Kansalaisjärjestöille myönnettävän kehitysyhteistyön tiedotustuen tavoitteena on tuoda globaali- ja kehityskysymyksiä tunnetuksi Suomessa. Tiedotustuen avulla Suomeen saapuu joka vuosi myös esiintyviä taiteilijaryhmiä. Näitä projekteja kutsutaan kulttuurivaihdoksi.

Toukokuussa Suomeen saapui burkinafasolainen Sababougnouma ja heinäkuussa gambialainen Yololi. Viisuminsaannin hankaluus vaikeutti huomattavasti ryhmien Suomeen tuloa. Yololin katoaminen kiertueen lopussa kuitenkin todisti, ettei viranomaisten huoli ollut tuulesta temmattu.

Yololin katoaminen herätti suurta huomiota. Kulttuurivaihdon yllä leijui jopa lopettamisen uhka. Elokuun Kumppanissa ulkoministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston apulaisosastopäällikkö Christian Sundgren kuitenkin vakuutti, että kulttuurisen kehitysyhteistyön tuki ei ole vaarassa yhden ikävän tapauksen vuoksi.

Kiertueen kaksi puolta

Sababougnouman voi varmasti lukea onnistuneiden projektien joukkoon. Ryhmällä oli paljon erilaisia esiintymisiä ja opetustilaisuuksia kuukauden kestäneen vierailun aikana.

Sababougnouman Suomeen tuoneen Njara ry:n hallituksen jäsen Sointu Siitonen haluaa tuoda esiin projektin toisen puolen. Projektia varjosti kireä työtahti ja se, että Sababougnouma koki kiertuepalkkionsa, tuhat euroa henkeä kohden, epäoikeudenmukaiseksi työtahtiin nähden. ”Ryhmäläiset kokivat tulleensa petetyksi ja pääorganisoijamme koki ryhmäläiset ahneiksi ja kiittämättömiksi. Sekä esiintyjät että organisoijat olivat burnoutin partaalla.”

Siitonen ymmärtää hyvin ryhmän tuskastumisen. ”Vapaapäiviä ei ollut, usein ei ollut edes aikaa syödä esiintymisten välillä. Suomalaisia järjestäjiä oli liian vähän, ja vastuita ei ollut jaettu. Tämä aiheutti kaikennäköistä väsyttävää sählinkiä.”

Projektin synnyttämiä suomalaisten välisiä ristiriitoja puidaan Njarassa vieläkin. Kaikista ongelmista huolimatta Siitonen pitää kulttuurivaihtoprojekteja tärkeinä.

”Musiikki ja tanssi on tehokkain tapa saada ihmiset kiinnostuneiksi kaukaisemmistakin maista. Asiaan perehtymättömät ihmiset eivät jaksa kuunnella luentoja.”

Laajeneeko kuva kehitysmaista?

Yksi kulttuurivaihtoprojektien tavoite on kumppanuuden monipuolistaminen kehitysyhteistyössä, näkee assistentti Tiina Kontinen Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitokselta.

”Kulttuurivaihtoprojektien ajatellaan luovan suoria kontakteja kehitysmaiden kansalaisten ja suomalaisten välillä ja laajentavan kuvaa kehitysmaista”, hän uskoo.

Kontista epäilyttää kuitenkin kulttuurivaihdon keskittyminen esimerkiksi afrikkalaisten kohdalla perinteiseen tanssi- ja musiikkikulttuuriin. Kulttuurivaihdon alaa pitäisi hänen mielestään laajentaa.

”Afrikkalaisen kirjallisuuden kääntämisen ja elokuvien tuotannon tukeminen olisi tärkeää. Musiikki ja tanssi ovat tärkeä osa afrikkalaista kulttuuria, mutta jos kulttuurivaihdossa keskitytään pelkästään siihen, vanha kuva viidakossa tanssahtelevista mustista saattaa vahvistua.”

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen työn raamit muuttuivat paljon viime vuosikymmenellä. Ulkoministeriö alkoi vaatia systemaattisempaa otetta suunnitteluun ja kohderyhmien osallistamista. Kulttuurivaihtoprojektien suunnitteluun systemaattisuus ei ole vielä yltänyt.

”Niissä haiskahtaa vähän sama idea kuin kehitysyhteistyöprojektien suunnittelussa aikanaan. Suomalaiset haluavat tehdä jotain omia kiinnostuksen kohteitaan vastaavaa, ja yhteistyökumppani valitaan sen perusteella, kuka suostuu projekti-ideaan. Yhteistyökumppanin tarpeita ei juuri kysellä.”

Siitonen näkee ongelmalliseksi sen, että usein Suomeen tulevat ryhmät valikoituvat yhden ihmisen kontaktien perusteella. Henkilökohtaiset intressit voivat sumentaa arvostelukykyä, ja ryhmä tuodaan Suomeen hinnalla millä hyvänsä.

Kontinen kyseenalaistaa myös projektien vaikuttavuuden rahallisiin panoksiin nähden. Kymmenen ihmisen tuominen Suomeen maksaa 30-50 000 euroa. Jos kulttuurivaihdossa hyödynnettäisiin enemmän jo Suomessa asuvia kehitysmaista kotoisin olevia taiteilijoita, niin ainakin matkakulut pienenisivät.

