Monien kriisien keskellä maailmaa nähnyt Kalle Löövi ei suutu pikkuasioista.

Tampereelta hallintotieteilijäksi valmistuneen Löövin juuret ovat syvällä SPR:n historiassa, syvemmällä kuin hän itse alun perin tiesikään.

”Vuonna 1988 Armenian maanjäristysalueella ollessani sain faxilla kopion vanhasta pöytäkirjasta. Siinä todettiin Kalle Löövin liittyneen 6.2. 1918 Suomen Punaiseen Ristiin ja ryhtyneen ambulanssinkuljettajaksi. Hieman aiemmin, tammikuun 28. oli syttynyt kansalaissota.”

Isoisä-Löövin vaiheet SPR:ssä olivat kuitenkin vielä historian kätköissä siinä vaiheessa, kun nuorempi Kalle Löövi itse alkoi toimia Valkeakosken paikallisosastossa vuonna 1972. Aktiivisessa joukossa kehiteltiin uusia ideoita ja menetelmiä, joille oli tilausta maanlaajuisestikin.

”Kuljin muun muassa 1970-80-lukujen vaihteessa puhumassa poliisipäällystöille siitä, miten vapaaehtoisia johdetaan ja toimintaa systematisoidaan. Tällaisia tilanteita tulee esimerkiksi suuretsinnöissä, jolloin parissa tunnissa on organisoitava satojen vapaaehtoisten toiminta. Organisointi on johdolle iso kysymys.”

Aina tuttua ja aina uutta

Taaksepäin katsoessa elämä näyttää usein edenneen johdonmukaisesti kohti kulloistakin pistettä. Niin Kalle Löövinkin kohdalla. Silta kansalliselta kansainväliselle tasolle oli helppo ylittää, sillä työn ydin pysyy samana, vain mittakaava, alueet ja vahingon laatu vaihtuvat.

”Pelastustyössä ja avustustoiminnassa samat periaatteet pätevät kaikkialla: projektin organisointi, tarpeiden ja resurssien kartoitus ja sovittaminen yhteen.”

Löövi tietää mistä puhuu. Vuoden 1982 sotatilassa ollutta Puolaa ovat seuranneet työt Somaliassa, Etiopiassa, Malawissa, Mosambikissa, Afganistanissa, Balkanilla ja sitten Kosovossa, Pakistanissa – luettelo ei ole täydellinen, ja työnantajat ovat vaihtuneet, mutta Löövin on vaikea erottaa tuhoalueita ja avustustoimia toisistaan.

”Vaikka olosuhteet ovat erilaiset, organisointi on niin samanlaista, että en pysy itsekään kärryillä, mitä missäkin on tehty.”

Ja toisaalta – mikään ei ole samanlaista. Iranin eri katastrofeissa Löövi on ollut avustamassa kolme kertaa, ja joka kerta kaikki oli erilaista. Kokemuksista oppiminenkin muuttaa asioita.

”Se, mikä ennen meni huonosti, osataan seuraavalla kerralla paremmin. Ja tilalle tulee uusia ongelmia. Kaikki on vähän hankalaa, mutta mikään ei ole ylivoimaista.”

Kaksinkertaiset katastrofit

Luonnonkatastrofien ohella ihminen itse vaarantaa lajitovereidensa elämää. Sota ja luonnonkatastrofi yhdessä ovat auttajillekin moninkertainen haaste. Kalle Löövi toimi operatiivisena päällikkönä afganistanilaisten pakolaisten avustustyössä. Heidän, jotka USA:n häätäessä talebaneja pakenivat naapurimaihin, Pakistaniin, Iraniin ja Irakiin.

”Kun konflikti on jo vienyt valmiutta auttaa, pienikin onnettomuus on katastrofi. Tällä hetkellä erityisen onnettomassa tilassa on Acehin alue Indonesiassa. Siellä ollaan nyt aivan nollilla tai jopa sen alapuolella.”

Katastrofeja on käytetty poliittisen propagandan välineenä, mutta ne ovat johtaneet myös kädenojennuksiin. Sri Lankasta kerrotaan monenlaisia tarinoita, Löövikin kertoo yhden.

”LTTE (tamilisissien järjestö) on toimittanut hallitukselle tietoja kodittomiksi jääneistä ihmisistä, ja humanitääristä apua on voitu toimittaa järkevästi.”

Tieto tulee varmalta taholta, sillä juuri Sri Lankaan SPR lähetti klinikkansa jo maanantaina 27. joulukuuta, kun tsunamikatastrofin laajuus alkoi selvitä ja monessa muussa paikassa vielä arvioitiin avun tarvetta.

”Kun paikan päällä olevat kuulevat suomalaisten innosta, he jaksavat taas kuokkia”, Löövi pohtii.

Nopeat päätökset tärkeitä

Nopeus on SPR:n ehdoton valttikortti, kuten koko kansainvälisen Punaisen Ristin. Sri Lankalle lähtenyt sairaala mahtuu – ilman telttoja ja halleja ja generaattoreita – tuhanteen kannettavan kokoiseen pahvilaatikkoon ja kulkee yleensä normaalien reittilentojen mukana. Reipasta päätöksentekoa edellytetään myös avustustyöhön lähteviltä: kutsuviestin saamisen jälkeen on tunnissa parissa päätettävä, onko mukana vai ei.

Kun hälytyskellot soivat, aikaa jahkailulle ei ole missään vaiheessa. Katastrofitilanteessa Löövi arvioi tilanteen ja valmistelee pääsihteerille ehdotuksensa siitä, mitä apua ja tarjotaan ja minne. Suuriakin päätöksiä syntyy minuuteissa.

