Kampalalaisesta kirjakaupasta osui mukaan ugandalaistoimittaja Joachim Buwembon hassunhauska pakinapamfletti How to be a Ugandan. Myyjä sanoi, että opus oli toista vuotta kaupan ostetuin tuote. En yhtään ihmettele.

Päätyökseen laadukasta Daily Monitor -lehteä päätoimittava Buwembo laukoo ilkikurisia totuuksia ugandalaisista poliitikoista, liikemiehistä, lääkäreistä ja monista muista ammattikunnista. Ulkopuolisen kirjoittamana nämä jutut voitaisiin tuomita epäasiallisina yleistyksinä, mutta tämän päivän nopeasti kehittyvässä Ugandassa ihmiset osaavat ilmeisesti nauraa itselleen, ja toisilleen…

Kirjan kenties sattuvimmat esimerkit kuvaavat paikallisia kansalaisjärjestöjä. Buwembo arvelee, että Ugandassa on väkilukuun nähden kaikkein eniten kansalaisjärjestöjä koko maailmassa. ”Saattaa olla, että Ugandassa on yhtä paljon kansalaisjärjestöjä kuin täällä on asukkaita. Onhan meillä esimerkiksi enemmän katulasten auttamiseen erikoistuneita järjestöjä kuin koko maassa on todellisuudessa kodittomia lapsia.”

Pakinoitsija ehkä liioittelee hiukan, mutta ajapa bussilla Kampalasta Kabaleen, niin näet joka kylässä maantien varrella vähintään kymmenen ainakin nimensä perusteella aidstyöhön liittyvän järjestön toimipisteet.

Vielä 90-luvulla kaikki kansalaisjärjestöt olivat ulkomaalaisten pyörittämiä – ja suosittuja siitä, että ne maksoivat työntekijöilleen moninkertaisesti enemmän palkkaa kuin vastaavista työtehtävistä saattoi tienata hallituksen leivissä.

”Sitten joku keksi, että myös ugandalaiset voivat perustaa kansalaisjärjestöjä, ja käsityksemme kansalaisjärjestöistä muuttui ikuisiksi ajoiksi. Tänä päivänä kansalaisjärjestö on hyvin pieni liikeyritys, jolla on hyvin hankala nimi ja hyvin suuri nelivetoauto, jota ajaa kansalaisjärjestön perustaja, joka saa kerran vuodessa isännöidäkseen rikkaita vieraita ulkomailta.”

Jos haluat perustaa menestyvän ugandalaisen kansalaisjärjestön, ota ensin selvää, mikä olisi juuri tällä hetkellä kaikkein vetoavin avustustoiminnan ala, Joachim Buwembo opastaa. Uudelle järjestölle on myös keksittävä mahdollisimman trendikäs nimi. Miltä kuulostaisi vaikkapa ”Ruohonjuuritason aktivistit demokratisoinnin mobilisoimiseksi”?

Kun paperityöt on tehty, on aika mennä jonkun ulkomaisen avustusjärjestön puheille vakuuttamaan heidät avustushankkeen tarpeellisuudesta. Voi olla hyödyksi viljellä sellaisia käsitteitä kuten ”tietoisuuden herättäminen” sekä ”haavoittuvat ryhmät”, ja kannattaa myös mainita, että hankkeen ”jaksottaisissa ulkoisissa arvioinneissa” tullaan tietysti käyttämään ”määrällisiä tulosmittareita”.

”Kun ulkomainen avustusjärjestö suostuu rahoittamaan järjestösi tietoisuudenherättämisworkshopin, voit todeta taistelun päivien olevan ohi. Kutsu rahoittajajärjestösi alkuperämaan suurlähettiläs juhlallisesti avaamaan seminaarisi. Kruunaat urasi kansalaisjärjestön toiminnanjohtajana esiintymällä jatkuvasti asiantuntijana tv:n keskusteluohjelmissa. Matkustat vähän väliä ulkomaille kansainvälisiin seminaareihin ja konferensseihin. Voit myös perustaa kotimaahan muutamia järjestösi maakunnallisia paikallisjaostoja, mutta muista pitää raha-asiat tiukasti omissa käsissäsi!”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006