Vaahtopääakka rauhan asialla

Kemistiksi valmistunut Helena Kekkonen löysi elämänsä intohimon rauhankasvatuksesta. "Kemian opettajana olin maailman huonoin. Parin kaavan jälkeen jo hyppäsin atomipommin rakenteeseen, ja vartin päästä keskustelimme aseistariisunnasta ja tavallisen ihmisen vastuusta."

Helena Kekkonen on tehnyt pitkän uran rauhankasvattajana. Kuva: Samuli Siirala

Pian 80 vuotta täyttävä Helena Kekkonen on tehnyt pitkän elämäntyön rauhankasvattajana. Kuva: Samuli Siirala

”Olisin Sörkan vankilassa vieläkin, elleivät vartijat olisi heittäneet minua ulos. Vaahtopääakka, he sanoivat”, Helena Kekkonen kertoo.

Vuonna 1974 Helena Kekkonen laittoi Sörnäisten vankilan ilmoitustaululle lapun. Hän alkaisi opettaa vankilassa kemiaa ja pyysi halukkaita ilmoittautumaan. Sali täyttyi elämää nähneistä miehistä. ”Tultiin katsomaan, että millainen tyttö.”

”Tyttö” – keski-ikäinen, Helsingin Laboratoriokoulun virkavapaalla ollut rehtori – kertoi tekevänsä koetta, jolla halusi todistaa, ettei ole olemassa huonoja oppilaita, on vain huonoja opettajia. Myöhemmin hän hieman ihmetellen kysyi, mikä sai vangit pysymään kurssilla. ”Sä paasasit niin kauheella innolla sen ensimmäisen tunnin, ettei me viittitty jättää sua pulaan”, miehet vastasivat.

”Sörkka oli minulle, hyväosaiselle, elämäni todellinen korkeakoulu”, Helena Kekkonen muistelee nyt lämpimästi Lauttasaaren-kodissaan.

Mutta vartijoita Kekkonen kulkulupineen, valokopiotarpeineen ja välineineen ärsytti. Kahden ja puolen vuoden kuluttua he heittivät hänet ulos. Oppilaat olivat epätoivoisia. ”Rakas Helena. Opeta mitä tahansa kunhan et jätä meitä”, kirjoitti eräs.

Tämä tapahtumajakso kertoo paljon Suomen tunnetuimmasta ja pitkäaikaisimmasta, vuonna 1981 Unescon rauhankasvatuspalkinnon saaneesta rauhankasvattajasta. Samoin episodin loppu:

”Lopetettuani vankilassa pyysin vartijat kotiimme ja pahoittelin heidän laiminlyömistään. Kaikkien ihmisten kanssa voi tulla toimeen.”

 

”Hippimummeli” kiertää kouluja

 

 

Lauttasaaren kahdeksannesta kerroksesta näkyy kauas ja joka suuntaan. Helena ja Risto Kekkonen ovat olleet naimisissa 55 vuotta. Musta flyygeli heijastaa valoa. Helena Kekkonen ei ole koskenut siihen kahteenkymmeneen vuoteen. Hänellä ei ole aikaa harjoitella kunnolla eikä hän halua vain ”klinkuttaa”.

”Musiikki, etenkin Bachin urku- ja Chopinin pianomusiikki, ovat voimanlähteitäni. Ja ennen kaikkea ihmisten tuki ja palaute. Joka kerta, kun tulen koulusta puhumasta, olen täynnä iloa ja riemua. Lapset ovat niin ihania ja hyvin vastaanottavaisia.”

Helena Kekkosella on koulukeikkoja melkein viikoittain. Hän pyörittää diakuvista, faktoista, omista kokemuksista, runoista ja musiikista koottua settiä. Koskaan hänellä ei ole ollut vaikeuksia lasten kanssa. ”Hippimummeli”, kuten eräs poika arvostavasti luennoitsijaa luonnehti.

”Minulla on noin 700 lasten kirjettä ja joskus olen ajatellut tekeväni niistä väitöskirjan. Mutta mitä se hyödyttäisi? Tärkeämpää on käydä kouluissa puhumassa elämästä täällä ja kehitysmaissa ja siitä, miten jokainen voi auttaa.”

