Kun ajatellaan uskontoja vallankäytön näkökulmasta, kuten tämän Kumppanin teemassa teemme, ensimmäisenä tulee mieleen käännyttäminen. Ihmisten käännyttäminen vanhasta uskosta uuteen – siihenhän lähetystyökin pohjimmiltaan tähtää, vai kuinka?

1870-luvulla aloitettu lähetystyö on suomalaisen kehitysyhteistyön äiti. Eurooppalaisten ja amerikkalaisten lähetyssaarnaajien työtä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella on myös pidetty siirtomaavaltojen käsikassarana, ja usein aiheesta. On syyllistytty paikallisten kulttuurien halveksimiseen, ja lähetyssaarnaajat ovat tahtomattaankin raivanneet tietä vieraille hallitsijoille ja kauppiaille, jotka eivät todellakaan harrastaneet reilua kauppaa.

Toisenlaisiakin esimerkkejä on: Kongon ”vapaavaltiossa” lähetyssaarnaajat korottivat äänensä valloittajien harjoittamaa riistoa ja väkivaltaa vastaan. Myös sairaanhoito ja perusopetus kuuluivat alusta asti lähetystyöhön.

Kristinusko ja islam ovat aktiivisia ja laajentumishaluisia uskontoja. Jos näin ei olisi, miltä maailmamme näyttäisikään nyt? Lisäksi, Thomas Wallgrenia lainatakseni: ”Ihminen on luonteeltaan kulkuri, ja kulkurit kuljettavat mukanaan tarinoita ja uskomuksia, tapoja ja tauteja, keksintöjä ja esineitä.” Harva kulttuuri on elänyt ja kehittynyt umpiossa. Ison G:n eli globalisaation aikana se käy yhä harvinaisemmaksi, kun kauppa käy ja kaikki virtaa.

Tästä lehdestä löytyy ikäviä esimerkkejä uskonnollisesta vallankäytöstä. Usein uskonnot on valjastettu propaganda-aseiksi. Yhteiskunnalliseen konfliktiin haetaan polttoainetta uskonnoista, mistä 1990-luvun hajoava Jugoslavia tarjoaa ääriesimerkin.

Normaaleissa oloissa propagandaan sentään kuuluu avoimuus. Sekä viestin lähettäjä että vastaanottaja tajuavat olevansa mukana vaikuttamisprojektissa, kun taas manipulaatiossa vastaanottaja ei huomaa olevansa vaikuttamisen kohteena. Omassa uskonnollisesti liberaalissa kulttuurissamme uskonnonvapaus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, jota lähetystyöntekijätkin kunnioittavat. Monissa konservatiivisissa islamilaisissa maissa käsitys uskonnonvapaudesta on merkittävästi kapeampi.

Tämä joulukuun Kumppani sisältää myös kertomuksia kulttuurien ja uskontojen kohtaamisista ja niiden hedelmistä. Olennaista näissä kohtaamisissa on avoimuus ja vapaaehtoisuus.

Rohkaisevaa on sekin, että ainakin uskonnollisten johtajien tasolla dialogia käydään. Suomessa luterilaisen kirkon ja islamilaisten yhteisöjen johtajat ovat tavanneet toi-

siaan säännöllisesti jo kymmenen vuoden ajan; juhlakokous pidetään tällä viikolla. Kaukana uutiskynnyksistä uskontojen johtajat etsivät yhteisiä eettisiä periaatteita. Sellaiseksi on hyväksytty väkivallattomuus.

Se on ainakin kaunis tavoite: että uskonnollisuuden tunnusmerkiksi tulisi maailmassa väkivallattomuus, kaiken (väki)vallankäytön jälkeen.

Antoisia lukuhetkiä
Eira Serkkola

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2006