Välimeren rannoilla toisensa kohtaavat läntiset ja itäiset, pohjoiset ja eteläiset kulttuuripiirit, joiden ajoittainen keskinäinen kilpailu ei ole estänyt musiikillisten vaikutteiden leviämistä kaikkiin ilmansuuntiin. Historiallisesti merkittävin levittäjä ja suurin sekoittaja oli Espanjan islamilainen valtakunta, joka kesti 700-luvulta 1400-luvulle. Ensin se suvaitsevaisuudellaan keräsi aikansa tieteen ja taiteen parhaimmiston, ja ahdasmielisten kristittyjen voiton jälkeen sinkautti heidät jälleen eri puolille Pohjois-Afrikkaa ja Välimeren itäpohjukkaa.
Nykyään median siivittämät laulut voivat humahtaa muutamassa päivässä läpi Välimeren kaikkien rantamaiden Espanjasta Turkkiin. Tämänkin erinomaisen ns. kahvilamusiikkia sisältävän kokoelmalevyn pohjalla kaikuu al-Andalusin perintö, joka luo yhtenäisyyttä ensikuulostelulla kirjavaan, mutta ajatuksella sommiteltuun kokonaisuuteen. Melkein kaikki Välimeren valtiot Albaniasta Algeriaan ovat edustettuina. Tiedä sitten, soiko sikäläisissä rantakahviloissa todellakin tällainen musiikki, mutta sen kahvilamusiikiksi ristiminen kätevästi viestittää kuuntelemisen vaivattomuutta.
Hiljainen voima ja kauneus luonnehtivat tätä Latinalaisen Amerikan naislaulajia esittelevää kokoelmaa, joka toimii sekä johdantona heikosti tunnettuun aiheeseen että itsenäisestikin nautittavana laulujen sikermänä. Shakiran tyyliset tähdet on suosiolla unohdettu ja esiin nostetaan kolumbialaisen Marta Gómezin, chileläisen Mariana Montalvon ja perulaisen Susana Bacan kaltaisia, sielua eikä vain rytmitajua koskettavia taiteilijoita. Heidän intensiteettinsä ei nouse volyymista tai nopeista tempoista, vaan jostain paljon syvemmistä lähteistä, joiden virvoittavan läsnäolon kuulijakin heidän äänistään aistii.
Audrey Hepburnilla on oma, lasten auttamiseen keskittyvä rahasto Unicefissa, ja tämä rahasto on ikään kuin verukkeena tämän kokoelman julkaisulle. Ostamalla tämän levyn voi kuvitella avustavansa kehitysmaiden lasten koulunkäyntiä. Muiden muassa Susheela Ramanin, Luigi Cinquen, Omara Portuondon ja Auli Kokon lauluja sisältävä kokonaisuus on lähtökohtansa keinotekoisuudesta ja kappaleiden kirjavuudesta huolimatta erittäin toimiva, sillä moniin maailmanmusiikkeihin pohjautuvat esitykset ovat soinnillisesti sopusoinnussa keskenään. Ja kaunis ajatus taustalla tietysti vielä kaunistaa pakettia.
Algerialaisen Rachid Tahan väkevät laulut ovat jotain muuta kuin algerialaiselta odottaisi, sillä musiikinlajina ei ole rai, toisin kuin miltei kaikilla hänen Euroopassa tunnetuilla maanmiehillään ja -naisillaan. Aloituskappale tuo mieleen jopa rockabillyn, ja muutenkin ote on rokkaava, lähes ruhjova, mutta oikein omaperäisesti pohjoisafrikkalaisuutta ja länsimaisuutta yhdistelevä. Ranskassa asuva laulaja on raju myös arabialaisissa sanoituksissaan, joiden rohkea kriittisyys on ihailtavaa ja toiveikkuutta herättävää. Yhteistyökumppanien nimet kertovat jo sinänsä paljon niille, joille ne ovat tuttuja: Steve Hillage, Brian Eno ja niin edespäin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005