Kun aamuinen työmatkaliikenne alkaa puoli seitsemän tienoilla kuhista Maputon kaduilla, leivänmyyjät ovat jo asemissaan kadunkulmissa. Monen leivänmyyntipisteen kupeessa kaupataan myös jotain leivän päälle pantavaa. Näitä eväspisteitä on vilkkailla minibussipysäkeillä, merkittävissä tienristeyksissä sekä toreilla.
Yksinkertaisin lisuke on margariini. Alumiinipaperisen paketin sisältö on paloiteltu geometrisesti annospaloihin, joita myyjä levittää asiakkaan leivän väliin. Välillä näkee myös pikkupoikia kanniskelemassa muovirasioita, joista he myyvät makkaroita leivän väliin paloiteltaviksi. Ylivoimainen leivän lisuke on kuitenkin bajia (tai badjia). Tämä rasvainen herkku on rantautunut Mosambikiin intialaisten kauppiaiden mukana.
Suosittu ja edullinen bajia tekee eväsleivästä täyttävän aterian. Nämä kullanruskeat, uppopaistetut pyörykät valmistetaan papujauhoista, ja niitä myydään 500 meticalin kappalehintaan (yksi euro on noin 26 000 meticalia). Tämä hinta tekee bajiasta mahdollisen ostoksen pienipalkkaisillekin, kuten vartijoille, kotiapulaisille tai käsityöläisille. Parempituloisia eivät bajiat yleensä kiinnosta.
Vartijat ovat tärkeä kohderyhmä halvan ja yksinkertaisen ruoan kaupustelijoille. Vartijan palkka on pieni ja työvuorot pitkiä – yleensä kaksitoista tuntia kerrallaan – eikä lounastaukoja tunneta. Alueilla, joilla vartijoita on tiuhassa, kiertelee leivänmyyjien lisäksi esimerkiksi naisia myymässä appelsiineja. Myyjän tärkeä varuste on veitsi, jolla hedelmä kuoritaan asiakkaalle. Toinen suosittu välipalatuote ovat paahdetut maapähkinät, joita myydään halvalla pienissä erissä. Pullonkorkillinen eli noin kahdeksan pähkinää maksaa sekin 500 meticalia.
McDonalds tai muut hampurilaisketjut eivät näy Maputon katukuvassa – maailman kolmanneksi köyhin maa ei ilmeisesti kiinnosta purilaisjättejä. Muutama eteläafrikkalainen pizzaketju on edustettuna täälläkin, mutta näissä ravintoloissa käyvät lähinnä harvalukuiset varakkaan keskiluokan edustajat tai ulkomaalaiset.
Leivän myynti on yhtäläisesti naisten ja miesten toimialaa, mutta bajiat ovat yksiselitteisesti naisten ja joskus myös lasten reviiriä. Bajia-kauppa jää talouden epäviralliselle sektorille, ja valmistus hoituu kotikeittiössä. Ja vaikka pyörykän hinta on olematon, se on kohtalaisen suuritöistä purtavaa.
Bajian raaka-aineena käytetään Mosambikissa yleensä nhemba-papua. Kotitarpeiksi bajioita saatetaan valmistaa myös valmiista kikhernejauhosta, mutta tämä vaivaton ratkaisu on sen verran kallis, että se jää varakkaampien perheiden yksinoikeudeksi. Suomalaisessa keittiössä nhemba-pavun voi korvata kikherneellä tai ruskealla pavulla.
Pavut liotetaan, jonka jälkeen ne jauhetaan, tai oikeammin muhennetaan suuressa puisessa huhmareessa painavalla puusauvalla nuijien. Yleensä mausteena on vain suola sekä hieman hienoksi pilkottua, paistettua sipulinvartta. Joskus paputahnaan lisätään valkosipulia tai chilimaustetta eli piri-piriä. Taikinasta tehdään pyöryköitä ja paistetaan öljyssä. Joissakin osissa Pohjois-Mosambikia bajioita voidaan syödä myös varsinaiseksi ateriaksi maissipuuron eli shiman kanssa, mutta yleisimmin ne mutustellaan uunituoreen vaalean leivän välissä.
Bajioiden kaupittelijat eivät tarvitse mainoskylttejä eikä heidän tarvitse tuputtaa tuotettaan ohikulkijoille. Itse asiassa ne jäävät helposti huomaamatta, ellei niitä varta vasten osaa katseellaan etsiä. Myyntitiskinä toimii jalkakäytävälle asetettu pesuvati, jota muovipussi suojaa katupölyltä.
Edullinen hinta ja pienituloisten nälkäiset vatsat kuitenkin takaavat sen, että aamun kuluessa kaikki on myyty. Lounasevääksi tarkoitettu bajialeipä kannattaakin ostaa aamutuimaan työmatkan varrelta.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005