Helena Kekkonen on taas iloinen ja tasapainossa. Vielä vähän aikaa sitten hän oli sydänjuuriaan myöten pettynyt. Tuntui kovalta, kun Rauhankasvatusinstituutissa – jonka hän itse on perustanut – annettiin ymmärtää, ettei häntä enää tarvita. Eläkkeelle hän oli sieltä jäänyt toki jo vuonna 1990 mutta jatkanut vapaaehtoisena työtä vielä 14 vuotta. ”Riemumielin”, hän sanoo.

”Nyt näen, että ehkä instituutin pitääkin muuttua. Hyvä, että sain palvella 24 vuotta. Vielä voisin vaikka autonkuljettajana tai postittajana auttaa”, hän sanoo.

Rehtori, joka unohti opettajat

Koulutukseltaan Helena Kekkonen on kemisti. Radiumin keksineen Marie Curien omaelämäkerran lukeminen ratkaisi uranvalinnan, mitä hän pitää elämänsä suurena virheenä. Kirjallisuutta tai kasvatusta hänen olisi pitänyt opiskella.

Valmistumisen jälkeen häntä pyydettiin jäämään Teknilliseen korkeakouluun tutkijaksi ja opettajaksi. Hän alkoi erotella toisistaan kahta maametallia, ja saikin ne 99-prosenttisesti irti toisistaan. Loppu olisi jäänyt väitöskirjaan, jota ei sitten tullut.

”Huomasin pian, että rakastan oppilaita, mutta kemian opettajana olin maailman huonoin. Parin kaavan jälkeen jo hyppäsin atomipommin rakenteeseen, ja vartin päästä keskustelimme aseistariisunnasta ja tavallisen ihmisen vastuusta.”

Vuonna 1960 Helena Kekkonen valittiin uuden Helsingin Laboratoriokoulun rehtoriksi. Hän sai suunnitella opetusohjelman, ja pakollisten kuvioiden lisäksi hän aloittikin heti vapaaehtoisen yhteiskunnallisen ohjelman oppilaiden kanssa.

Kaikki osallistuivat. Rehtori kutsui oppilaita kotiinsa, istuttiin lattialla, syötiin iltapalaa ja keskusteltiin ajankohtaisista ja ikuisista eettistä kysymyksistä. Usein oli vieraana joku taiteilija. Helena soitti pianoa. Oppilaiden lempikappale oli Beethovenin Kuutamosonaatti.

”Koulun päättäjäisissäkin soitin aina ensin pianoa ja sitten vasta puhuin.”

Kekkonen kävi oppilaidensa kanssa myös teatterissa. Kun hän seitsemättä kertaa vei oppilaitaan katsomaan puolalaista näytelmää Tango, joka kertoo ihmisen vastuusta diktatuurissa, ja kun näytelmästä sen jälkeen keskusteltiin näyttelijöiden kanssa lämpiössä, Tauno Palo suuteli häntä kädelle.

Mutta rehtori Kekkonen teki yhden pahan virheen: hän unohti opettajat. Huomiotta jääneet opettajat loukkaantuivat. Pettyneenä hän päätyi virkavapaalle ja vankilaan… todistaakseen itselleen, ettei ollut huono rehtori. Hän ei enää palannut siihen työhön.

”Myöhemmin olemme selvittäneet tilannetta eikä kaunaa ole jäänyt”, hän vakuuttaa.

Sitten alkoi taas uusi vaihe, Helena Kekkosen elämän ”ihanin aika”.

Sydän eteläisessä Afrikassa

Kehitysmaat avautuivat Kekkoselle, kun hänestä 1976 tuli Vapaan Sivistystyön Yhteisjärjestön pääsihteeri ja hän otti kehitysmaa-asiat opetusohjelmaansa.

Hän pääsi rauhankasvattajana ja kansainvälisen aikuiskoulutusjärjestön edustajana matkustamaan ympäri maapalloa ja löysi inhimillisen lämmön, solidaarisuuden ja köyhyyden valtakunnat. Alkoivat kuumeisen ihastuneet kehitysyhteistyöprojektit.

Suomessa oli namibialaisia pakolaisia opiskelemassa. Muuan lääkäri, Nicky Jambo, oli palaamassa maanmiestensä luo pakolaisleirille Angolaan, ja Helenan vetämä naisopintokerho päätti varustaa hänet lääkelaukulla.

Tästä alkoi pakolaisten tukeminen. Nickystä tehtiin filmi, ja sen kanssa Helena kiersi puhumassa pitkin poikin Suomea ja palasi aina rahapussillisen kanssa, millä hankittiin leireille vaatteita, saippuaa, lääkkeitä.

