Azaveli Lwaitama on yksi harvoja afrikkalaisia kehitysfilosofian tuntijoita. Dar es Salaamin yliopiston filosofian ohjelman koordinaattori on kotoisin Tansanian maaseudulta, mutta hän on opiskellut Englannissa ja tuntee siis filosofian lisäksi hyvin sekä Afrikan että Euroopan todellisuuden.

Eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluu, että materiaalisia puitteita pidetään elämänlaadun ja kehityksen keskeisenä mittarina. Lwaitaman mielestä tämä on yksisilmäistä ajattelua.

”Tällainen materialismi kiistää sen, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä hyvästä elämästä. Minusta ihmisten tavoitteet pitäisi ottaa lähtö-kohdaksi ja katsoa sitten, miten niitä voitaisiin tukea – sen sijaan, että sitoudutaan ennakolta yhteen käsitykseen”, Lwaitama sanoo.

Hän lisää, että materiaalisten puitteiden kehittymisestä saattaa tietysti olla paljonkin etua myös heille, joilla on toisenlainen käsitys elämänlaadusta.

”Jos minulle tuottaa erityistä elämäniloa ja tyydytystä vierailla mahdollisimman usein setieni luona, on tietysti etu, jos nopeiden liikenneyhteyksien ansioista voin tehdä niin useammin”, Lwaitama heittää. ”Mutta tämä ei tarkoita sitä, että nopeiden liikenneyhteyksien kehitys sinänsä parantaisi elämänlaatua.”

Kehityksen dilemma

Lwaitama sanoo, että kehityksen vaatimus maailmanlaajuistaa eurooppalaisten käsityksiä hyvästä elämästä. ”Tämän seurauksena maailmassa on entistä vähemmän tapoja elää ja ajatella toisin. Se on minusta hyvin surullista.”

Nyky-Afrikassa eurooppalaistuminen näkyy. Nuoret ihailevat eurooppalaista elämäntapaa, mutta ovat tuskallisen tietoisia siitä, etteivät pärjää eurooppalaisille eurooppalaisten kriteereillä. Ihanteiden kansainvälistyminen luo näin kulttuurista alemmuudentunnetta.

”Tämä on kehitysavun ikuinen dilemma. Kun rakentaa paremman tien johonkin kylään, tietä pitkin saapuvat myös ongelmat. Paranevat yhteydet luovat uusia eliittejä. Mutta onko tien rakentamatta jättäminenkään hyvä vaihtoehto? Onko pahempi muuttaa toisten yhteiskuntaa vai jättää heidät nälkäisiksi? Ensimmäinen vaihtoehto voi olla kivuttomampi, mutta aiheutetusta kulttuurisesta tuhosta täytyisi olla tietoinen.”

Eurooppalaisuus leviää Afrikkaan pikku hiljaa. ”Tansaniaan on luotu eurooppalaisuuden taskuja: Dar es Salaam ja muut kaupungit, koulutusjärjestelmä ja niin edelleen. Nämä taskut ovat tulleet kulttuurisesti niin hallitseviksi, että on entistä vaikeampi löytää todellista Tansaniaa – tai sitä, mikä minulle on todellista Tansaniaa.”

Siirtolaisuus ja vilpittömyys

Lwaitaman mukaan kehitysapuunkaan ei pitäisi automaattisesti liittää turhan ylevää leimaa. ”Täytyy muistaa, että kehitysavunkin takana ovat ihmiset, ja ihmisillä on tässä maailmassa täysi työ pysyä rehellisinä. 70-luvun idealismista on luovuttu, on järkevämpää myöntää, että ihmisten motiivit ovat usein itsekkäitä.”

”Kehitysavussa on hyvin usein kyse omien intressien ajamisesta. Suuri osa avusta on siirtolaisuuden torjuntaa. Miksi esimerkiksi Ranska auttaa Tunisiaa? Koska tunisialaisten täytyy olla tarpeeksi rikkaita, etteivät he haluaisi tulla joukolla Ranskaan. Tansanian sijainti on tässä mielessä hankala, täältä ei voi kävellä Eurooppaan.”

Siirtolaisuus on Lwaitaman mukaan jälleen yksi kehityksen pulmista. Kun kehitys eurooppalaistaa ajattelutapoja, se samalla synnyttää kasvavan halun muuttaa Eurooppaan. Samaan aikaan on annettava kehitysapua, ettei siirtolaisuus karkaisi käsistä.

Lwaitama sanoo, että sekä auttajalle että autettavalle olisi hyväksi pohtia omia motiivejaan: mitä todella halutaan ja minkä vuoksi. Autettavatkin voisivat myöntää reilusti, ettei jokaisen kehyrahasta hyötyjän motiivi ole kotimaansa pyyteetön kehittäminen.

”En yhtään epäile, etteikö monilla kehitystyöntekijöillä olisi hyvinkin vilpittömiä motiiveja. Jotkut suomalaiset varmasti haluavat sosiaalidemokraattisten ihanteiden aitoa kansainvälistymistä,” Lwaitama sanoo. ”Mutta vaadin rehellisyyttä.”

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004