Asha Mirón monet kulttuurit

Asha Mirósta tuli Espanjassa "kaikkien tuntema Asha", kun hän kirjoitti kirjan omista adoptiovaiheistaan ja paluustaan juurilleen. Gangesin tytär ja sen jatko-osa on käännetty jo seitsemälle kielelle.

 

Kuva: Asha Miró. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)

Asha Mirón tuntee koko Espanja.

 

Asha Mirón päivät täyttyvät projektista siirtolais- ja adoptoitujen lasten parissa. Barcelonassa on menossa suuri sosiaalinen muutos. Siirtolaisten määrä on lisääntynyt nopeasti viiden viime vuoden aikana, mutta vasta vuosi sitten aloitettiin siirtolaisten kotouttamisprojekti.

”He saapuvat täysin erilaiseen maailmaan. Muutos on suuri haaste yhteiskunnalle. On äärimmäisen tärkeää, että muualta tulleet lapset tuntevat olonsa kotoisaksi, oppivat kieltä ja sopeutuvat täkäläisiin oloihin. Erilaisten kulttuureiden yhteen saattaminen on projektimme keskeinen sisältö”, Asha Miró sanoo.

”Kun saavuin tänne kolmekymmentä vuotta sitten, kaduilla ei näkynyt eri etnisten ryhmien edustajia. Olimme siskoni kanssa ainoa väriläiskä asuinalueellamme. Silloin tunsin olevani todella erilainen. Nyt tilanne on muuttunut täysin, siirtolaisia on koko ajan enemmän ja Katalonia johtaa tällä hetkellä Espanjan adoptiotilastoja.”

Vaikka Miró tuntee itsensä erilaiseksi vieläkin, erilaisuudesta on tullut hänelle positiivinen arvo. Hänet tunnetaan televisiosta, ihmiset ovat lukeneet hänen elämäntarinansa ja pysähtyvät mielellään juttelemaan kadulla.

Uuden työnsä ohella Miró kiertää puhumassa kouluissa ja adoptiovanhempien valmennustilaisuuksissa. Aivan hiljattain hän on kirjoittanut pari lastenkirjaa, jotka kertovat eri kansallisuuksia edustavien lasten ystävyydestä. Kirjailijalla ja hänen agentillaan Anna Soler-Pontilla on vireillä myös animaatioelokuvaprojekti, joka perustuu Mirón tarinaan.

Nämä kaksi adoptioasialle omistautunutta naista eivät kuitenkaan tyydy vain kulttuurisektoriin. He ajavat myös aktiivisesti uutta lakialoitetta, joka mahdollistaisi vanhempien lasten adoptoimisen perheisiin, jossa on jo ennestään pieniä lapsia.

Autuas adoptio

 

Miró adoptoitiin Bombaysta (nykyisestä Mumbaista) Barcelonaan 70-luvun alussa. Electa ja Joseph Miró olivat adoption pioneereja: tuolloin lapsen tuominen maailman toiselta laidalta oli vielä hyvin erikoista Kataloniassa.

 

”Monet ihmettelivät tuolloin sitä, että vanhempani halusivat adoptoida kuusivuotiaan lapsen. Heille sanottiin, että oli mahdotonta kasvattaa niin vanhaa lasta, koska tämä oli jo ’valmiiksi muotoutunut’. Perheemme on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, ettei asioiden tarvitse tapahtua aina tietyssä järjestyksessä.”

”Minua viisi vuotta nuorempi Fátima oli saapunut Intiasta Barcelonaan jo ennen minua. Haluan saada ihmiset ymmärtämään oman esimerkkini avulla, että myös vanhempi lapsi pystyy sopeutumaan uusiin oloihin. Hän on valmis tekemään kaikkiensa saavuttaakseen sen, mitä eniten kaipaa – omien vanhempien rakkauden.”

Mirón omaan tarinaan liittyy monta traagista ja lopulta onnellista sattumaa. Hänen vanhempansa halusivat alun perin adoptoida pienet kaksostytöt, mutta toinen tytöistä kuoli juuri ennen Espanjan-matkaa. Sattumien ja oman sinnikkyytensä ansiosta Miró sai toisen kaksostytön paikan. Koska viisivuotias Miró oli joskus kuullut lastenkodin nunnien mainitsevan Barcelonan, hän ryhtyi pyytämään itselleen vanhempia nimenomaan Barcelonasta.

”Olen aina ajatellut, että sain kaksi elämää. Ensimmäiseen elämään kuuluivat kuusi vuotta orpokodissa. Vaikka nunnat kohtelivat minua hyvin, kaipasin vanhempien rakkautta. Toiveeni toteutuminen oli kuin jälleensyntymä. Se, että juuri minut valittiin kaikkien niiden lasten joukosta, oli ihme. En voi vieläkään lakata hämmästelemästä sitä.”

