Azar Nafisi: Lolita Teheranissa. Kirjalliset muistelmat.
Lolita Teheranissa käsittelee länsimaisten klassikoiden opiskelua ja vastaanottoa ajatolla Khomeinin Iranissa. Englanniksi kirjoitettua kirjaa markkinoidaan sensaationa. Rotterdamin asemalta junalukemiseksi ostamani jenkkipokkarin kannessa komeileekin ”New York Times Bestseller”. Uteliaisuuteni kuitenkin herätti kannen outo valokuva, jossa on kaksi chadoriin pukeutunutta tyttöä – ilmeisesti kirjan ääreen kumartuneina. Toisen huivin alta on karkaamassa hiussuortuva. Tämä on yksi eleistä, jotka Azar Nafisi kertoo fundamentalistien tulkinneen kapinalliseksi.
Kirjan järkyttävät ja joskus huvittavatkin kertomukset Iranin islamilaisen tasavallan valvotusta elämästä punoutuvat yhteen taiteen vapauttavan voiman kanssa: klassikoista keskustellessaan niiden ystävät pystyvät edes hetkeksi irrottautumaan uskonnon tyranniasta sekä erittelemään sitä.
Maailmankansalaiseksi itseään kutsuva Nafisi asui Iranissa 13-vuotiaaksi, jonka jälkeen hän siirtyi kouluun Yhdysvaltain Lancasteriin. Yhdysvalloissa opiskellessaan hän osallistui antiamerikkalaisiin mielenosoituksiin ja palasi Iraniin vallankumousvuonna 1979 innokkaana rakentamaan maataan. Hän opetti Teheranin yliopistossa, kunnes hänet erotettiin vuonna 1981. Syy oli kieltäytyminen hunnuttautumisesta. Yhdysvaltoihin Nafisi perheineen muutti vuonna 1997, pitkän harkinnan jälkeen. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli perustanut Teheranin-kotiinsa salaisen opintopiirin. Siellä kävi seitsemän nuorta naista, jotka lukivat muun muassa Nabokovia, Austenia, Jamesia ja Scheherazadea.
Muistelmien riemukkaimpia kohtia on kuvaus kirjoittajan Teheranin-yliopiston kurssin yhteydessä järjestetystä ”oikeudenkäynnistä”. Siinä opiskelijatuomioistuin arvioi Fitzgeraldin Kultahattua. Ääri-islamilaisen opiskelijan syytteen mukaan aviorikoksesta kertova romaani myrkyttää vallankumoukselliset mielet ja yllyttää edesvastuuttomuuteen. Puolustaja esittää lukijoiden olevan monimutkaisempia, eiväthän he lähde pyytämään valaitakaan Melvilleä luettuaan.
Nafisin tarkentaa, ettei Kultahatun ytimessä asu moraalittomuus vaan myötätunto: ”Hyvä romaani näyttää yksilöllisen monimutkaisuuden ja luo riittävästi tilaa, jossa kaikilla henkilöillä on oma äänensä; tässä mielessä romaania voi sanoa demokraattiseksi – ei siten, että se puolustaisi demokratiaa, vaan että se on sitä itsessään.”
Lolita Teheranissa on keskusteleva teos ja älyllinen seikkailu, jossa historia herää eloon kirjallisuutta rakastavien lukijoiden kohtaloiden kautta. Sen yleisinhimilliset teemat puhuttelevat kaikkia ”Mielikuvituksen Tasavallan asukkaita”, vaikka käsitellyt kirjat eivät olisikaan tuttuja.
Suomenkielisestä versiosta pois jätetyt keskustelukysymykset saa englanniksi internetsivulta www.atrandom.com/rgg
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005