Innostus yltyi. Syntyi ajatus bussin rakentamisesta SWAPOn ja ANC:n pakolaisleireille sairaiden ja koululaisten kuljetuksia varten. Risto Kekkonen oli linja-autotehtaan tekninen johtaja.

Linja-autojen alustat ostettiin Ruotsista ja työntekijät rakensivat korit palkatta. Valmiit linja-autot lähetettiin matkaan tupaten täynnä kaikenlaista hyödyllistä. Namibian Freedom Bus!

Busseja rakennettiin vielä kaksi, ja hankkeet saivat valtavasti huomiota. Myös pakolaisten opiskelua Suomessa ja koulujen perustamista etelässä tuettiin.

Nicky Jambosta tuli sittemmin itsenäisen Namibian terveysministeri ja hän kutsui Kekkoset kunniavieraiksi itsenäisyysjuhliin. Monet muutkin Namibian ja Etelä-Afrikan nykyisistä johtajista ovat pariskunnan sydänystäviä. Nelson Mandela on Helena Kekkosen sankari.

”Namibia ja Etelä-Afrikka ovat toivon lähteitä maailmassa. Suurten epäoikeudenmukaisuuksien jälkeen niissä on voitu sopia asioista, eikä sisällissotia ole puhjennut.”

Kekkosella on edelleen näissä maissa kehitysyhteistyöprojekteja katulasten ja opettajien koulutuksen merkeissä, nyt perustamansa Tekniikka Elämää Palvelemaan -järjestön kautta. Hän uskoo ehdottomasti pienimuotoiseen auttamiseen. Yhteen aikaan hän kuului kolmeentoista ystävyysseuraan.

”Ihminen tarvitsee ystäviä, ja ystävyyssuhteet syntyvät pienten järjestöjen kautta. Isoissa syntyy helposti alistussuhteita ja korruptiota. Tasa-arvo on vaikeaa, kun toisessa maassa on hyvin palkattuja ammattilaisia ja toisessa köyhiä vastaanottajia”, hän sanoo.

Helena Kekkonen on tehnyt rauhankasvatustyötä puoli vuosisataa: päätyön puitteissa yli 30 vuotta, palkattuna Rauhankasvatusinstituutin pääsihteerinä neljä vuotta ja eläkkeellä vapaaehtoisena 15 vuotta. Vuosina 1975-2004 hän on pitänyt noin 1600 luentoa.

Miestään hän kiittää yhteistyöstä ja varauksettomasta tuesta kaikkina aikoina. Lapsia on kaksi. ”Ikävä kyllä ei enempää.”

Vihollisia ei ole

Helena Kekkonen osaa oikopäätä sanoa, mistä kaikki on saanut alkunsa.

”Isäni oli pappi Orimattilassa ja joutui viemään surusanomia kaatuneista. Näin vaimojen ja lasten tuskan. Ajattelin, että täytyy olla joku keino välttää sotia. Ihmiset eivät halua sotia, mutta mukautuvat, kun herrat pauhaavat. Aloin jo lapsena etsiä keinoja, joilla löytää ymmärrystä vihollisia kohtaan.”

Toinen käännekohta oli Leningradin Filharmonikkojen ensimmäinen konsertti Helsingissä sodan jälkeen. 18-vuotias opiskelijatyttö osti lipun ruokarahoillaan, vaikka isä paheksui ”ryssien konserttia”.

”Beethovenin seitsemäs sinfonia – se oli kuin taivas: maailmassa ei ole muita kuin ihmisiä. Vihollisia ei ole.”

”Lapsillekin kerron aina kiertäneeni ympäri maailmaa, enkä ole missään kohdannut vihollisia. Minulla on suuri usko maailmanrauhaan. Jos ihmiset saavat elämyksellistä tietoa, he ovat valmiita toimimaan. Mistäkö rahat tähän? Asebudjeteista tietysti.”

Keikoistaan huolimatta Helena Kekkonen tuntee olevansa alityöllistetty. ”Olen ilmoittautunut tekemään vapaaehtoistyötä useampaankin suureen järjestöön, mutta ne eivät ole reagoineet. Ehkä he pelkäävät ikääni?”

Helena Kekkonen täyttää kesäkuussa 80 vuotta.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!