jokaisessa kodissa palvotaan Guadalupea. Meksikolaiset suhtautuvat Guadalupeen kuin lempeään äitiin.
Tepoztlánissa, tunnin päässä pääkaupungin hälinästä, señora Alfa Rodriguez esittelee minulle kotialttariaan. Sen keskellä on suuri kuva Guadalupen neitsyestä. Kun kysyn, miksi Guadalupe on saanut alttarin tärkeimmän paikan muiden pyhimysten ympäröimänä, rouva hymyilee ja vastaa: ”La Guadalupana es muy milagrosa.” Guadalupe tekee ihmeitä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2006