Vastasyntynyt ja isä, pussit silmien alla. (Kuva: Laura Lager)
”Nykyisin 70 prosenttia isistä osallistuu synnytykseen. Kotiin jääminen on melkeinpä poikkeavaa käytöstä, jota joutuu selittelemään”, sanoo kolmen pienen lapsen isä Jukka Aronen, 42. Hän on ollut mukana jokaisen lapsensa synnytyksessä Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä, eikä ratkaisussa ollut edes miettimistä.
”Isällä on minusta synnytyksessä selvä rooli. Hän on äidin tukihenkilö, joka välittää tietoa kätilölle, kun äiti ei enää pysty kunnolla kommunikoimaan. Kun lapsi on syntynyt, isä leikkaa napanuoran, pesee lapsen ja ottaa valokuvia. Tapana on myös, että isä ilmoittaa lapsen syntymästä suvulle.”
Perheen esikoisen synnytys oli vaikea. Sairaala oli lisäksi helteisenä kesänä täpösen täynnä, ja kolmikko sijoitettiin ensiksi varastohuoneeseen. Myöhemmin he saivat oman perhehuoneen.
”Kun lähdimme sairaalasta kotiin, siirryimme ikään kuin omalle planeetallemme. Ulkopuolinen maailma unohtui, ja kaikki rutiinit pyörivät vauvan ympärillä”, Aronen kuvailee.
Toisen ja kolmannen lapsen syntyessä Aronen, hänen vaimonsa ja vastasyntynyt ovat viettäneet sairaalassa vain pari päivää. Kotona odottivat mummo ja ensin yksi, sitten kaksi isosiskoa.
”Kolmannen lapsen syntyessä isommat lapset olivat äkäisessä influenssassa, ja pian olimme kaikki sairaina, vastasyntynytkin”, Aronen muistelee viime kevättä.
Isän rooliin kuuluu myös varpajaisten järjestäminen miesporukassa.
”Sellaista perinnettä on kiva noudattaa. Kokoonnutaan johonkin kapakkaan juhlimaan uutta tulokasta ja näytetään valokuvia. Vaimoni tosin kysyy aiheellisesti, miksi juhlinnan keskiössä on mies, ei synnyttänyt äiti.”
Velikin voi yöpyä sairaalassa
Auli Starck, 34, synnytti esikoisensa toissa joulukuussa Kätilöopiston kodinomaisessa synnytysyksikössä, Haikaranpesässä. Hänen miehensä oli mukana koko ajan.
”Kokemus ei ollut lainkaan sairaalamainen. Asuimme Haikaranpesässä kaksi päivää. Siellä isä huolehtii perheestä, tuo esimerkiksi ruuat keittiöstä. Minun tehtäväni oli levätä ja imettää vauvaa. Tietysti kätilöt kävivät neuvomassa ja lääkäri tutki lapsen.”
Haikaranpesään pääsee hyvällä tuurilla ja oikealla ajoituksella. Lisäksi raskauden on oltava normaali.
”Mies sai helposti järjestymään töistä vapaata ja piti saman tien isyyslomaa kaksi viikkoa. Yhdessä rupesimme opiskelemaan vanhemmuutta kotona. Isovanhemmat toivat jouluruokia, ja muitakin vieraita kävi poikaa katsomassa. Se oli piristävää eikä rasittavaa, kun kukaan ei odottanut suurta kestitystä”, Starck kertoo. Hänen mukaansa karjalainen rotinaperinne elää Suomessa jonkin verran: vauvaa katsomaan tulleet naiset ovat perinteisesti tuoneet lahjaksi leivonnaisia, koska äiti ei jaksa laittaa.
”Mutta tämä on muuttunut pakastimien yleistyttyä. Neuvolassakin neuvotaan nykyisin tekemään ruokaa ja leipomaan valmiiksi pakastimeen.”
”Arki koittikin sitten, kun mies lähti töihin. Jäin kovin yksin vauvan kanssa. Jos sukulaisia ei asu lähellä eikä kukaan ystävä ole juuri äitiyslomalla, äiti ei välttämättä näe muita kuin vauvaansa koko päivänä. Onneksi on äiti-lapsi-kahviloita ja äiti-lapsi-piirejä”, Auli Starck tuumii.
Perheeseen odotetaan toista lasta pikapuoliin. Haikaranpesä on varattu, ja tällä kertaa ehkä Jalmari-poikakin nukkuu siellä yhden yön.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006