Kun Miró jo aikuisena, melkein kolmikymppisenä päätti palata Intiaan etsimään juuriaan, ties kuinka mones sattuma toi hänen käsiinsä esitteen Intiassa järjestettävästä työleiristä.

”En halunnut palata Intiaan tyhjin käsin. Selasin työleiriesitteitä ja silmiini osui yksi, joka järjestettiin kaikista kaupungeista juuri Mumbaissa ja synnyinkaupungissani Nasikissa. Halusin lähestyä Intiaa eri tavalla ja tehdä jotain hyödyllistä, koska tunnen, että olen saanut paljon myös synnyinmaastani. Jotain siitä, miten sikäläiset ajattelevat ja suhtautuvat asioihin. Halusin kokea, millaista ihmisten arki on Intiassa, sillä se olisi yhtä hyvin voinut olla minunkin arkeani.”

Miró työskenteli katulapsille tarkoitetussa koulussa ja perheväkivallasta kärsineiden naisten parissa. Kuukauden työleiristä tuli käännekohta hänen elämässään. Hän kirjoitti paluumatkastaan ensimmäisen kirjansa, Gangesin tyttären, koska ajatteli siten pystyvänsä auttamaan muita adoptoituja ja adoptiota suunnittelevia.

”En todellakaan pitänyt itseäni kirjailijana. Halusin kertoa kokemuksistani, koska ajattelin, että ne voisivat rohkaista niitä, jotka suunnittelevat adoptiota ja etukäteen murehtivat, miten hankalaa se on. Se, että kirjasta tuli niin suuri menestys ja sen lukivat nekin, joilla ei ollut mitään tekemistä adoption kanssa, yllätti minut täysin.”

Ensimmäisellä matkallaan Miró aloitti juuriensa selvittämisen ja joutui kohtaamaan sekä erilaisuuden ongelmat että kuulemaan surullisesta alkutaipaleestaan. Hän sai selville muun muassa sen, että hänen isänsä oli hylännyt hänet vauvana.

Kun menestyskirjasta päätettiin tehdä televisiodokumentti, Asha palasi uudelleen synnyinseuduilleen kuvausryhmän kanssa. Toisella matkalla kaikki ensimmäisen matkan tiedot kääntyvät päälaelleen. Uusista paljastuksista ja tunnekuohuista syntyi Kuun kahdet kasvot, eräänlainen jatko-osa. Toinen osa tuo Mirón tarinaan myös toisen päähenkilön: toisen Ashan, biologisen sisaren.

”Palatessani Intiaan aloin ymmärtää, millaisissa oloissa ihmiset elävät ja miksi he tekevät sellaisia ratkaisuja kuin tekevät. Ymmärsin lapsen hylkäämisenkin paremmin, kun näin omin silmin, millaisia vaikeuksia ihmisillä on selviytyä arjestaan. Siksi olikin niin ihmeellistä, kun löysin sisareni toisella matkallani ja sain tietää, ettei isäni ollut jättänytkään minua kadulle, vaan antoi minut nunnien hoiviin, jotta saisin toisen mahdollisuuden. Vaikka olin jo jollakin tavalla sinut asian kanssa, kuva isästä muuttui kokonaan ja myös tarinani muuttui toiseksi.”
 

Kaksi Ashaa

Sisarusten jälleennäkemistä kolmenkymmenen vuoden eron jälkeen on seurannut tiivis yhteydenpito. Ashat ovat löytäneet yhteyden siitä huolimatta, että toinen puhuu katalaania, toinen marathia.

”Vaikka kommunikaatiomme onkin välillä melko epätodellista, ymmärrämme toisiamme. On uskomatonta, miten samanlaisia olemme, vaikka elämme täysin erilaisissa maailmoissa. Nauramme paljon yhdessä ja ymmärrämme toistemme mielentiloja jo äänensävyn perusteella.”

Yksi kirjailijan viime aikojen ilon aiheita on ollut Asha-sisaren vierailu Barcelonaan viime kesänä. Tuolloin kaksi kulttuuria ja perhettä yhdistyi konkreettisesti kymmeneksi päiväksi. Pois lähtiessään sisko totesi, että elämä Euroopassa on hienoa juoksevine vesineen, mutta hänen paikkansa on Shahassa oman perheen luona.

”Se muistutti minua jälleen kerran siitä, mikä on todella tärkeää elämässä, ja mitkä arvot tulevat ensimmäisinä. Lännessä omistaminen on niin tärkeää, että unohdamme, mitä olemme. Joskus on tarpeen, että joku ulkopuolinen tulee muistuttamaan olemisen tärkeydestä”, Miró toteaa.

Gangesin tytär -kirjan arvostelu

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!