”Kun mennään kiireellä, vastaan voi tulla vaikka mitä. Byrokratia ei istu näihin kuvioihin.”

Mutta nopeakaan reagointi ei poista sitä tosiasiaa, että katastrofia seuraa kaaos, eivätkä asiat toimi niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Sri Lankassa oikean paikan löytäminen sairaalalle vei aikaa. Lopulta sen sijoituspaikaksi päätettiin saaren itäisin osa, Komari.

”Viides tammikuuta kello 6.13 tuli viesti, jossa kerrottiin, että ensimmäinen potilas oli otettu vastaan.”

Sitä ennen klinikka oli kannettu paikalle, ja lopulta kun kaikki toimi, väki sai ohjeet pakata se uudelleen, sillä 9. tammikuuta aluetta uhkasi pyörremyrsky, eikä sairaalan haluttu katoavan tuulen mukaan. Pohjavesi nousi puoli metriä, ja juuri rakennetut käymälät muuttuivat uima-altaiksi.

”Kun paikan päällä työtä tekevä saa kuulla siitä auttamisen innosta, joka Suomessa vallitsee, hän jaksaa taas kuokkia. Onhan tuki palautetta ja kannustetta ennen kaikkea heille, jotka ovat siellä työtä tekemässä.”

Ei tilaa sankareille

Kansalaisten osallistuminen keräyksiin on Kaakkois-Aasian katastrofin yhteydessä ollut ennen näkemätöntä. SPR:n keräys on tuottanut lähes 18 miljoonaa euroa. Vilkkaimmillaan punaristilippaaseen on törmännyt monta kertaa päivässä.

”Kun lipaskerääjiä on liikkeellä paljon yhtä aikaa, se näkyy ja tuntuu tuloksessa. Auttaminen on myös tapa helpottaa omaa oloa, keino tehdä jotain.”

Moni haluaisi tehdä jotain vielä konkreettisempaa, lähteä vaikka itse tuhoalueelle tekemään jotain hyödyllistä. SPR kouluttaa kaikki vapaaehtoisensa itse.

”Yhteydenottoja tulee myös alojensa huippuammattilaisilta, ja rekrysivuille heidätkin ohjataan. Kiinnostusta mitataan jo sillä, että kursseja on vain kaksi vuodessa.”

”Yritämme kouluttaa ihmiset niin, ettei heistä ainakaan ole haittaa. Lähtökohtana on, että kun osaat hoitaa itsesi, voit olla avuksi muillekin.”

Yksittäisille sankareille ei pelastajina ja avustajina ole käyttöä. Yhden sankarillisen teon Löövi kertoo silti kokeneensa.

”Pieni poika, joka näki, että olen nääntymäisilläni janoon, jakoi vähät vetensä kanssani. Se oli sankaruutta.”

Ramboille ja kaiken ymmärtäjille käy yleensä huonosti.

”Jos joku ottaa lähtökohdaksi, että olen täällä vain tekemässä itseni tarpeettomaksi, ja oikeasti täällä on kaikki hyvin, niin hän on väärässä. Asiat eivät ole hyvin, ja meidän tehtävämme on tuoda apua ja järjestystä kaoottisiinkin oloihin ja näyttää, että asiat voidaan organisoida. Väärät odotukset voivat johtaa auttajan autettavaksi.”

Tärkeintä on pelastaa ihmisiä

Aina löytyy joku, joka yrittää hyötyä tilanteesta. Myös avun perille menoa epäillään.

”Kaksitoista vuotta sitten olin ison operaation päällikkönä mosambikilaisen pakolaisten parissa Malawissa, heitä oli yhteensä 1 300 000. Kaikkinensa – rottineen, varkauksineen ja sateineen – hävikki oli 0,3 prosenttia. Eihän se jää niin matalaksi edes yhdessäkään suomalaisessa vähittäiskaupassa.”

Avun perille meneminen on Löövin mukaan kiinni oikeasta lähestymisestä.

”Ensinnäkin on otettava selville, mitä ihmiset todella tarvitsevat, eikä tarjota sitä, mitä sattuu olemaan. Toiseksi toiminnassa täytyy ottaa huomioon kehityselementti ja vastaanottavan maan Punaisen Ristin tai Puolikuun tarpeet, mutta tärkeintä on pelastaa ihmisiä. Kolmanneksi pidetään kiinni Punaisen Ristin puolueettomuusperiaatteesta.”

”Kun nämä ehdot täyttyvät, kaikki ovat motivoituneita, tietävät, mitä tehdä, ja apu menee perille.”

Leppoisinta Kalle Löövin työ on silloin, kun hän ehtii paneutua järjestelmien kehittämiseen ja katastrofitilanteiden hallintaan ja johtamiseen liittyvään kouluttamiseen.

”Siinä myös oppii muiden kokemusten kautta. Saa kuulla, mikä ei toimi tai mikä teoria missäkin pettää.”

Turhauttavimmat kokemuksensa Löövi kertoo saaneensa kenttätyössä, kun paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen apu eivät toimi yhdessä. Sama asia voidaan organisoida moneen kertaan, ja resurssit valuvat hukkaan.

”Joskus on itsekin alkanut inttää turhasta asiasta, ja pahaan kohtaan sattuessaan sellainen vaikeuttaa koko avustusoperaatiota.”

Mutta jos Löövin kanssa päätyy väittelyyn, voi oikeastaan huokaista helpotuksesta.

”Mulla palaa pinna pikkuasioista, silloin, kun ei ole syytä. Mutta sitten, kun on syytä ja isoista asioista kyse, pinna kyllä kestää.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2005