Suuret odotukset

Kun yhteistyökumppanien valitseminen on sattumanvaraista, ei ole yllättävää, että suomalaisten ja Suomeen matkaavien taiteilijoiden intressit eivät aina kohtaa.

”Useimmille afrikkalaisille matka Eurooppaan on suuri unelma, jolle asetetaan suuria odotuksia lähinnä taloudellisesti”, Tiina Kontinen sanoo.

Suomalaisille on vaikea ymmärtää, että matkustaminen ja vieraaseen maahan tutustuminen ei olekaan jo sinällään palkinto. Tästä on syntynyt useimmissa projekteissa kädenvääntöä ja riitoja. Vierailijat ovat pettyneitä esiintymispalkkioidensa pienuuteen, ja vapaaehtoistyötä tekevät suomalaiset tuskastuvat afrikkalaisten ahneuteen.

Vaikka Sababougnouman palkkio oli esiintyjien mielestä pieni, se oli tiedotusprojektien joukossa poikkeuksellisen suuri. Tiedotustuen hakijat eivät usein osaa arvioida kaikkia kuluja ennakkoon, ja alkuperäinen budjetti on liian tiukka. Esiintymispalkkioita joudutaan laittamaan juokseviin kuluihin. Siitosen mielestä kohtuullinen palkkio on tärkeä edellytys hankkeiden onnistumiselle.

”Kotimaassa odotukset Eurooppaan lähtijää kohtaan ovat suuret. Sinne ei ole helppo palata tyhjätaskuna.”

Sointu Siitonen muistelee, että Sababougnoumalla ei juuri ollut aikaa tutustua suomalaiseen kulttuuriin. Kulttuurivaihto oli varsin yksipuolista. Siitonen miettii mahdollisuutta vuorovaikutuksellisempiin esiintyjävierailuihin, joissa yleisö ja esiintyjät tekevät yhdessä.

Tiina Kontinen näkee yhdeksi mahdollisuudeksi kulttuurivaihdon kehittämisessä sen, että saman alan harrastajat kokoontuvat yhteen ja oppivat uusia asioita taiteeseensa liittyen.

Kontinen nostaa esimerkiksi Maailman sarjakuvat -järjestön sarjakuvaprojektin Tansaniassa, jossa suomalaiset kouluttavat piirtäjiä tuottamaan tiedotusmateriaalia kansalaisjärjestöjen käyttöön.

”Tämänkaltaista yhteistyötä näkisin mielelläni myös Suomessa toteutettavissa kulttuurialan tiedotushankkeissa.”

”Monet erittäin pettyneitä palkkioon”

Gambialainen Bintou Korhonen asuu tuoreen aviomiehensä Tuomas Korhosen kanssa Tampereella ja odottaa oleskelulupapäätöstä. Bintou oli yksi Yololi-ryhmän tanssijoista, Tuomas soittaa rumpua Cheza Ngomassa, joka kutsui Yololin Suomeen. Bintou ja Tuomas tutustuivat ja rakastuivat. Bintou lopetti kiertueen kesken muiden yololilaisten kanssa muutamaa päivää ennen kiertueen loppua ja lähti Helsinkiin ilmoittamatta mitään Tuomaksellekaan.

”En olisi halunnut lähteä kesken kiertueen, mutta toisaalta halusin myös hakea työlupaa Helsingissä asuvan serkkuni kannustamana. Molempien asioiden toteuttaminen ei vaikuttanut mahdolliselta.”

Kiertueen virallisen päättymispäivän jälkeen Bintou soitti Tuomakselle ja kertoi olinpaikkansa. Pari meni hiljattain naimisiin, ja oleskeluluvan hakuperuste muuttui. Työnteko on kuitenkin edelleen Bintoun suunnitelmissa. Hän haluaisi perustaa Tampereelle afrikkalaisen hiussalongin.

Bintou potee koti-ikävää. Ennen oleskeluluvan saamista ei voi tehdä töitä eikä opiskella. Rakas tanssiminenkin on jäänyt. Tärkeä motiivi Bintoun Suomeen jäämiseen oli kuitenkin halu auttaa omaa perhettään Gambiassa, ja se ei onnistu kotona istumalla.

”Aivan ensimmäiseksi haluaisin auttaa perhettäni saamaan vesijohdon.”

Bintou kertoo, että tuli Suomeen tanssimaan ja esiintymään, vaikka mielessä pyöri myös mahdollisuus jäädä Suomeen tekemään töitä kiertueen jälkeen. Tilanne ennen Suomeen lähtöä oli Gambiassa sekava. Monilla Suomeen lähtijöistä ei ollut varaa hankkia passia, ja ryhmän kokoonpano vaihtui osittain.

Bintou kertoo itse olleensa melko tyytyväinen esiintymiskiertueeseen. Hän ei odottanut suurta palkkiota, sillä Cheza Ngoman puheenjohtaja varoitti jo etukäteen, että rahat ovat vähissä. Kaikki yololilaiset eivät tätä olleet kuitenkaan kuulleet tai sisäistäneet.

”Monet olivat erittäin pettyneitä rahapalkkion pienuuteen.”

Yololilaiset kokivat myös hotelliasumisen vaikeaksi. Vain muutamat Cheza Ngoman jäsenet viettivät aikaa hotellilla.

”Koimme itsemme yksinäisiksi. Perhemajoitus olisi ollut parempi vaihtoehto”, Bintou muistelee.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004