Indonesialaiset ovat uskovaista kansaa – ainakin paperilla. Kaikkien Indonesian kansalaisten on ilmoitettava viranomaisille uskontonsa, eikä ateismi ole vaihtoehto. Viralliset vaihtoehdot ovat islam, kristinusko, hindulaisuus, buddhalaisuus sekä sekalainen kategoria muut. Myös kungfutselaisuus on nostettu uskontojen tasolle.

Ihmisten ja yhteisöjen kannalta tärkeissä siirtymäriiteissä uskonnolla on keskeinen rooli. Seremonioiden muotoon vaikuttaa kuitenkin huomattavasti enemmän alueen alkuperäinen kulttuuri kuin viralliset uskonnot, jotka ovat Indonesiassa kaikki muualta tuotuja. Näin esimerkiksi Pohjois-Sumatran protestanttisten batakien riitit eroavat huomattavasti heidän papualaisten uskonsisartensa ja -veljiensä seremonioista.

Jaavalaista synkretismiä

Kolme vuotta sitten, kun olin juuri muuttanut Yogyakartaan Etelä-Jaavalle, minut kutsuttiin heti alkuaikoina kolmesti hautajaisiin. Ensimmäiset kaksi olivat muslimihautajaisia, ja koska en ollut aikaisemmin ollut sellaisissa, oletin kaavan liittyvän uskontoon.

Hautajaiset pidetään täällä heti samana päivänä, tai jos henkilö kuolee yöllä, seuraavana päivänä. Koko kylä sekä kaikki paikalle ehtineet sukulaiset, tuttavat ja ystävät kerääntyvät vainajan talon eteen. Rukousten ja puheiden jälkeen vainaja kannetaan hautausmaalle, ja sitten vieraat kokoontuvat yhteen syömään, tupakoimaan ja keskustelemaan.

Hämmästyin, kun kolmansissa hautajaisissa kaikki sujui saman kaavan mukaan – paitsi että imaamin sijaan rukoukset lausui katolilainen pappi. Vainaja haudattiin samalle hautausmaalle kuin kylän muslimivainajat.

Indonesiassa pakollisella tupakkatauolla kysyin naapuriltani Yandolta, miksi kristitty vainaja oli haudattu islamilaisen kaavan mukaisesti. Hän nauroi tyhmyydelleni ja selitti, että kylän hautajaisissa käytetään aina samaa perinteistä jaavalaista kaavaa, vainajan uskonnosta riippumatta.

”Ehkä ihmisten mielestä näissä henkiasioissa on parempi luottaa islamia ja kristinuskoa vanhempiin paikallisiin tapoihin”, jatkoi Yando. ”Tosin niihin lisätään varmuuden vuoksi tuotujen uskontojen rukoukset. Eihän sitä ikinä voi tietää, kuka näissä asioissa on loppujen lopuksi oikeassa…”

Jaavalaista synkretismiä siis, jos käytetään antropologista termiä.

Jaavalaisten hautajaisten ehkä tärkein osuus tapahtuu vasta hautaamisen jälkeen, ja myös siinä on voimakkaasti läsnä perinteinen jaavalainen maailmannäkemys. Ensimmäisen kuoleman jälkeisen viikon ajan naapurit kerääntyvät joka ilta kuolleen taloon ja rukoilevat yhdessä, olivatpa rukoukset sitten islamilaisia tai kristillisiä. Seuraavan kerran kokoonnutaan neljäkymmentä päivää kuoleman jälkeen, sitten sata päivää, vuoden ja kahden vuoden päästä sekä tuhat päivää kuoleman jälkeen.

Näiden rukousten on määrä auttaa vainajan sielua siirtymään levolliseen tilaan tuonelassa. Usko levottomien sielujen eli käytännössä kummitusten läsnäoloon elää hyvin vahvana Jaavalla.

Rukoushetkissä naapurit, ystävät, sukulaiset ja tuttavat myös syövät ja keskustelevat yhdessä – ja luonnollisesti miehet polttavat neilikkatupakkaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006