Pitkään kestäneet sateet ovat pehmittäneet pienen kylän läpi kulkevan tien liejuiseksi. Vettä sataa nytkin. Kumiset varvassandaalini lipsuvat niljakkaina jaloissa. Aivan tien vieressä on kivestä tehtyjä taloja ja sekä pellinpalasista sekä muovipressuista kyhättyjä majoja. Niiden asukkaat kerääntyvät pihoilleen ihmettelemään tiellä liukastelevia muukalaisia. Olen kaverini kanssa saapunut juuri Paribal Aloosa -nimiseen kylään. Vastaanotto on utelias ja hilpeä.

Paribal Aloosa sijaitsee Pohjois-Intiassa, Kashmirin alueella, josta Pakistan ja Intia kiistelevät. Saamme yösijan erään perheen kotoa. Vietämme siellä neljä päivää. Mieleeni jää erityisesti ihmisten myönteinen elämänasenne. Ilmeet kuitenkin vakavoituvat, kun puhumme Kashmiria painavista uhkatekijöistä. Asukkaat ovat hyvin tietoisia tilanteestaan.

Kansanäänestystä ei kuulu

Intia oli aikoinaan Britannian siirtomaavallan alla. Myös Pakistan kuului tuolloin Intiaan. Vuonna 1947 brittiläinen Intia jaettiin Pakistaniin ja Intiaan. Maat rajattiin uskonnollisin perustein. Niinpä pakistanilaiset ovat enimmäkseen muslimeja ja intialaiset hinduja. Maiden väliin sijoittuva muslimienemmistöinen Kashmirin alue jäi kuitenkin jakamatta.

Kashmirin hindulaisen hallitsijan, maharadja Hari Singhin epäröidessä, kumpaan uusista valtioista liittyä, Pakistanin muslimit miehittivät Kashmirin varmistaakseen uskonnollisten rajanvetojen toteutuvan. Silloin Hari Singh kääntyi Intian puoleen ja allekirjoitti sen kanssa liittymissopimuksen. Intia lähetti armeijansa Kashmiriin karkoittaakseen pakistanilaiset alueelta. Syttyi sota. Rauha saatiin palautettua YK:n avustuksella vuoden 1948 lopussa.

Kashmir jaettiin kahtia kiivaiden neuvottelujen tuloksena. Kaksi kolmannesta päätyi Intialle ja yksi Pakistanille. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa määrättiin, että lopullisen päätöksen siitä, kumpaan valtioon Kashmir liittyisi, saisivat äänestämällä päättää kashmirilaiset itse. Kansanäänestystä ei vielä tähän päivään mennessä ole järjestetty. Se olisi liian suuri riski riitapukareille, jotka kumpikin haluavat ”omansa” eli Kashmirin kokonaisuudessaan.

Kashmirin kysymys on kummallekin osapuolelle erittäin tärkeä ja tunnepitoinen. Intialaisten mukaan ilman Kashmiria koko Intia hajoaisi Neuvostoliiton tavoin. Pakistanilaiset puolestaan pitävät Kashmirista luopumista kansallisena itsemurhana. Kummankin maan poliitikot tietävät, että Kashmiriin liittyvät jämäkät lausunnot potkivat eteenpäin poliittisella uralla.

Intian ja Pakistanin omistushaluinen nokittelu on tuohduttanut kashmirilaisia, joista monet ovat itsenäisen Kashmirin kannalla. Vuonna 1989 palestiinalaisten esimerkistä rohkaistuneina kashmirilaiset käynnistivät oman kansannousunsa. He muun muassa ottivat Intian sisäministerin tyttären panttivangiksi. Lisäksi puoli miljoonaa kashmirilaista marssi Srinagarin kaupungin kaduilla vaatien vapautta.

Intian sotilaat vastasivat mielenilmaisuun ampumalla väkijoukkoon, jolloin 80 mielenosoittajaa kuoli. Valtioterrori synnytti lisää terroria. Kaikenkaikkiaan kashmirilaisten ja Intian miehistön yhteenotoissa kuoli 30 000-40 000 kashmirilaista.

Kashmiria on kuvailtu paratiisimaisen kauniiksi. Ulkomaisten turistien lisäksi myös intialaiset ovat tukalampien helteiden aikaan käyneet tuulettumassa ja ihailemassa maisemia omassa ”Lapissaan”. Kashmir on ollut etenkin Intian ylemmän keskiluokan kuherruskuukausien suosikkikohde. Lumihuippuisia vuoria on käytetty myös lukuisien elokuvien lemmenkohtausten kulissina. Nykyään alueen turismi on kuitenkin levottomuuksien takia kuihtunut olemattomiin. Kashmirissa toimii 32 erilaista ääriryhmää, joilla kaikilla on omat toimintatapansa ja pyrkimyksensä.

Kashmirin konfliktia on pidetty yhtenä maailman pahimmista uhkakuvista. Sekä Intialla että Pakistanilla on ydinaseita, eikä kilpavarustelulle näy loppua. Viimeksi tämän vuosituhannen alussa valtiot uhkailivat toisiaan ydinaseillaan. Intian lehdistössä nähtiin jo ohjeita siitä, miten suojautua ydinsodan syttyessä.

Ensimmäisen kerran Pakistan ja Intia sotivat siis jo vauvaiässä. Nyt kohta kuusikymppisinä naapurit kinastelevat edelleen. Vuonna 1964 Kiina kävi sekoittamassa Kashmirin pakkaa valtaamalla itselleen osia sen itäosasta. Kaiken kaikkiaan Kashmirista on sodittu neljästi. Ja etenkin valvontalinjan läheisyydessä paikalliset asukkaat joutuvat olemaan varpaillaan rauhan aikanakin. Jos esimerkiksi lehmä karkaa rajan toiselle puolelle, sen hakija on vaarassa tulla ammutuksi.

Vihanpidon järjettömyyttä kuvaavat myös ne lukuisat sotilaat, jotka kuolevat kylmyyteen ja vuoristotauteihin maailman katolla, Himalajan rinteillä. Ankarimmillaan viiteenkymmeneen asteeseen laskeva pakkanen tappaa joka toisen jäätikönpuolustajan.

Viime aikoina toiveet rauhanomaisen ratkaisun löytymisestä kiistaan ovat kasvaneet, sillä rauhanneuvotteluita maiden välillä on käyty. Konkreettisimpana tuloksena viimeksi kuluneen vuoden aikana käydyissä neuvotteluissa pidetään linja-autoyhteyttä tulitaukolinjan yli.

Bussiyhteys mahdollistaa tuhansien raja-alueella asuvien perheiden rajanylityksen. Lisäksi viime vuoden marraskuussa Intia veti hyväntahdon eleenä noin tuhat sotilasta alueelta. Intialla on arvioitu olevan Kashmirissa 250 000-500 000 sotilasta.

Rauha merkitsee eniten

Paribal Aloosassa on rauhallista. Kukko kiekuu aamuisin, lapset jättävät kenkänsä koulun eteiseen, miehet huolehtivat riisiviljelmistä, ja naiset touhuavat keittiössä. Sateen kuraamilla pihoilla taapertaa hanhi- ja ankkaparvia. Joku istuu järven rannalla.

Kylän harmonista arkea uhkaa kuitenkin ympäröivä todellisuus. Siitä muistuttavat Intian armeijan päivittäiset partiokierrokset kylässä iltaisin kello viiden ja kuuden välillä. Sotilaat etsivät alueella mahdollisesti piileskeleviä äärimuslimien ryhmittymiä. Välillä kyläläisten korviin kantautuu tietoja lähialueilla sattuneista pommi-iskuista ja muista levottomuuksista.

Yksi kylän miehistä, Showkat Ahmad, käy töissä 80 kilometrin päässä Srinagarin kaupungissa. Hän on hotellityöntekijä venehotellissa. Ennen hän kutoi mattoja kotona, mutta sitten silmät eivät enää kestäneet niin tarkkaa työtä. Nyt hän pääsee käymään kotonaan vaimon, kahden lapsen ja isoäidin luona noin parin kuukauden välein.

”Olemme keskustelleet kyläläisten kanssa Kashmirin kohtalosta, ja meille on yhdentekevää, kuulummeko Pakistaniin vai Intiaan. Tärkeintä olisi, että saisimme elää rauhassa”, Ahmad sanoo.

Valokuvanäyttely Kashmirin kasvot 1.-29.4. 2005 kansainvälisessä toimintakeskus Toppeliuksessa, Torikatu 16, Oulu.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005